Vapaa Amerikka - Hemming Saarimaan lehtikirjoituksia

Nuorena kuollut Hemming Saarimaa oli vaarini setä. 

Kirjoitukset löydettyäni ymmärsin heti niiden ainutkertaisuuden historiallisina dokumentteina ja niistä tuli osa seuraavaa kirjaprojektiani. Tekstien etsimisessä oli oma työnsä, niiden naputtelussa ja editoinnissa usein lyhyempiin virkkeisiin, turhan toiston karsimisessa ja kieliopissa taas toinen hommansa kuin myös  eri asioihin tai tapahtumiin tarvittavien taustatietojen kaivamisessa. Pelkästään Hemmingin lehtikirjoituksista ei olisi vielä mitään teosta syntynyt. Se vaati paljon muutakin. Minulla oli jo ennestään runsaasti kokonaisuuteen liittyvää aineistoa sekä Hemmingistä että paikkakunnasta, jossa hän asui. 

Visuaalista ilmettä arvostavana halusin myös kirjaan näyttäviä valokuvia ja niiden metsästäminen pitkin maailmaa onkin ollut täysin oma lukunsa ja vielä kuvien fiksaaminen se suurin työllistäjä. Kuvat ovat minulle tässä teoksessa puolet eli yhtä tärkeitä kuin teksti.

                            Hemming Saarimaa © Päivi Sihvola

Teoksessa on poikkeuksellinen ruohonjuuritason näkökulma amerikansuomalaisesta työväenliikkeestä, sen toimijoista ja heidän idealismistaan ja ristiriidoistaankin. Kirja kertoo myös siirtolaisten kamppailuista farmikontreilla, arjesta ja mietteistä sekä Work People´s Collegesta, jossa moni suomalainen siirtolainen opiskeli. 

Hemming on ollut kovassa seurassa, sillä kolme merkittävää Duluthin Opistolla vaikuttanutta henkilöä linkittyy Hemmingin elämään: Leo Laukki, Aku Rissanen ja William Risto, joka piti puheenkin Hemmingin hautajaisissa. 

Myöhemmin Opistossa ovat opettaneet mm. Yrjö Sirola, Niilo Wälläri ja August Wesley.

 

Kirja on tilattavissa Tiedekirjan verkkokaupasta (jossa se edullisin) täältä:

https://tiedekirja.fi/fi/vapaa-amerikka

Vapaasti luettavissa täällä:  

https://www.doria.fi/handle/10024/194452

Kannessa "Work People´s College" vanha rakennus vuonna 1908, (talossa on ollut aiemmin hotelli) Smithville, Duluthin esikaupunki. Hemming hiihtämässä keskimmäisenä. Tämä Opiston vanha rakennus, koristeellinen ja kaunis puutalo paloi huhtikuussa 1911.

                                

Esipuheen on kirjoittanut väitöskirjatutkija Lotta Leiwo Helsingin yliopistosta.

Hemming Saarimaa © Päivi Sihvola

                                                                Hemming Saarimaa © Päivi Sihvola

Kirja sisältää Hemmingin ja tovereidensa lehtikirjoitusten lisäksi:

 - Hemming Saarimaan taustaa ja vaiheita. Aloittaessani joskus 15 vuotta sitten tämän suvun tutkimisen, hänestä oli tiedossa vain sukunimi Koivisto, syntymäpäivä ja merkintä Amerikkaan lähdöstä. Se löytyi "Elämää Paalijärven rannoilla" ja muutaman muun teoksen sukutauluista ja siihen mennessä digitoiduista rippikirjoista, ei muualta. Sukunimi ehti muuttua noiden tietojen jälkeen vielä Saarenmaaksi ja Saukoksi. Hemming lähti Amerikkaan Möksyn kylän Saukosta, jossa hän asui viimeiset 9 vuotta Alajärvellä. Hänen ja sisarustensa vaiheet aukenivat tutkimusteni myötä vähitellen ja laitettuani löytämäni ja selvittämäni tiedot silloiseen MyHeritage -sivustoon, levisivät ne tietysti myös ympäriinsä muihin puihin ja vastaaville sivustoille.

Kukaan Hemmingin aikuisikään ehtineistä veljistä ei elänyt kovin vanhaksi. 

- Hemming itse kuoli vain 25-vuotiaana keuhkotautiin Cliffordissa, 

- isoveli Nikolai Saukko 28-vuotiaana keuhkotautiin Alajärvellä, 

- pikkuveli August Saukko 30-vuotiaana (vangittiin kansalaissodan aikana 1918 punakaartilaisena Kokkolassa, kuljetettiin Nurmoon, jossa teloitettiin 13 muun punavangin kanssa Paukanevan suohon, josta hänen vaimonsa kaivattanut Augustin ruumiin ylös ja kuljettanut Kokkolaan haudattavaksi. Augustille ja toverilleen Antti Wirralle pystytetty yhteinen hautapaasi Marian hautausmaalle 1921. Antti oli Kokkolan punakaartilaisten päällikkö ja August varapäällikkö. Hautapaaden paljastustilaisuudessa puheen pitänyt mies ja runon lausunut nainen tuomittiin sakkoihin Kokkolan raastuvanoikeuden toimesta), 

