Kupariparta

Kupariparta on Kuumeen jatko-osa, jonka olen pyynnöistä kirjoittanut viimein. Aikoinaan jätin Kuumeen lopun tarkoituksella avoimeksi sijoitellen sinne vihjeitä mahdollisista tapahtumista ja tarinalle oli tarkoitus tehdä jatko. Sattuneista syistä se jäi tekemättä kunnes nyt palasin näihin henkilöihin.

Kupariparta jatkuu lähes siitä, mihin Kuume loppui. Saana on saanut tempaistua itsensä irti alkoholistimiehestään Esasta ja aloittaa nyt uutta, itsenäistä elämää poikansa Paavon kanssa Helsingissä. Pohjalaista murretta puhuva äiti Inkeri on eronnut samaan aikaan. Vahvalle ja dominoivalle Inkerille jätetyksi tuleminen on kasvun ja muutoksen paikka. Inkeri laukkaa treffeillä ja ajautuu toinen toistaan hullumpiin tilanteisiin.

Romaanissa käydään läpi Saanan ja Inkerin elämää noin viiden vuoden ajalta eteenpäin. Alussa eletään syksyä 1993. Teoksessa selviää mitä Kuumeessa kadonneelle Jussille tapahtui. Palaset loksahtelevat paikoilleen. Rankkojen kokemusten jälkeen elämä hymyilee Saanalle viimein.

"Sihvolan kuvaus on värikästä, väliin hyvän huumorin ryydittämää. Hän on varsin ilmeikäs ja syvällinen tarinankertoja, joka luontaisesti osaa taustoittaa niin henkilöitä kuin tapahtumia. Sihvolan romaani Kuume on kypsä esikoiseksi ja harvinaisen tuore sekä omintakeinen. Hänellä on kuulas ote kerrontaan ja luja persoonallinen sävy kauttaaltaan."
 Risto Kormilainen, Kaltio

Kirjan nimellä on kaksoismerkitys. Kovia kokenut Jussi on romaanissa se Kupariparta, joka siinä kirjoittaa väkevää Kupariparta -nimistä teosta kertoen samalla oman Kopparskäggin sukunsa saagaa. Kuumeessa kävi ilmi hänen kirjalliset lahjansa ja Saana jo silloin mietti, että Jussista pitäisi tulla kirjailija.

Molempia romaaneja - sekä Kuumetta että Kuparipartaa - kirjoittaessani olen pohtinut paljon sukupolvien välistä kuilua, äidinrakkautta ja sen eri ilmenemismuotoja. Kirjojen Inkeri-äiti vähättelee Saanan  tekemisiä, moittii, haukkuu ja vertaa häntä vanhempiin siskoihinsa ja syyllistää minkä ehtii. Sen seurauksena Saana itsekin uskoo omaan mitättömyyteensä ja alistuu. Menettää itsetuntonsa. Tekeekö äiti näin huomaamattaan vai tahallaan? Onko suhtautuminen yhteen lapseensa tietoista tarkoituksena pelkästään murtaa toinen?

Kupariparta käsittelee ensisijaisesti uusperheen arkea (kun sinne asti päästään), parisuhteen eri ulottuvuuksia - mitä siltä odottaa, mikä riittää parisuhteeseen ryhtymiseen, mihin siinä tyytyy, miten pitää kipinää yllä tai pääseekö syyllisyyden taakasta koskaan. Entä pitääkö olla aina biologinen vanhempi tarjotakseen lapselle turvallisen ja virikkeisen kasvuympäristön? Suvun salaisuudet ja niiden merkitys tulevat myös esille kirjassa samoin kuin se voiko ahdasmielinen yli 60-vuotias vielä muuttua tai onko yli kuusikymppisellä ylipäätään enää elämää muuta kuin sairauksista puhumista. Keikahtavatko äidin ja tyttären roolit loppua kohti? Kupariparrassakin vilahtaa vielä seksuaalisesti vinksahtaneita, jotka jahtaavat uhrejaan pelkästään näiden ulkonäön takia ja siitä muodostamiensa mielikuvien pohjalta välittämättä lainkaan mitä ihmisessä on sisällä. Mikä heitä ajaa?

