Vapaa Amerikka - Hemming Saarimaan lehtikirjoituksia

Nuorena kuollut Hemming Saarimaa oli vaarini setä. 

Kirjoitukset löydettyäni ymmärsin heti niiden ainutkertaisuuden historiallisina dokumentteina ja niistä tuli osa seuraavaa kirjaprojektiani. Minulla oli jo ennestään runsaasti kokonaisuuteen tarvittavaa aineistoa sekä hänestä että paikkakunnasta, jossa hän asui. Pelkästään Hemmingin lehtikirjoituksista ei olisi vielä mitään teosta syntynyt. Se vaati paljon muutakin.

Teoksessa on poikkeuksellinen ruohonjuuritason näkökulma amerikansuomalaisesta työväenliikkeestä, sen toimijoista ja heidän idealismistaan ja ristiriidoistaankin. Kirja kertoo myös siirtolaisten kamppailuista farmikontreilla, arjesta ja mietteistä sekä Work People´s Collegesta, jossa moni suomalainen siirtolainen opiskeli. 

Hemming on ollut kovassa seurassa, sillä kolme merkittävää Duluthin Opistolla vaikuttanutta henkilöä linkittyy Hemmingin elämään: Leo Laukki, Aku Rissanen ja William Risto, joka piti puheenkin Hemmingin hautajaisissa. 

Myöhemmin Opistossa ovat opettaneet mm. Yrjö Sirola, Niilo Wälläri ja August Wesley.

 

Kirja on tilattavissa Tiedekirjan verkkokaupasta (jossa se edullisin) täältä:

https://tiedekirja.fi/fi/vapaa-amerikka

Vapaasti luettavissa täällä:  

https://www.doria.fi/handle/10024/194452

Esipuheen on kirjoittanut väitöskirjatutkija Lotta Leiwo Helsingin yliopistosta.

Hemming Saarimaa © Päivi Sihvola

Hemming Saarimaa © Päivi Sihvola

Hemming Saarimaa. © Päivi Sihvola

Kirja sisältää Hemmingin ja tovereidensa lehtikirjoitusten lisäksi:

 - Hemming Saarimaan taustaa ja vaiheita. Aloittaessani joskus 15 vuotta sitten tämän suvun tutkimisen, hänestä oli tiedossa vain sukunimi Koivisto, syntymäpäivä ja merkintä Amerikkaan lähdöstä. Se löytyi "Elämää Paalijärven rannoilla" ja muutaman muun teoksen sukutauluista ja siihen mennessä digitoiduista rippikirjoista, ei muualta. Sukunimi ehti muuttua noiden tietojen jälkeen vielä Saarenmaaksi ja Saukoksi. Hemming lähti Amerikkaan Möksyn kylän Saukosta, jossa hän asui viimeiset 9 vuotta Alajärvellä. Hänen ja sisarustensa vaiheet aukenivat tutkimusten myötä vähitellen. 

- Kukaan Hemmingin aikuisikään ehtineistä veljistä ei elänyt kovin vanhaksi. Hemming itse kuoli vain 25-vuotiaana keuhkotautiin Cliffordissa, isoveli Nikolai Saukko 28-vuotiaana keuhkotautiin Alajärvellä, pikkuveli August Saukko 30-vuotiaana (vangittiin kansalaissodan aikana punakaartilaisena Kokkolassa, kuljetettiin Nurmoon, jossa teloitettiin 13 muun punavangin kanssa Paukanevan suohon, josta hänen vaimonsa kaivattanut Augustin ruumiin ylös ja kuljettanut Kokkolaan haudattavaksi. Augustille ja toverilleen Antti Wirralle pystytetty yhteinen hautapaasi Marian hautausmaalle 1921. Antti oli Kokkolan punakaartilaisten päällikkö ja August varapäällikkö. Hautapaaden paljastustilaisuudessa puheen pitänyt mies ja runon lausunut nainen tuomittiin sakkoihin Kokkolan raastuvanoikeuden toimesta), isoveli Risto (Kristian) Saukko 36-vuotiaana (Runeberg, Becker County, Minnesota. Risto kärsi ankarista kivuista pitkään, ajautui kipujen takia mielenhäiriöön, kuskattiin lähimpään mielisairaalaan Fergus Falssiin, josta parin kuukauden päästä karkasi, ilmestyi kotiin pelkässä yöpaidassa, viranomaisten piirittäessä hänet muutaman päivän päästä karkumatkan yhteydessä, teki itsemurhan juomalla karbolihappoa taskussaan olleesta pullosta. Häneltä jäi neljä lasta ja viides oli tulossa), isopappani Albanus Koivisto 41-vuotiaana Alajärvellä. Hemmingin kaksi siskoa Hilda Saukko ja Elina Saukko Brantwoodissa elivät pitempään.

Hemmingin veli August Saukko, joka teloitettiin Paukanevan suohon. © Päivi Sihvola

Hemmingin veli Risto Saukko. © Päivi Sihvola

- HEMMINGIN KIRJOITUKSISTA: Jonkun tuntemattoman H. Saarimaan kirjoituksia olisi ollut melko vaikea huomata digitoitujen siirtolaislehtien valtavan tekstimassan joukosta. Minulle se oli tuttu nimi ja olin esitellytkin Hemmingin "Kirjeitä Karjalassa" -teoksessani. Kuviakin minulla hänestä oli ennestään. Tehtäväni ja velvollisuuteni oli siis tekstien löytämisen jälkeen nostaa hänet kunnolla esille ja antaa hänelle ääni.

- Esittelen kirjassa myös Cliffordin ja Brantwoodin alueita Wisconsinissa ja tuolloin siellä asuneita alajärveläisiä perheitä ja heidän keskinäisiä välejään. Sukupuussani on muutenkin lähes 4500 siellä eläneen henkilön nimet ja tietoja heidän vaiheistaan, joten aineistoa on kertynyt melkoisesti.

- Yksi erittäin keskeinen ja TÄRKEÄ aihe kirjassa on myös Duluthin esikaupunkialueella sijainnut Työväen Opisto (Work People´s College), jossa Hemming opiskeli. 

- Tuon esille Opiston alkuvaiheita ja etsimiäni ja löytämiäni harvinaisia valokuvia sekä vanhasta koulurakennuksesta että Opiston opettajista. Leo Laukki on hyvin tärkeä henkilö kirjassa. Hänellä oli suuri vaikutus Hemmingin kehitykseen ja siihenkin, että Hemming kasvoi paikallisuutisten kirjoittajasta vähitellen poliittiseksi kirjoittajaksi. Hemming myös puolustaa viimeiseksi jääneessä kirjoituksessaan vahvasti Laukkia ja tämän opetuksia, kun Laukkia ja Opistoa vastaan hyökättiin suuntakiistojen yhteydessä.

- Valokuvat ovatkin puolet kirjan sisällöstä ja työllistäneet yhtä paljon kuin tekstit ja niihin liittyvät tausta- ja lisätiedot.

       

Hemming esitti näytelmässä Tykoa, paroni Markuksen poikaa. - Työmies-lehti 5.3.1907.

Work People´s College 1908. Hemming Saarimaa oikealla, Leo Laukki vasemmalla. © Päivi Sihvola

   

Work People´s College 1910. Hemming toiseksi ylimmässä rivissä oikeassa reunassa kädet taskussa. Viiksekäs Leo Laukki eturivissä. Editoinut Päivi Sihvola.

Työväen Opisto - Work People´s College vanha rakennus Smithville, Duluth. Editoinut Päivi Sihvola.

Leo Laukki Venäjän armeijan ratsuväen luutnantin univormussa. Huonokuntoisesta lehtikuvasta editoinut Päivi Sihvola.

Leo Laukki noin 1908. Ryhmäkuvasta rajannut ja editoinut Päivi Sihvola.

 Leo Laukki, Work People´s College, johtaja ilman viiksiä ja partaa. Ryhmäkuvasta rajannut ja editoinut Päivi Sihvola.