- isoveljen Kristian Saukon elämän päätös tupsahti silmiini etsiessäni Hemmingin tekstejä tätä kirjaa varten eli Kristian menehtyi 36-vuotiaana paikassa Runeberg, Becker County, Minnesota. Kristian kärsi ankarista kivuista pitkään, joiden takia meni niin sekavaksi, että hänet kuskattiin lähimpään mielisairaalaan Fergus Falssiin. Parin kuukauden päästä hän karkasi sieltä, ilmestyi kotiin pelkässä yöpaidassa, viranomaisten piirittäessä hänet muutaman päivän päästä karkumatkan yhteydessä, teki itsemurhan ennen kuin piirittäjät ehtivät hänen luokseen juomalla karbolihappoa taskussaan olleesta pullosta. Kukaan ei tiennyt mistä hän oli pullon saanut. Kristianilta jäi neljä lasta ja viides oli tulossa, 

- Hemmingin vanhin veli, isopappani Albanus Koivisto 41-vuotiaana umpisuolen tulehdukseen Alajärvellä. Alabanuskin oli Amerikassa muutaman vuoden, mutta palasi takaisin perheensä luo Alajärvelle. Hemmingin kaksi siskoa Hilda ja Elina Brantwoodissa elivät pitempään.

                                    
                                Hemmingin veli August Saukko, joka teloitettiin Paukanevan suohon 1918. Sukukuva. © Päivi Sihvola
                                          
                                                    Hemmingin veli Kristian Saukko. Sukukuva. © Päivi Sihvola  

                                        

                                     Hemmingin vanhin veli Albanus Koivisto, isopappani. Sukukuva. © Päivi Sihvola 

- HEMMINGIN KIRJOITUKSISTA: Jonkun tuntemattoman H. Saarimaan kirjoituksia olisi ollut melko vaikea huomata digitoitujen siirtolaislehtien valtavan tekstimassan joukosta. Minulle se oli tuttu nimi ja olin esitellytkin Hemmingin "Kirjeitä Karjalassa" -teoksessani. Kuviakin minulla hänestä oli ennestään. Tehtäväni ja velvollisuuteni oli siis tekstien löytämisen jälkeen nostaa hänet kunnolla esille ja antaa hänelle ääni.

- Esittelen kirjassa myös Cliffordin ja Brantwoodin alueita Wisconsinissa ja tuolloin siellä asuneita alajärveläisiä perheitä ja heidän keskinäisiä välejään. Sukupuussani on muutenkin lähes 4500 siellä eläneen henkilön nimet ja tietoja heidän vaiheistaan, joten aineistoa on kertynyt melkoisesti.

- Yksi erittäin keskeinen ja TÄRKEÄ aihe kirjassa on myös Duluthin esikaupunkialueella sijainnut Työväen Opisto (Work People´s College), jossa Hemming opiskeli. 

- Tuon esille Opiston alkuvaiheita ja etsimiäni ja löytämiäni harvinaisia valokuvia sekä vanhasta koulurakennuksesta että Opiston opettajista. Leo Laukki on hyvin tärkeä henkilö kirjassa. Hänellä oli suuri vaikutus Hemmingin kehitykseen ja siihenkin, että Hemming kasvoi paikallisuutisten kirjoittajasta vähitellen poliittiseksi kirjoittajaksi. Hemming myös puolustaa viimeiseksi jääneessä kirjoituksessaan vahvasti Laukkia ja tämän opetuksia, kun Laukkia ja Opistoa vastaan hyökättiin suuntakiistojen yhteydessä.

       

Hemming esitti näytelmässä Tykoa, paroni Markuksen poikaa. - Työmies-lehti 5.3.1907.

Work People´s College 1908. Hemming Saarimaa oikeassa reunassa. Leo Laukki vasemmassa. 

  

Work People´s College 1910. Hemming toiseksi ylimmässä rivissä oikeassa reunassa kädet taskussa. Viiksekäs Leo Laukki eturivissä. 

Työväen Opisto - "Work People´s College old building" / vanha rakennus, joka paloi 1911, Smithville, Duluth. 

"Work People´s College" old building in flames 1911 in Smithville, Duluth. / Työväen Opiston vanha päärakennus liekeissä Smithvillessä, Duluthin esikaupungissa. Hemming opiskeli tässä rakennuksessa, mutta ehti varmasti nähdä myös uuden opistorakennuksen edellisenä vuonna. Yllättävä löytöni oli, että amerikkalainen lehdistö kutsuikin Opistoa nimellä "the Finnish College at Spirit Lake" ja vielä vuonna 1911 eikä Smithvillen Work People´s College. Tuota sijaintia Spirit Lake ei näy missään mainittavan, vaikka Opisto on koko ajan sijainnut samassa paikassa, sekä uusi että vanha rakennus.

1907

Loppukeväällä 1907 koulu on tässä vielä Kansankirkon hallussa.