Molemmat kirjat pohjautuvat suureksi osaksi todellisiin tapahtumiin. Ne ovat eräänlaisia sikermiä tositapahtumista, Kuume vielä enemmän nähtyä, koettua, kuultua sekoitettuna fiktioon. Kupariparta on lempeämpi kirja kuin Kuume ja aivan erityylinen, mutta samalla se on myös vaikein ja mahdottomin kirjani, vaikka haastavia projekteja on riittänyt. Ehdottomasti vaikein toteuttaa kuin mikään ennen sitä.

Kirjaan liittyviä asiasanoja: avioero, deittailu, huumori, hulluttelu, rakkaus, uusperhe, vanhemmuus, äiti-tytärsuhde, luottamus, luovuus, kirjailijuus, musiikki, saksofoninsoitto, laulaminen, tanssi, näytteleminen, murtorikokset, Helsinki, 1990-luku, Pohjanmaa.

                     
Ote Jussin kirjoittamasta historiallisesta romaanista Kopparskägg:

...Yrjö nousi ylös, viskasi lehden kädestään ja käveli tuvassa edestakaisin. Vanha isäntä istui kiikkutuolissa mietteliäänä ja rahilla oven vieressä nyhjötti pari renkiä, jotka katsoivat alas ja ottivat lakit päästään.

Jaakko kuunteli miten lattialankku narisi isän askelten alla. Äiti seisoi takkapiisin luona ja vilkaisi olkansa yli äänettömästi isään päin. Äiti tiesi miten tuohtunut isä oli, vaikka tämä ei ollut sanonut vielä muuta kuin "Se on vale!"

– Kyllä siskoas käy sääliksi. Jäähä  nyt viijen lapsen kans yksin. Aatella niijen poikaa Oskaria, joka on meijän Jaakon kans samanikänen. Isänsä tapettiin, vaikkei se ny häävi mies ollukkaan, äiti sanoi tippa silmässä.

Yrjö meni porstuaan ja siitä ulos portaille, jossa nosti piipun suupieleensä ja antoi komeiden varisten vahtia tuulisen tilansa maita. Ne raakkuivat talvista viimaa, joka toisi pian lunta ja roskaa rappujen juureen. Jaakko ymmärsi, että isä oli vihainen sen takia, miten lehteen oli kirjoitettu Valtterin kuolemasta.

–  Tuosta lehtijutusta saa sen käsityksen kuin koko kaksintaistelu ja Valtterin ampuminen olisi ollut oikeutettu teko ja Kantolan Matti viaton. Kaikkihan ne täällä viinaa keittelöö ja yks sun toinen käräjöimäs vähän väliä. Älä sinä Jaakko usko, että se mikä präntätty lehteen oisi totta, vaikka mummosi niin sanookin. Tämä menee minun oikeustajuni ylitte. Täällä pitää niellä mitä ajatteloo ja oppia olemaan hilijaa...

                                    

  Järvenpään kaupunginkirjastossa kirjailijahaastattelu 9.4.2024 aiheena Kupariparta.

Palaute

K.U.

Luin Kupariparran ja pidin kirjasta 😊👍 Kirjoitat sujuvaa kieltä, kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat eläviä, murre toimii hyvin. Kuume ja Kupariparta ovat hyvin erilaisia kirjoja. On hienoa, että Kupariparta päättyy seesteisesti ja Saana löytää onnen ja tasapainon. Jos on lukenut Kuumeen, niin lukija ehkä odottaakin kaikkien tapahtumien jälkeen – tai toivoo – Kupariparralle onnellista loppua.