   

Työläisten kesäjuhlasta Cliffordista 1910.

LEHTIJUTTUJA KIRJASTA:

https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2026/05/02/hemming-saarimaan-aani-kuuluu-uudessa-kirjassa/ 

Järviseudun Sanomat 6.5.2026:

Järviseutu-lehti 13.5.2026

https://www.jarviseutu-lehti.fi/pitka-tie-paalijarvelta-amerikkaan-sukututkija-loy/13478900

AAMUPOSTI, verkkoversio 27.5.2026:

Forssan Lehti

Hämeen Sanomat

https://www.aamuposti.fi/paikalliset/9485934

Hyvinkääläiskirjailija Päivi Sihvolan tuore kirja Vapaa Amerikka tekee vaikutuksen. Teos kertoo amerikansuomalaisten siirtolaisten arjesta ja työväenliikkeestä yhden nuoren miehen, Hemming Saarimaan, elämän kautta...

Aamuposti printtilehti 4.6.2026. Monipuolinen ja laaja koko sivun juttu. 

Ilkka-Pohjalainen 21.6.2026 verkkoversio

Ilkka-Pohjalainen printtilehti 4.7.2026 Koko aukeama, toinen henkilökuva Hemmingistä samasta Media yhtiöstä, johon molemmat sekä I-P että Järviseutu-lehti kuuluvat:

Mitä Hemmingistä olisi tullut, jos hän olisi elänyt pidempään? Tätä minulta on kysytty. Voisi spekuloida monilla eri mahdollisuuksilla. Luulen, että hän olisi edennyt vaikka kuinka pitkälle poliittisella uralla, sillä ei Oskari Tokoillakaan juuri koulutusta ollut ja Hemming oli nopeaoppinen, paljon lukeva ja fiksu, aatteelleen omistautunut nuori mies. Olihan Hemming jo valittu Opiston yhtiökokouksessa kirjoittamaan vastalause Opistoa ja Laukkia vastaan hyökänneiden kirjoituksiin Työmies-lehteen. Hänellä oli siis arvostusta jo tovereidensakin keskuudessa.

Kupariparta

Kupariparta on Saanan ja Jussin tarina, 

joka aiemmassa kirjassa jäi auki.

Kirjan nimellä on kaksoismerkitys.

Kupariparta-nimi tarkoittaa Jussia, 

joka teoksessa kirjoittaa samannimistä

romaania eli Kopparskägg-sukunsa saagaa. 

Kirjassa otteita Jussin kirjoittamasta

romaanista. 

Teos on selviytymiskertomus traagisista 

ja traumatisoivista tapahtumista. 

Toiselle selviytyminen mielen murtumisesta, 

väkivallasta ja painajaismaisesta liitosta.

Toiselle selviytyminen suuresta surusta, 

petoksesta ja useista samanaikaisista

menetyksistä, eli lähes kaiken menettämisestä.

Kupariparta, romaani. 2023.

Päähenkilöt:

Saana, opettaja 

Jussi, lääkäri, kirjailija, nykyinen aviomies

Inkeri, eteläpohjalaista murretta 

puhuva Saanan äiti

Muita henkilöitä:

Esa, ex-mies, alkoholisti

Lasse, Saanan isä

Paavo, Saanan ja Esan poika

Veela, Saanan ja Jussin tytär

Usva, Saanan ja Jussin tytär

Suvi, Saanan serkku

Antti, Suvin mies

Tapahtumapaikka: Helsinki 1993-1998

Kupariparta on Kuumeen jatko-osa, jonka olen pyynnöistä kirjoittanut viimein. Aikoinaan jätin Kuumeen lopun tarkoituksella avoimeksi sijoitellen sinne vihjeitä mahdollisista tapahtumista ja tarinalle oli tarkoitus tehdä jatko, jota silloinen, vuosia sitten edesmennyt kustantaja kovasti painosti kirjoittamaan. Menetin kiinnostukseni koko tarinaan, se jäi tekemättä kunnes nyt oli sopiva hetki palata näihin henkilöihin ilman kenenkään pakottamista, omilla ehdoillani. Monet Kuumeen lukeneet halusivat kuulla miten Saanalle oikein kävi ja mitä Jussille tapahtui.

Vaikka Kupariparta kertoo ensisijaisesti Saanasta ja Jussista, on tässäkin tarinassa sukupolvien välinen kuilu nähtävissä äiti-tytär -suhteessa, tosin lievempänä kuin Kuumeessa, mutta läsnä silti. 

Kuumeessahan Inkeri-äiti vähätteli Saanan tekemisiä, moitti, mitätöi ja vertasi häntä vanhempiin siskoihinsa ja syyllisti minkä ehti. Sen seurauksena Saana itsekin uskoi omaan mitättömyyteensä ja alistui varsinkin, kun Esa kohteli häntä samoin. Kaksi ihmistä nujersi häntä kilpaa. Saana menetti itsetuntonsa ja oletti ettei hän ole ihmisenä minkään arvoinen.

Kirja tarjoaa lukijalle pohdittavaa äidinrakkaudesta ja sen eri ilmenemismuodoista. Tekeekö äiti näin huomaamattaan vai tahallaan? Onko suhtautuminen yhteen lapseensa tietoista tarkoituksena pelkästään murtaa toinen? Vihaako Inkeri omaa lastaan? Kirja myös näyttää, että kaikenlaiselle Saanan vähättelylle ja haukkumiselle ei ole ollut mitään syytä eikä pohjaa. Siis miksi sellainen ilkeyden määrä?

Kupariparta käsittelee varsinaisesti uusperheen arkea (kun sinne asti päästään), parisuhteen eri ulottuvuuksia - mitä siltä odottaa, mikä riittää parisuhteeseen ryhtymiseen, mihin siinä tyytyy, miten pitää kipinää yllä, miten rakentaa luottamusta tai pääseekö syyllisyyden taakasta koskaan. 

Entä pitääkö olla aina biologinen vanhempi tarjotakseen lapselle turvallisen ja virikkeisen kasvuympäristön? 

Suvun salaisuudet ja niiden merkitys tulevat myös esille kirjassa samoin kuin se voiko ahdasmielinen yli 60-vuotias vielä muuttua tai onko yli kuusikymppisellä ylipäätään enää elämää muuta kuin sairauksista puhumista. 

Keikahtavatko äidin ja tyttären roolit loppua kohti? Entä joidenkin muiden henkilöiden?

Kupariparrassakin vilahtaa vielä seksuaalisesti vinksahtaneita, jotka jahtaavat uhrejaan pelkästään näiden ulkonäön takia ja siitä muodostamiensa mielikuvien pohjalta välittämättä lainkaan mitä ihmisessä on sisällä. Mikä heitä ajaa?

Saanassa myös näkyy väkivallan arvet vielä senkin jälkeen, kun Esa on kuollut ja Saana on saanut menetetyn rakkautensa takaisin ja elää viimeinkin täysipainoista elämää Jussin kanssa. Tyypillisiä traumaperäisen stressin merkkejä ovat ne painajaisunet, joita Saana näkee Esasta vielä pitkään ja säikkyy pelkkiä kasvojen ilmeitäkin. Toipuminen vie kauan, mutta hänellä on paras tuki ja turva Jussissa. 

Paavo pääsee vähemmällä, koska oli vain 3-vuotias, kun Saana päätti erota Esasta. Paavo eli Paveli on Jussille tärkeä ja hän osaa touhuta pojan kanssa. Esan kuoltua Jussi myöhemmin adoptoikin Paavon nimiinsä ja antaa hänelle samat oikeudet kuin tyttärilleen. Nopeasti Paavo unohtaa Esan ja pitää Jussia isänään. Paavo muuttuu Jussin ansiosta levottomasta ja oireilevasta lapsesta järkeväksi ja tasapainoiseksi pojaksi jo ennen koulun aloittamista. Paavo huolehtii pikkusiskoistaan vaistomaisesti..  

