Nick eli Nikolai Saari kirjoittaa Amerikkaan vanhemmilleen Uhtuan Vonganperältä joulun alla 1932 ja kertoo jauhonhakumatkasta Kemiin, jonne lähdettiin 30 veneen voimin.
"Oli kurjaa mennä 160 kilometriä alas jokea, jossa oli kovia koskia ja jäistä vettä..
Kosket ovat niin ankaria, että Karjalassa on vain muutama mies, joka niitä pystyy laskemaan. Laskeuduin yhdestä koskesta köysien avulla, mutta olimme onnekkaita, että kukaan ei hukkunut. Kuitenkin paluumatkalla yhdestä karjalaisveneestä mies ja nainen joutuivat uimaan, mutta saimme heidät pelastettua.
On todella rankkaa mennä jokea ylöspäin jauholastin kanssa. Meidän täytyi työntää veneet köysien avulla koskien ylitse. Tarvittiin jopa 10 miestä kiskomaan veneet pahimpien koskien yli.
Joessa oli jyrkkiä rantatörmiä, joista oli hankalaa kiivetä ja työntää. Olimme menneet 50 kilometriä jokea pitkin, kun se alkoi jäätyä ja jouduimme vetää veneet maihin. Sitten alkoi sataa lunta ja sitä tuli niin paljon, että väylämme oli jään peitossa. Lastimme jouduttiin kuljettamaan hevosilla Uhtualle."
Nikolain pikkuveli Eino Saari puolestaan kirjoittaa heinäkuun lopulla 1932 ensimmäisistä vaikutelmistaan Karjalasta:
Olen ollut Petroskoissa
koko ajan, mutta en ole ollut töissä. Tavarat eivät
ole tulleet. Menen luultavasti Matroosaan, kun minulla on
aikaa. Sekä Korpela että Kaartunen ovat
siellä. Olen ollut tässä liikekannalla ja
se alkaa tuntua todella tylsältä. Olen nähnyt
melkein kaikki tutut, jotka ovat
tulleet tänne. He sanovat aikansa kuluvan
nopeasti. Minä en tiedä siitä.
Kirjoitukseni ei kerro sellaisesta ”hyvästä elämästä” kuten monet täältä kirjoittavat. Väki täällä katsoo enemmän taaksepäin. Muutos on liian suuri sellaiselle, joka on kasvanut Yhdysvalloissa. Ajattelin sitä jopa ennalta siellä ollessani, mutta nyt näen asian selvemmin, kun olen täällä. Minun paikkani olisi Amerikassa.
Ja kun asiaa ajattelee vakavissaan, elämällä Karjalassa ei ole mitään hyvää tarjottavaa tällä hetkellä. Kaiken muun vielä kestäisi, mutta kun ravitsemuspuoli on niin surkeaa… Jos täytyy tehdä kovasti töitä, elämästä ei tule kovin pitkää. Mutta toivomme parannusta asiaan syksyyn mennessä.
Tänään ei ole perunoita. Voisin kirjoittaa siitä vaikka kuinka paljon, mutta se ei muuta tilannetta paremmaksi. Voin sanoa, että teidän ei kannata ottaa todesta sitä roskasakkia, joka tulee ympärillenne laulamaan ylistystä Karjalalle. En voi kirjoittaa siitä enempää, kun olen ollut täällä vasta niin vähän aikaa.
Pietarsaaren Sanomat 30.12.2020