Kirjan palapelimäisyys aiempien tapahtumien selviämisen lisäksi ehkä näkyy myös siinä, että kirjassa on monenlaisia aineksia. Tarkat sitaatit eri biisien sanoituksista, biisien ja artistien nimet yms. tuovat tiettyä konkretiaa ja kertovat tapahtumista ja ihmistentunteista – varsinkin, kun biisit ovat pääsääntöisesti tuttuja lukijalle ennestään. On helppoa kuvitella Hopeisen kuun saksofonisoolo ja sen tuottamat tunnelmat! Ja Kolmen iloisen rosvon Rosvolaulu on niin tuttu, että se alkaa soimaan omassa mielessä. Tällainen elävöittää lukukokemusta.

Minua huvitti erityisesti muutamat minulle ennestään tuntemattomat murresanat ja -ilmaisut – kuten esim. "pöffentaaleri", tai ”Holtti pois kuin Käpylääsen oravalta”. Inkerin treffikoke-mukset ovat hauskoja ja se viimeisin, tutustuminen Ilmariin, on oikein mainio. Otteet Jussin kirjasta ovat melkein kuin tarina tarinassa – itse asiassa haluaisin lukea Jussin kirjoittaman kirjan! Ne otteet ovat niin hyviä ja kaksintaistelu lehtiuutisineen suorastaan huokuu todenperäisyyttä. Luuta-Iikka resonoi oman toimittajahistoriani kanssa – olen joskus kirjoittanut jutun kylähulluista. Lasten varjeleminen Luuta-Iikka -jutuilta on ymmärrettävää.

Ja ylipäätään kirjassa tulee esille myös muistamisen merkitys: mitä aikaisemmilta sukupolvilta suodattuu seuraaville sukupolville; mitä kerrotaan ja mitä ei. Puhuttu kieli ja murre ovat yksi osa tätä, mutta myös suvun vaietut asiat. Suvun vaietut asiat voivat aiheuttaa– ja aiheuttavat – henkisiä haavoja omassa ja seuraavissa sukupolvissa. Saana ja Jussi olisivat selvinneet vähemmillä haavoilla, jos he olisivat saaneet aikaisemmin tietää, mitä toiselle tapahtui. Mutta Saanan ja Jussin tarinassa kertomattomuus on osa tapahtumien kaarta.

Kirjan erotiikka toimii ja erityisesti kuvaus Saanan ja Jussin ”viikosta olla laukeamatta” on mainio ja elävä. Ajatus Saanasta istumassa Jussin naamalle on kyllä sykähdyttävä - ainakin mieslukijalle😊 Tahi keikistelemässä rintsikoissa ja pikkareissa😊

Arvelinkin, että Saanan tasapainoinen suhde Jussin kanssa ja miehen tapa olla isä on sitä miten sinä vanhemmuuden ja parisuhteen parhaimmillaan näet. Tässä tulee linkki myös sinun ja minun välille: oma kirjoitusprojektini isän merkityksestä pojalle on samaa sarjaa – hahmottelen sitä, millaisen isän olisin halunnut itselleni.

Onnittelut miellyttävästä kirjasta! 👍

A. B.

Eilen luin loppuun Kupariparta -kirjasi ja pidin paljon, jopa niin, että monta kertaa herkistyin ja liikutuin valtavasti. Myös mieheni ja ystävättäreni lukivat kirjan ja kehuivat erityisesti sen pitkään naurattavaa huumoria, vahvoja henkilöitä ja parisuhdetta. Kirja pisti miettimään monenlaista 🥰 Minua oikein hirvitti tiirikkamiehestä kertova kohta. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti.

Tytti

Olen lukenut noin puolet Kupariparrasta ja oikein säästellyt sitä loppua jouluksi. Se on niin kutkuttava, että haluan pitkittää lukunautintoa. Tykkään kovasti. Sinulla on sellainen tapa kirjoittaa, josta minä ainakin tykkään.👍😊