Molemmat kirjat pohjautuvat suureksi osaksi todellisiin tapahtumiin. Ne ovat eräänlaisia sikermiä tositapahtumista, Kuume vielä enemmän nähtyä, koettua, kuultua sekoitettuna fiktioon. Kupariparta on lempeämpi kirja kuin Kuume ja aivan erityylinen, mutta samalla se on myös vaikein ja mahdottomin kirjani, vaikka haastavia projekteja on riittänyt. Ehdottomasti vaikein toteuttaa kuin mikään ennen sitä.

Kirjaan liittyviä asiasanoja: avioero, deittailu, huumori, hulluttelu, rakkaus, uusperhe, vanhemmuus, äiti-tytärsuhde, luottamus, luovuus, kirjailijuus, musiikki, saksofoninsoitto, laulaminen, tanssi, näytteleminen, murtorikokset, Helsinki, 1990-luku, Pohjanmaa.

Hyvinkääläisen Päivi Sihvolan Kuume-​romaani sai jatko-osan – Sihvolan käyttämä kieli on aistivoimaista ja värikästä - Aamuposti, 12.10.2023, Mia Lagström, 

https://www.aamuposti.fi/paikalliset/6273314

                    
Ote Jussin kirjoittamasta historiallisesta romaanista Kopparskägg:

Yrjö meni porstuaan ja siitä ulos portaille, jossa nosti piipun suupieleensä ja antoi komeiden varisten vahtia tuulisen tilansa maita. Ne raakkuivat talvista viimaa, joka toisi pian lunta ja roskaa rappujen juureen. 

Jaakko ymmärsi, että isä oli vihainen sen takia miten lehteen oli kirjoitettu Valtterin kuolemasta.

–  Tuosta lehtijutusta saa sen käsityksen ku koko kaksintaistelu ja Valtterin ampumine ois ollu oikeutettu teko ja Kantolan Matti viaton. Kaikkiha ne täällä viinaa keittelöö ja het yks sun toinen käräjöimäs vähä välijä. Elä sinä Jaakko usko, että se mikä räntätty lehteen ois totta, vaikka niin luullaanki. Tämä menöö minun oikeustajuni ylitte. Täällä pitää niellä mitä aatteloo ja oppia olemaa hilijaa...

                             

Järvenpään kaupunginkirjastossa kirjailijahaastattelu 9.4.2024 aiheena Kupariparta.

Takakannen teksti:

Kupariparta jatkuu lähes siitä, mihin Kuume loppui. Saana on saanut tempaistua itsensä irti alkoholistimiehestään Esasta ja aloittaa nyt uutta, itsenäistä elämää poikansa Paavon kanssa Helsingissä. Pohjalaista murretta puhuva äiti Inkeri on eronnut samaan aikaan. Vahvalle ja dominoivalle Inkerille jätetyksi tuleminen on kasvun ja muutoksen paikka. Inkeri laukkaa treffeillä ja ajautuu toinen toistaan hullumpiin tilanteisiin.

Romaanissa käydään läpi Saanan ja Inkerin elämää noin viiden vuoden ajalta eteenpäin. Alussa eletään syksyä 1993. Teoksessa selviää mitä Kuumeessa kadonneelle Jussille tapahtui. Palaset loksahtelevat paikoilleen. Rankkojen kokemusten jälkeen elämä hymyilee Saanalle viimein.

HENKILÖISTÄ

Päähenkilö Saana on kirjan alussa hankkinut asumuseron Esasta ja hommannut vuokra-asunnon, jonne asettuu poikansa Paavon kanssa. Inkeri-äiti ei hyväksy Saanan eroa ja motkottaa Saanalle jatkuvasti syytellen tätä milloin mistäkin. Mutta Saana ei anna tästä eteenpäin äitinsä vaikuttaa. Onnellinen kesä mystisesti kadonneen Jussin kanssa on enää hämärä muisto seitsemän vuoden takaa ja sen jälkeen Saanan elämä onkin ollut yhtä helvettiä. Jatkossa hän haluaa elää vain Paavoa varten. Paavon on parempi olla kahden hänen kanssaan kuin katsella viinahöyryissä useimmiten toikkaroivaa isäänsä ja seurata jatkuvaa taistelua kotona. Lisäksi Esan viimeisimmät väkivallan teot Kuumeen lopussa saivat Saanan heräämään pitkästä unesta ja toimimaan. 

Esan alkoholismi on pahentunut ja hänestä tullut vainoharhainen sekopää, joka toki hetkittäin yrittää ryhdistäytyä, mutta lopputulos on aina sama retkahtaminen. Esan äiti hyysää häntä entiseen malliin. Esa ei käy enää töissäkään. Saanan erilleen muuttoa pidetään vain tilapäisenä ratkaisuna, että Saana ei tule pärjäämään itsekseen Paavon kanssa, että Saana on riippuvainen Esasta. Inkeri liittoutuu Esan kanssa Saanaa vastaan. Esa vakoilee Saanaa ja tunkeutuu hänen uuteen kotiinsa milloin selvin päin ja milloin juovuksissa ja pyytää häntä palaamaan takaisin vannoen lopettaneensa juomisen. Sanaa tekee kahta työtä ja maksaa kuluja kahdesta asunnosta, koska Esa ei enää aikoihin osallistunut yhteisen kodin kustannuksiin.

 

Yllättäen Saana törmää lähes tunnistamattomaksi laihtuneeseen Jussiin (kirjan toinen päähenkilö) ja seitsemän vuoden takaiset tapahtumat Tukholman käynniltä alkavat valjeta pala palalta, Jussin katoamisen syy selviää. Jussi on myös menettänyt lähes samanaikaisesti molemmat vanhempansa, sekä kaksoissiskonsa Elinan ja vielä tärkeimmän läheisensä Helvi-tädinkin. Jussi on katkera Saanalle, ettei tämä odottanut häntä ja lähtenyt setvimään minne Jussi joutui, vaan palasi yksiin Esan kanssa, että Saana piti häntä pilkkanaan. Jussilla ei ole aavistustakaan mitä Saana joutui kokemaan hänen lähdettyään. Monien vaiheiden ja väärinkäsitysten jälkeen Jussista tulee Saanan toinen aviomies ja Saanan elämän kantava voima, jota sen olisi pitänyt olla jo vuosia sitten ellei traaginen sattuma olisi puuttunut peliin.

Inkerillä on kestämistä siinä, että Lasse, Saanan isä jätti hänet toisen naisen takia kuin knallin kalliolle 40 vuoden liiton jälkeen. Mutta topakka Inkeri ei jää sitä pitkään hautomaan, vaan alkaa käydä treffeillä. Ero on kuitenkin hänelle kasvun ja monenlaisen muutoksen paikka. Inkeri oppii ajattelemaan, että elämällä on ehkä vielä jotakin hänen varalleen, mutta hänen on mentävä itseensä ja mietittävä omaa käytöstään myös Saanaa kohtaan.

Palaute:

K.U.

Luin Kupariparran ja pidin kirjasta 😊👍 Kirjoitat sujuvaa kieltä, kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat eläviä, murre toimii hyvin. Kuume ja Kupariparta ovat hyvin erilaisia kirjoja. On hienoa, että Kupariparta päättyy seesteisesti ja Saana löytää onnen ja tasapainon. Jos on lukenut Kuumeen, niin lukija ehkä odottaakin kaikkien tapahtumien jälkeen – tai toivoo – Kupariparralle onnellista loppua.

Kirjan palapelimäisyys aiempien tapahtumien selviämisen lisäksi ehkä näkyy myös siinä, että kirjassa on monenlaisia aineksia. Tarkat sitaatit eri biisien sanoituksista, biisien ja artistien nimet yms. tuovat tiettyä konkretiaa ja kertovat tapahtumista ja ihmistentunteista – varsinkin, kun biisit ovat pääsääntöisesti tuttuja lukijalle ennestään. On helppoa kuvitella Hopeisen kuun saksofonisoolo ja sen tuottamat tunnelmat! Ja Kolmen iloisen rosvon Rosvolaulu on niin tuttu, että se alkaa soimaan omassa mielessä. Tällainen elävöittää lukukokemusta.

Minua huvitti erityisesti muutamat minulle ennestään tuntemattomat murresanat ja -ilmaisut – kuten esim. "pöffentaaleri", tai ”Holtti pois kuin Käpylääsen oravalta”. Inkerin treffikoke-mukset ovat hauskoja ja se viimeisin, tutustuminen Ilmariin, on oikein mainio. Otteet Jussin kirjasta ovat melkein kuin tarina tarinassa – itse asiassa haluaisin lukea Jussin kirjoittaman kirjan! Ne otteet ovat niin hyviä ja kaksintaistelu lehtiuutisineen suorastaan huokuu todenperäisyyttä. Luuta-Iikka resonoi oman toimittajahistoriani kanssa – olen joskus kirjoittanut jutun kylähulluista. Lasten varjeleminen Luuta-Iikka -jutuilta on ymmärrettävää.

Ja ylipäätään kirjassa tulee esille myös muistamisen merkitys: mitä aikaisemmilta sukupolvilta suodattuu seuraaville sukupolville; mitä kerrotaan ja mitä ei. Puhuttu kieli ja murre ovat yksi osa tätä, mutta myös suvun vaietut asiat. Suvun vaietut asiat voivat aiheuttaa– ja aiheuttavat – henkisiä haavoja omassa ja seuraavissa sukupolvissa. Saana ja Jussi olisivat selvinneet vähemmillä haavoilla, jos he olisivat saaneet aikaisemmin tietää, mitä toiselle tapahtui. Mutta Saanan ja Jussin tarinassa kertomattomuus on osa tapahtumien kaarta.

Kirjan erotiikka toimii ja erityisesti kuvaus Saanan ja Jussin ”viikosta olla laukeamatta” on mainio ja elävä. Ajatus Saanasta istumassa Jussin naamalle on kyllä sykähdyttävä - ainakin mieslukijalle😊 Tahi keikistelemässä rintsikoissa ja pikkareissa😊

Arvelinkin, että Saanan tasapainoinen suhde Jussin kanssa ja miehen tapa olla isä on sitä miten sinä vanhemmuuden ja parisuhteen parhaimmillaan näet. Tässä tulee linkki myös sinun ja minun välille: oma kirjoitusprojektini isän merkityksestä pojalle on samaa sarjaa – hahmottelen sitä, millaisen isän olisin halunnut itselleni.

Onnittelut miellyttävästä kirjasta! 👍

A. B.

Eilen luin loppuun Kupariparta-kirjasi ja pidin paljon, jopa niin, että monta kertaa herkistyin ja liikutuin valtavasti. Myös mieheni ja ystävättäreni lukivat kirjan ja kehuivat erityisesti sen pitkään naurattavaa huumoria, vahvoja henkilöitä ja parisuhdetta. Kirja pisti miettimään monenlaista 🥰 Minua oikein hirvitti tiirikkamiehestä kertova kohta. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti.

Tytti

Olen lukenut noin puolet Kupariparrasta ja oikein säästellyt sitä loppua jouluksi. Se on niin kutkuttava, että haluan pitkittää lukunautintoa. Tykkään kovasti. Sinulla on sellainen tapa kirjoittaa, josta minä ainakin tykkään.👍😊

K.K.

Oli kerrassaan hauska lukukokemus. Musta on tullut Inkeri-fani. Inkerin treffailut miesten kanssa sai ulvomaan naurusta. Noihin treffeihin liittyvä Rikun tarina on jo niin mieletön, ettei kukaan voi sellaista edes keksiä. Oletan, että se on totta. Sen täytyy olla. Yhdellä kaverillani on vähän samantyylisiä kokemuksia. Sen takia tämä nauratti varmaan vielä enemmän.

Siitä on kauan, kun olen Kuumeen lukenut, mutta muistan silti, että se oli kielellisesti yhtä tykitystä. Pitäisi lukea uudelleen. Kupariparrankin kieli on rikasta, vaikka se on hillitympää kuin Kuumeessa ja metaforiakin on vähemmän. Silti monet kielikuvat myös tässä ovat upeita kuten ”kuin maan sisällä paisuva peruna” tai ”meren kirkkomaa, jonne vuosisatojen kuolleet ovat laskeneet verkkojaan”. Lisänä on vielä Jussin kirjoittaman romaanin kieli, josta kirjassa muutamia otteita. Se on kuin tarina toisen sisällä. Kiehtovaa. Inkerin pohjalainen murrekin hyrisee. Eniten mua taas huvitti sanat ”lautakikki” ja ”silloli niin likaanen kaati”. Muistan lapsuudestani tuon kaatin.

Kirjan yksi monista teemoista on varmaankin parisuhteen seksuaalisuus, sen jännitteen ylläpitäminen. Niitäkin kohtauksia tässä on, mutta huomattavasti vähemmän kuin Kuumeessa ja hillitympinä, joka on ymmärrettävää. Henkilöt ovat jo vanhempiakin kuin Kuumeessa ja syvästi kärsineitä, mutta fyysisiä olentoja silti edelleen. Ne kohtaukset mitä tässä on, ovat nautittavia ja kekseliäitä, jälleen normikuvauksista poikkeavia ja älyttömän hauskoja kuten se viikon kokeilu. Huumoria todella tarvitaan myös parisuhteessa. Tämä sai asiaa miettimään.

Sitten öljyämis- ja tantrakohtaus puolestaan nosti kyyneleet silmiini, varmaan kauneinta mitä olen milloinkaan rakkaudesta lukenut missään ja paljon olen siitä aiheesta käynyt läpi. Huikealla tavalla kerrottu! Suoranaista taidetta. Mutta on kirjassa myös traagisempaa puolta. Molemmat päähenkilöt Saana ja Jussi ovat sitä lajia ehtineet kokea yllin kyllin. Heille jo mielessään toivoo kaikkein parasta ja pelkää, että jotain karmeaa on tulossa.

Lisäksi vielä kirjan lopetus oli taas sellainen, että sitä ei voinut ennalta arvata kuten ei Kuumeessakaan. Liian usein nykyisin romaania lukiessa aavistaa jo etukäteen miten lopussa käy. Se yleensä latistaa tunnelmaa. Lukijana haluaisin kyllä yllättyä enkä tietää tarinan kulkua ennalta. Kupariparran osalta on sanottava, että tässä ei ikinä arvaa miten tarina päättyy.

Iso kiitos sekä kymmenen pojoa Saanalle ja Jussille😍

M.K.

Tässä kirjassa on monta kokonaista elämää kaikilla mausteilla. Kaunis, kaunis tarina.👍

T. O.

Kun kaikki nykymaailmassa on jo kirjoitettu ja sanottu, on nautittavaa lukea teos, jossa ikuisesta aiheesta puhutaan uudella tavalla - kekseliäästi, tuoreesti ja raikkaasti. Pitkään aikaan en ole myöskään nauranut niin paljon kuin Kuparipartaa lukiessani.❤️

Purmojärven Isopelliset I ja II

Järviseudun Sanomat 22.9.2022

https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2022/09/17/paivi-sihvolan-uutuuskirjassa-sukelletaan-kortesjarven-isopellisen-kylaan/

                                        Alina nuorena © Päivi Sihvola

                                  *

"Meijän sisaruksissa on ollu kaks Hilmaa ja kaks Sanna Maijaa. Enne oli niin hassu tapa, että ku laps kuoli, niin sama nimi annettiin toiselle lapsellen vielä, ku synty uusia..."

                                  *

"Vaatteen ylypeä oon kans ollu nuorena aina. Minä vaan aattelin, että pitäis olla komea puku nuorella ihimisellä, että ilikiöö ja pääsöö lähtemään sillon, ku tarvihtoo noin vaan puvun puolesta. Minä etupäässä ruukasin noin nuorena olla, että mitä uutta tuli, niin sitä piti saaha.

Mulla oli niin mahottomasti pukuja. Kankaasta tietettiin. Kankaita sai sitten ostaa ja tehä ite ja ite tehtii palijo villasta ja langosta talvisia pukuja ja taas sitte kyllä kuottiin vähä. Ei mun aikana ruukattu enää ite kutoa pukuihi. Jo sai kangasta ostaa ja sitte räätälillä tietettii."

                                  *

" - No, minä otin sitte miehen ja sain. En minä ollu vielä täyteenkään kolomeakymmentä, ku aloimma seurustella. En huolinu huonosta. Hyviä ei saanu, mieleisiäni.

- Eikö Pellisessä ollu hyviä ollenkaan?

- No kyllä siellä ny oliki jotain. Tottapa ne ei ollu mun omiani. Katoppa, se on kohtalo, joka määrää.

- Puhuko se Kalle niin paljon yli vai?

- No en minä tiijä, se oli niin. Se tuli vaan, kun se tykkäs. Aattelin, että ku sitä ei sitä enää saa kumminkaa sellasta, josta minä tykkään. Minä vaan otin sen, ku tiesin, että se tykkäs.

- Niinkö siinä kävi?

- Niin siinä vaan kävi.... Se oli työhommissa siellä. Alajärveltä oli kotosin, Paalijärven kylästä. Se oli sellanen hyvä pelimanni..."

                                    Alina ja Kalle   © Päivi Sihvola

                                                                © Päivi Sihvola

Iso-Pellisen kartta vuoden 1945 ilmakuvan mukaan. Piirros: © Jarmo Sihvola.

   Kallen suositun pikkuveljen, paljon Isopellisessä olleen Matti Koiviston kohtalo. © Päivi Sihvola

                Iltatuvassa asunut Matti Järvenpää ja Riika Kivikangas -perhe. 

                   © Päivi Sihvola

                        Sanelma Palokangas lapsineen.   © Päivi Sihvola

                                 Kiertokouluaihetta käsitellään kirjassa.

                 Purmojärven Isopelliset II Sukutaulut

Bert Pellinen Minnesotassa, Yhdysvalloissa tutkimassa isoisänsä Alex Pellisen suvun historiaa.💓

Kallen suvusta: siskon kuvat © Päivi Sihvola

Alinan tarina on erittäin suosittu ja rakastettu kirja. Olen saanut siitä paljon yhteydenottoja erityisesti sellaisilta, joiden suku liittyy paikkakunnalle. Mutta samaistumispintaa löytyy muidenkin esivanhempien kohdalta mistä päin maata hyvänsä, jotka vaan ovat noita aikoja eläneet. Kirjaa on luettu yötä myöten niin, ettei ole maltettu nukkuakaan. Sitä kehuttu syvästi vaikuttavaksi, lämminhenkiseksi, monitasoiseksi, hauskaksi ja samalla koskettavaksi, hienoksi kokonaisuudeksi, koska siinä ovat pääosassa aivan tavalliset kyläläiset, pikkutupien asukkaat eikä mitkään lautakuntien ja järjestöjen jäsenet eivätkä johtohahmot ym menestyneet herrat ja paikkakuntalaiset. Alinan tarina on pikkukylän tavallisten tallaajien kirja, jotka muutoin olisivat häipyneet unohduksen suohon. Lisäksi läpi kirjan kulkevaa Alinan huumorin täyttämää, sydämmellistä kertojanääntä on kiitelty. Kirjan painokuluja varten sain Järviseutu-säätiön apurahankin.

KUUME

Saga Egmont on tehnyt rankasta esikoisromaanistani äänikirjan uusilla kansilla ja erittäin viihteellisellä esittelytekstillä. Raadoin käsikirjoituksen kanssa kaikkiaan 15 vuotta, joista 10 vuotta tiiviimmin ja kolmessa eri kirjoittajakoulutuksessa. 

Kuume, romaani, Saga Egmont 2022. Edico Oy 2011.

Henkilöt:

Saana, 23 v. kasvatustieteen opiskelija, kesätyö metroasemalla. 

Esa, 27 v. insinööri, alkoholisti. Alussa Kanadassa stipendiaattina. 

Jussi, 30 v. lääkäri, saksofoninisti, Saanan sukulaissielu. 

Inkeri, Saanan äiti, vahva pohjalaiseukko.

Useita sivuhenkilöitä.

Paikka: Helsinki ja Pohjanmaa 1986 ja 1993.

Teemat: parisuhde, rakastuminen, kolmiodraama, seksikohtaukset, erotiikka, alistaminen, alkoholismi, alkoholistiliitto, väkivalta, syyllisyys, henkinen kasvu.

Tarina on saanut alkunsa tähtitaivasunesta, jonka itse näin vuosia sitten ja joka herätti keskellä yötä eikä jättänyt rauhaan. Romaani rakentui sen unen ympärille ja tuo unikuvaus on heti teoksen alussa eräänlaisena prologina ja tiivistelmänä kirjan sisällöstä ja tunnemyllerryksestä, jota päähenkilö käy läpi. Kupariparrassakin uni tulee esille vielä muutamia kertoja. Teos on todellisiin tapahtumiin perustuva nuoren naisen kehitystarina, joka alkaa näennäisen kevyesti ja pinnalta ja erinäisten vaiheiden seurauksena tulee lopulta syvään päätyyn. 

Kuume marssittaa esille koko joukon ihmistyyppejä, toinen toistensa vastakohtia. Teos näyttää miten seksin kyllästämässä ja usein vinksahtaneessa maailmassa elämme. Se myös näyttää millainen ihminen yleensä jää elämään vuosiksi alkoholistin kanssa ja syyllistää itseään toisen juomisesta. Jatkuvan moittimisen, vähättelyn ja mitätöimisen seuraukset nuoren ihmisen itsetuntoon tulevat myös esille. 

Epäsuora kerronta

Selittämisen sijasta päähenkilön vahvoja tunnetiloja kuvataan enimmäkseen maiseman ja ympäristön kautta, epäsuorasti. Se on yksi kerronnan lajeista, joka jättää tilaa lukijan oivalluksille. Kun Saana on onnellinen, hän näkee syysleimujen väriloiston, purjeveneitä lipumassa kevyesti pitkin veden pintaa kimaltavassa horisontissa, kuulee salavan ääntelevän, sen lehtien hankautuvan toisiinsa ja valon sotkeutuvan niihin, lintujen sirkutuksen jne. Onnettomana, mieleltään murtuneena hän kokee kesän riippuvan puolitangossa, seinien liikkuvan, kasvavan ja kaatuvan päälleen, taivas on umpinainen, yöt mustaa mustempia, lehdet jäätyvät kiinni katuun, sataa vaakasuoraan, ympärillä pyörii kokonainen leegio tärähtäneitä, ilmassa leijuu uhka, tursaksen silmä ja lonkerot ja lintu paskantaa hänen olkapäälleen. Esim. surua voi kuvata muullakin tavalla kuin selittämällä lukijalle, että henkilö on surullinen.

Teema

Tarina on myös kuvaus siitä miten kiltin tytön syndroomasta kärsivä Saana kokee oman fyysisen heräämisensä, totaalisen räjähdyksen, miltä se hänestä tuntuu, miten hän sen aistii ja mitkä asiat vaikuttavat hänen kokemaansa. Kirjan oleellinen teema on jätetty äänikirjan esittelytekstissä kokonaan mainitsematta. 

Seksuaaliset kokemukset ovat osa Saanan kehityskulkua. Voimakasta kokemista ei voi kuvata pienesti kuten ilmeisesti jotkut tekstistä järkyttyneet olisivat halunneet. Kirjan ensimmäinen kustantaja aikanaan pakotti lisäämään kaikenlaisia kohtia, joita en olisi itse laittanut ja seksikohtauksia sinne tänne, koska seksi myy. Minulle olisi riittänyt vähempi. Koska niitä oli pakko kirjoittaa saadakseni sen kustannetuksi, kirjoitin ne eri tavalla kuin kukaan koskaan aikaisemmin. Henry Millerit olen kyllä nuoruudessani lukenut peripohjin ja imenyt niistä huumorin ja mielikuvituksen, mutta Kuumeen kohtaukset olen vienyt vielä paljon niitä pidemmälle.

Niin tylsän tapahtuman kuvaaminen tuoreesti, uudesta kulmasta on vaikeinta mitä kirjoittajalle voi olla. Sopii itse kunkin kokeilla onnistuuko. Halusin välttää härskit, tosikkomaiset, ontot ja kylmät, pelkän suorituksen kuvaukset tai kliseiset, puhki kuluneet, sileät ja hengettömät viihderomaanien tyylit, joissa ei mitään elävää. Halusin saada niihin realismia, huumoria, mielikuvitusta ja välttää silti sokerisuutta. Lähes mahdoton tehtävä. Niitä on sekä ylistetty että paheksittu. Niistä pahastujien kannattaisi miettiä miksi ne ovat tarinassa, mikä niiden merkitys päähenkilölle ja mistä kirja oikeasti kertoo. 

Kuume tarjoaa paljon, paljon muutakin pohdittavaa, jos malttaa lukea kunnolla ja tehdä havaintoja. Kirjoittajana tehtäväni ei ole arvottaa eikä moralisoida, vaan näyttää, tuoda esille tilanteita ja tapahtumia sekä luoda jännitteitä henkilöiden välille.

Teokseen liittyviä asiasanoja ovat: parisuhde, kolmiodraama, rakastuminen, seksi, seksuaalisuus, psykofyysisyys, alistaminen, alkoholismi, huumori, vastakohdat, vinksahtaneet, harrastajateatteri, tyypit, metroasema, musiikki, mielikuvitus, erityisherkkyys, tunnemyrsky, unimaailma, avioliitto ja väkivalta.

KUUME-ROMAANIN HENKILÖISTÄ:

Saana, herkkä ja taiteellisesti lahjakas monella alueella. Aistii voimallisesti. Haluaisi miellyttää äitiään edes joskus, mutta saa tältä vain moitteita. Kukaan ei hänen lahjojaan ja erityisyyttään arvosta ennen kuin Jussi tulee kuvioihin.

Anne, Saanan täydellinen vastakohta, pinnallinen, hieman yksinkertainen ja alituisesti miesjutuistaan jauhava. Halusin näyttää, että tällaisia tyyppejä on oikeasti olemassa. On tärkeää näyttää se. Mutta hänen vuokseen koko tarina on usein ymmärretty väärin heti alusta. Kyseessä ei ole mikään naisten viihderomaani, kaukana siitä. Tarinan edetessä hänen hahmonsa syvenee, hän elää kadotettua nuoruuttaan ja kestääkseen omia tekojaan tulee lopulta uskoon. Hän on aika traaginenkin hahmo, joka vielä vilahtelee muutaman kerran Kupariparrassa. Halusin siis näyttää hänet, en moralisoida. Hänen kaltaisiaan vaan on ja esikuvanakin hänellä on useampia henkilöitä.

Inkeri on kirjojen väkevin ja pidetyin hahmo, joka Kuumeessa laukoo taustalta omia totuuksiaan. Kupariparrassa päätin antaa hänelle enemmän tilaa. Alussa loin hänet pohjalaiseukon karikatyyriksi, mutta matkan varrella Inkeri alkoi elää aivan omaa elämäänsä. Inkeri on yhdistelmä ainakin kolmesta tuntemastani henkilöstä. 

Ronski Eeva suurien silmälasiensa kanssa metroaseman Ärrältä on täysi kopio esikuvastaan, jonka nimi oli Mirja. Kaikki Ärrä-kohtaukset ovat oikeasti tapahtuneita, vain henkilöiden nimet vaihdettuja.

Laura on vastaavasti lämmin ja empaattinen työkaveri kioskilla. Hieman hassu, mutta hyväsydäminen. Hänelläkin monta esikuvaa.

Suvi, Saanan serkku punaisine hiuksineen on Saanalle läheisempi kuin omat siskonsa, mutta Suvi on vain käymässä Helsingissä. Kupariparrassa hänellä on suurempi rooli. Täysin fiktiivinen hahmo, jolla ei esikuvia.

Esa on epävakaa. Pehmeä ja heikko tyyppi, vailla luonteen lujuutta kuten alkoholistit usein. Äitinsä piloille lellimä ja hyysäämä narsisti. Hän ei ole kuitenkaan täysin mustavalkoinen hahmo. Esim. purjelennon kuvaus näyttää hänen toista puoltaan. Vuosia jatkunut juominen ja sen ohessa yhtäaikainen masennus- ja unilääkkeiden sekakäyttö muuttavat miehen luonnetta agressiiviseksi tarinan edetessä. Esalla ja Saanalla ei vaan ole juuri mitään yhteistä millään tasolla, ei ole koskaan ollut. Esa on Inkerin valinta Saanalle, ei hänen oma valintansa, vaikka hän niin luuleekin. Kyse on alistamisesta. Saana on silti tottunut Esaan niin kuin johonkin huonekaluun eikä tiedä juuri muusta ja kuvittelee olevansa sitoutunut häneen lujasti.

Äänikirjan esittelytekstissä Esan kerrotaan edustavan Saanan elämässä vakautta ja turvallisuutta "Valitako turvallinen elämä", jolla viitataan Esaan. Esan alkoholismi jätetty kokonaan mainitsematta esittelyssä. Kyseessä kuitenkin mies, joka aina vähättelee Saanaa, delirium-kohtauksen aikana tappaa Saanan kissan, hakkaa häntä ja sortuu vaikka mihin kirjan lopussa. 

Esa edustaa epätervettä suhdetta, rajoittuneisuutta, tylsyyttä, alistamista, väkivallan pelkoa, tottumusta ja tapaa, josta Saana on jo tietämättään irtautumassa kirjan alkupuolella esim. siirtämällä Esan tietokoneen ja tavaroita tämän Kanadan reissun aikana vaatehuoneeseen pois silmistä ja pistämällä koko asunnon uuteen järjestykseen miehen lähdettyä. Se symbolisoi uutta kohti menemistä ja vapautumistakin. Esalla on kyllä esikuvansa ja sen taustalla perinpohjin koettu alkoholistiliitto, tosin Esan esikuva ei ollut tällainen insinööri, vaan rakennusalalta.  

Jussi on lääkäri, joka harrastaa saksofonin soittoa. Esittelyssä ammattia ei mainita, vaan hänestä tehty siinä taiteilija?? Jussi aiheuttaa myllerryksen Saanan elämässä ja Saanaa pelottaa aluksi omien tunteidensa voiman kohtaaminen ennen kuin hän vapautuu ja päästää kannen irtoamaan kattilasta. Jussi on Esan täydellinen vastakohta. Hän tietää mitä haluaa ja on hyvin itsevarma ja määrätietoinen mies, joka inhoaa tekopyhyyttä ja teennäisyyttä sekä porvarillisia arvoja. Hän on nähnyt paljon ja kohdannut myös surua elämässään. 

Jussi ei edusta pelkästään intohimoa tarinassa, vaan on Saanan sukulaissielu ja kaksoisliekki monella tapaa. Heillä yhdistää lukemattomat asiat. Jussilla on vaikea isäsuhde, joka myös rajoittanut häntä toteuttamasta itseään ja pakottanut suvussa kulkevaan ammattiin. Mies näkee Saanan lävitse, saa hänet puhkeamaan kukkaan ja kasvattaa hänen itsetuntoaan siinä missä Esa ja Inkeri sitä jatkuvasti lyttäävät. Myös Saana herättää yksinäisen Jussin eloon. He suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta kunnes traaginen sattuma erottaa heidät. Jussi vertautuu henkilöön, jolla oikeasti sama ammatti kuin romaanissa ja samat syntymäpäivät ja monenlaisia yhtäläisyyksiä todelliseen ihmiseen, tosin esikuva vaihtui Kupariparrassa jo toiseen.  

Lopultahan Saana ei edes tee mitään valintaa, hän uskoo Jussin hylänneen hänet ja luisuu mieleltään murtuneena, lamaantuneena ja muiden pompoteltavana Jussin katoamisen jälkeen takaisin samaan vanhaan. Siitä seuraa Saanan seitsemän vuoden painajainen. Selväähän on miten hän olisi muutoin valinnut. 

  

Saga Egmont, e- ja äänikirja, 2022. Esittely:

Eletään 1980-lukua Helsingissä. Saana on nuori boheemi nainen, joka ei osaa päättää, mitä haluaisi tehdä isona. Mahdollisuuksia on niin monia. Äidille Saanan alanvaihdot ovat ongelma - kunnon ihmisen kuuluu asettua aloilleen! Ja miksei Saana ole vieläkään mennyt kihloihin insinööriksi valmistuneen poikaystävänsä Esan kanssa? Kun Saanan elämään saapuu Jussi, suurten tunteiden taiteilijamies, Saana on merkittävän valinnan edessä. Valitako turvallinen elämä vai rakkaus, joka vie jalat alta? Kuume on Päivi Sihvolan voimakas romaani täynnä nuoruuden vimmaa.

PALAUTE:

Anja

Kuuntelen parhaillaan kirjaasi Kuume! Olet sinä taitava Toivon sille jatkoa.

Kaija

Mahtava teos, tuli tunteita laidasta laitaan lukiessani ja välillä luulin olevani itse siinä  Tämä tarina ansaitsee vertaisensa jatkon 

Raimo

Olen Raimo 76 v ja kuuntelen kirjaasi Kuume. Olen nyt 1/2 välissä mutta pakko antaa tekstistäsi palautetta: LOISTAVAA

***

Olipa loistava kokonaisuus. Tapasi kirjoittaa on niin vangitseva, että jopa eroottiset kohtaukset löysivät sitä kautta taide-elämyksen. Lady Chatterleyn rakastajan päivitys tähän päivään. ONNEA

***

Olen jakanut ja pohjustanut tiedolla, että kirja sisältää oivalluksia ja vanhojen totuuksien toisin ilmaisemista!

***

Kyllä oli taitavasti kirjoitettu tämän päivän Lady Chatterley. Mahtavia kielikuvia ja jotenkin niin..... kertakaikkisen hyvä. Jatkoa jatkoa jatkoa?

Mari

Yö jäi lyhyeksi, kun en malttanut keskeyttää, pistää tauolle. Kyllä oot ihan aito kirjailija! Kirja tempas välillä mukaansa, sai nauramaan ja vähän itkemäänkin. Hyvä...

Katja

Itse en ole juurikaan kuunnellut äänikirjoja, mutta Kuume oli kokonaisuutena erittäin koukuttava, nautittava ja monella tapaa yllättävä kokemus. Täysin erilainen kuin mikään muu ja rohkea! Kirjaa on aikanaan työstetty yli 10 vuotta useissa eri koulutuksissa. Sen kyllä huomaa, kaikki sanat, kielikuvat ja tarinan käänteet on mietitty ja hiottu loppuun asti.

Romaani on todenmakuinen, syvä, rankka ja traaginenkin nuoren naisen kehitystarina, jossa on monia tasoja. Kuumeesta on helppo löytää tarttumapintaa, koska tarinassa käydään läpi asioita, joita voi meistä useimmille tapahtua. Lisäksi huumori ja tilannekomiikka sekä voimakas seksuaalisuus tekevät tästä nautinnollisen matkan.

Kävin läpi kaikki mahdolliset tunteet tarinaa kuunnellessani ja huomasin useissa kohtauksissa nauravani ääneen hervottomana varsinkin, kun tiedän hyvin miten vaikea laji huumori on. Kirjan henkilöihin kiintyy ja he jäävät kalvamaan mieltä pitkäksi aikaa.

Tarinan päähenkilö Saana on voimakkaasti kokeva nuori nainen, jonka vaiheet taitavat selvitä tekeillä olevassa jatko-osassa...onneksi sellainen on tulossa!!

 Saara

Alku, eli kunnes Jussi läksi on niin huikeeta lentoa. Löysin jotain hyvin tuttua ja eläydyin voimakkaasti kielen pyörittelyssä ja fonin soitossa. Onko tuolla Jussilla joku esikuva?

Loppu ei jotenkin koskettanu yhtään.  

Lejon

Hyvää suomenkielistä tekstiä. Äiti puhuu hyvin murretta. Sitä on ollut lukemissani kirjoissa harvoin. Kiva odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kari

Hyvää, soljuvaa ja selkeää suomen kieltä, miellyttävää lukea.

Kirjan loppupuolen kuvaus avioliittohelvetistä ja aviomiehen alkoholismista olivat hätkähdyttäviä ja vaikuttavia. Niin eläviä, että minun on pakko kysyä: kuinka paljon kirjassa on omakohtaisia kokemuksiasi?

Lopussa on hauska yllätyskäänne – Saanan isällä onkin toinen nainen ja äiti on hädissään. Toisaalta lukija odottaa ihan kirjan loppuun saakka, että Jussi ilmestyisi jostakin ja pelastaisi Saanan. Näin ei kuitenkaan käy.

Kuumeessa on paljon sellaista, minkä tunnistan – sekä omakohtaisina kokemuksina sekä tapaamieni ihmisten ja lukemani perusteella. Olen tavannut paljon ihmisiä elämäni aikana ja kuullut monenlaisia elämäntarinoita.

Mielestäni Kuume on psykologinen parisuhderomaani.  Kaiken kaikkiaan onnittelut onnistuneesta kirjasta!

Pekka

Tosi hyvin kirjoitat. Tykkäsin myös siitä, että Kuumeessa ei ollut imelää, onnellista loppua. 

Edico, 2011. Alkuperäinen kirjan Esittely:

Pohjanmaalta kotoisin oleva Saana viettää opiskelijaelämää 1980-luvulla eteläisessä Helsingissä ja käy kesätyössä metroaseman R-kioskilla. Saana kokee elämänsä huuman, joka muuttuu rajuksi kuumeeksi. Esa vai Jussi? Mitä nuoren naisen sisällä tapahtuu, kun suuri tunne vie mennessään ja teetättää outoja asioita? Värikkäät ystävät ja työkaverit sävyttävät ronskilla huumorilla Saanan arkea. Kukin heistä elää oman kuumeensa keskellä, jokainen eri tavalla.

"Siitä lähtien, kun tutustuin Jussiin, nukkumisesta ei tullut mitään. Entä jos en näkisi häntä enää? Ajatus sai likomärät vaatteet kuristamaan ja tuntumaan painavilta kuin olisin kantanut selässäni vasta levitettyä asfalttia".

Päivi Sihvolan esikoisromaani on vahvasti kirjoitettu, iholla tuntuva balladi kadotetusta rakkaudesta, joka jättää pysyvät jälkensä. Se on kuvaus pitkästä alkoholistiliitosta, hurjasta seksuaalisuudesta, menetyksestä, syyllisyydestä, uhrautumisesta ja toivon löytämisestä. 

ARVIOT

 Vahva kehitystarina naiseuteen ja itsenäisyyteen

Päivi Sihvola on kirjoittanut vahvan esikoisromaanin Kuume. Se on  nuoren naisen kehitystarina liitosta alkoholisoituvan miehen kanssa ja uudesta myyttisestä rakkaudesta.

Saana parisuhde Esan kanssa on menossa kovaa vauhtia telakalle. Esan juomiskaudet ovat syvinä varjoina parin yllä.

Yhtäkkiä Saanan edessä on Jussi, kansainvälisissä kehitystehtävissä ollut lääkäri. Seuraa tulinen rakastuminen. Sitten yhtenä päivänä Jussi onkin poissa. Alkaa pitkä, henkinen etsintä, joka samalla on pakomatka ja paluu lapsuuteen.

Sihvolan kuvaus on värikästä, väliin hyvän huumorin ryydittämää. Hän on varsin ilmeikäs ja syvällinen tarinankertoja, joka luontaisesti osaa taustoittaa niin henkilöitä kuin tapahtumia. Sihvolan romaani on kypsä esikoiseksi ja harvinaisen tuore sekä omintakeinen. Hänellä on kuulas ote kerrontaan ja luja persoonallinen sävy kauttaaltaan. Myös teoksen rakenne kantaa alusta loppuun saakka. Lyhyet takaumat luovat jännitteen koko ajan. Sihvola on luonut onnistuneen kokonaisuuden tässä erinomaisessa esikoisessaan."

 Risto Kormilainen, Kaltio 5/2011 sekä Kotimaa ja Kalliolehti

 Nuoren naisen kaksi rakkautta

Kuume on väkevä tarina nuoresta, epävarmasta ja nujerretusta Saanasta, joka kaipaa kipeästi hyväksyntää. Yksi itsetunnon murentajista on äiti Inkeri, joka laukoo tylyjä totuuksiaan päin Saanan naamaa. Lisäksi hän vertaa tätä jatkuvasti toisiin tyttäriinsä, jotka ovat "tasaasempia" ja joilla on kunnon ammatit, avioliitto mallillansa, "taloot" ja huvilat.

Romaani sijoittuu enimmäkseen 1980-luvun Helsinkiin. Saana puurtaa Kampin metroaseman R-kioskilla enemmän tai vähemmän omituisten asiakkaiden parissa. Työkaverit, kuten ronski Eeva ovat onnistuneita karikatyyreja.

Kotona ei ole juuri sen hohdokkaampaa. Saana riutuu avoliitossa Esan kanssa. Mies lähtee pitkäksi aikaa Kanadaan stipendiaatiksi. Samoihin aikoihin Saana tutustuu näytelmäharjoituksissa Jussiin, lääkäriin ja saa kerrankin kipeästi kaipaamaansa ihailua ja tunnustusta. Saana löytää villin seksuaalisuutensa, mutta äidin kasvot ilmestyvät kattoon tuomitsemaan. Saanan ja Jussin suhteessa on leikkisyyttä ja tunteiden paloa. Äkkiä Jussin on lähdettävä Tukholmaan, koska isä on sairaalassa. Totuus taitaa olla muuta. Salamyhkäisestä Jussista ei enää kuulla. Saana sairastuu, päivät ja yöt ovat outoa unta.

Esa palaa Kanadasta. Sanojensa mukaan hän on lopettanut juomisen. Saana haluaa uskoa häntä. Esa ja Saana menevät naimisiin. "Uusi" Esa on rauhallinen ja kiltti. Saana potee syyllisyyttä salaromanssistaan, alkaa siivota ja tehdä kotitöitä, jotta Esa olisi onnellinen. Mies retkahtaa taas juomaan, syyttää, että Saana on ulkoisestikin muuttunut. Pian paljastuu, että Esallakin on ollut omat juoksunsa. Samaan aikaan Saana tietää olevansa raskaana. Liitto saa yhä irvokkaampia piirteitä, väkivalta on sekä fyysistä että henkistä.

Viimeisillä sivuilla paljastuu vielä yllätys, joka lähentää Inkerin ja Saanan välejä. Ehkäpä Saana on sitten Inkerille se läheisin ja rakkain lapsi.

Sihvolan esikoisromaani pitää otteessaan alusta loppuun sakka. Hänellä on psykologista silmää. Romaani on traaginen ja rankka, väliin yliseksuaalinenkin. Onneksi mukana on myös huumoria ja huvittavia huomioita kirjavista ihmisistä. Sihvola kirjoittaa varsin sujuvasti ja Inkerin rehevä pohjalaismurre maustaa muuten puhekielistä romaania.

Sihvola ei ole kyyninen, mutta ei lällykään. Hänen yksinäisiä, rakkauden kaipuisia henkilöitään kohtaan tuntee syvää myötätuntoa. Ja sehän on hyvän kirjan merkki!

Heikki Niska, Pietarsaaren Sanomat 2011

  

Elämä tuo ja vie

Koin romaanin aluksi aika pitkälle itse asiassa, naisten viihderomaaniksi, sellaisenaan hyvin kirjoitetuksi. Mutta tarinan edetessä lukukokemukseni syventyi ja monipuolistui.

Keskeiset henkilöt on kuvattu hyvin, erityisesti Saanan, kertojaminän Inkeri-äiti nousee taustalta esiin vahvana persoonana. Saanan puoliso, Esa kehittyy tarinan edetessä eikä kehitys tarkoita välttämättä myönteistä hänen eikä Saanan kannalta, mutta romaani kyllä saa syvyyttä tästäkin kehityskaaresta. Myös Saana kehittyy nykäyksittäin, kokee elämän korkeita hetkiä ja mustaa muretta.

Romaanissa eletään 1980-luvun Helsinkiä, jossa Pietarsaaresta kotoisin oleva Saana opiskelee elämää ja yliopistoa sekä työskentelee Asematunnelin R-kioskilla ja näyttelee harrastajateatterissa. Osuvasti Sihvola kuvaa Asematunnelin värikkäitä kulkijoita ja oleskelijoita, työtovereitaan ja Saanaa. Ylipäätään Sihvola hallitsee henkilönsä, kuljettaa heidät sujuvasti tarinan mutkissa. Ja vaikka romaani alkaa aika tavanomaisen oloisesti, siinä on käänteitä ja loppuratkaisu, jonka hän toteuttaa omaperäisesti.

Mitä tulee romaanin yksityiskohtaisesti ja tarkasti kuvattuun sukupuolisuuteen, rakasteluun ja sen ikävään, olisi se käynyt meikäläisen teini-iässä hyvästä oppikirjasta naisen kanssa olemisesta, mutta tällaisia eläviä kuvauksia ei siihen aikaan ollut. Sitä mietinkin matkan varrella, että onko tarpeellista aivan näin vahvasti kuvata Saanan seksielämää sitten, kun se lopulta puhkeaa kukkaan. Kokonaisuus huomioon ottaen, vastaukseni kysymykseeni on, että kyllä se hyvinkin sopii ja on tarpeellista. Sen vastakohtana on arkipäiväisyys niin työssä, opiskelussa kuin sänkykamarissakin - aika latteaahan Saanan elämä enimmäkseen on. Lukijan kannalta väriä tuo vivahteikas ympäristökuvaus ja elävä kieli. Tätä arkipäiväisyyttä sänkykamarissa, keittiön pöydällä ja monessa muussa paikassa harrastettu tulinen meno korostaa. Se myös maalaa hyvin sen vuoristoradan, mitä elämä on, silloin kun siinä välillä on elämää. Elämä tuo ja elämä vie, kuume nousee ja laskee. Ihmiset ovat kaiken menon keskellä usein vain lastuja laineilla.

Olin aistivinani romaanin pitkän kirjoitusprosessin näkyvän siinä, että kirjan alkuosa ei ole tarinallisesti eikä ilmaisultaan aivan yhtä loppuosan kanssa. Ehkä ne on kirjoitettu niin eri aikana, eri kulmasta, että viritys vaihtuu alun viihderomaanista matkan varrella romaaniksi ilman etuliitteitä.

Jorma Hyvönen, Elias 2/2011