1911.

  

Leo Laukki Venäjän armeijan ratsuväen luutnantin univormussa. Huonokuntoisesta, vanhasta lehtikuvasta fiksannut P Sihvola.©

                                                        Leo Laukki ilman partaa 1907.

                                          

                                            Leo Laukki noin 1908. Ryhmäkuvasta fiksannut Päivi Sihvola. ©

 Leo Laukki, Work People´s College, johtaja. Ryhmäkuvasta fiksannut Päivi Sihvola.

                                                                                                                      

Kalle Leonard Haataja, Opiston ensimmäinen johtaja Hemmingin aikana. Ryhmäkuvasta fiksannut P. Sihvola. © 

LEHTIJUTTUJA KIRJASTA:

https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2026/05/02/hemming-saarimaan-aani-kuuluu-uudessa-kirjassa/ 

Järviseudun Sanomat 6.5.2026, kommentti: Hieno ja asiantunteva juttu, jossa on pieni ote Hemmingin tekstistäkin, kuten normaalisti tapana:

Järviseutu-lehti 13.5.2026

https://www.jarviseutu-lehti.fi/pitka-tie-paalijarvelta-amerikkaan-sukututkija-loy/13478900

Kommentti: Hemming ei lähtenyt Paalijärveltä Amerikkaan, vaan Möksyn Saukosta, joka kirjasta on kyllä pääteltävissä, jos kirjan lukee eikä pelkästään sen alkusanoja ja esipuhetta. Ei hänen tiensä Amerikkaan sen pitempi ollut kuin kellään muullakaan siirtolaisella sanoisin ja muutakin oleellisempaa, jos vaan minulta kirjan tekijänä olisi jotain tätä lehtijuttua varten kysytty...

AAMUPOSTI, verkkoversio 27.5.2026:

Forssan Lehti

Hämeen Sanomat

https://www.aamuposti.fi/paikalliset/9485934

Hyvinkääläiskirjailija Päivi Sihvolan tuore kirja Vapaa Amerikka tekee vaikutuksen. Teos kertoo amerikansuomalaisten siirtolaisten arjesta ja työväenliikkeestä yhden nuoren miehen, Hemming Saarimaan, elämän kautta...

Aamuposti printtilehti 4.6.2026. Kommentti: Monipuolinen ja laaja koko sivun juttu. Toimittaja oli lukenut kunnolla koko kirjan ja vielä ääneen otteita siitä puolisolleenkin. Oli vaikuttunut ja liikuttunut. Syntyi hienot keskustelut. Parhaita lehtijuttuja koskaan kohdaltani 30 vuoden aikana:

Ilkka-Pohjalainen 21.6.2026 verkkoversio

Ilkka-Pohjalainen printtilehti 4.7.2026 Koko aukeama, toinen, vähän laajempi henkilökuva Hemmingistä samasta Media yhtiöstä, johon molemmat sekä I-P että Järviseutu-lehti kuuluvat. 

                                                

    

Mitä Hemmingistä olisi tullut, jos hän olisi elänyt pidempään? Tätä minulta on kysytty. Voisi spekuloida monilla eri mahdollisuuksilla. Luulen, että hän olisi edennyt vaikka kuinka pitkälle poliittisellakin uralla, sillä ei Oskari Tokoillakaan juuri koulutusta ollut ja Hemming oli nopeaoppinen, paljon lukeva ja fiksu, aatteelleen omistautunut nuori mies. Olihan Hemming jo valittu Opiston yhtiökokouksessa kirjoittamaan vastalause Opistoa ja Laukkia vastaan hyökänneiden kirjoituksiin Työmies-lehteen. Hänellä oli siis arvostusta jo tovereidensakin keskuudessa.

Kupariparta

Kupariparta on Saanan ja Jussin tarina, 

joka aiemmassa kirjassa jäi auki.

Kirjan nimellä on kaksoismerkitys.

Kupariparta-nimi tarkoittaa Jussia, 

joka teoksessa kirjoittaa samannimistä

romaania eli Kopparskägg-sukunsa saagaa. 

Kirjassa otteita Jussin kirjoittamasta romaanista.

Teos on selviytymiskertomus traagisista ja traumatisoivista tapahtumista. Toiselle selviytyminen mielen murtumisesta, väkivallasta ja painajaismaisesta liitosta.Toiselle selviytyminen suuresta surusta, petoksesta ja useista samanaikaisista menetyksistä, eli lähes kaiken menettämisestä.

Kupariparta on Kuumeen jatko-osa, jonka olen pyynnöistä kirjoittanut viimein. Aikoinaan jätin Kuumeen lopun tarkoituksella avoimeksi sijoitellen sinne vihjeitä mahdollisista tapahtumista ja tarinalle oli tarkoitus tehdä jatko, jota silloinen, vuosia sitten edesmennyt kustantaja kovasti painosti kirjoittamaan. Menetin kiinnostukseni koko tarinaan, se jäi tekemättä kunnes nyt oli sopiva hetki palata näihin henkilöihin ilman kenenkään pakottamista, omilla ehdoillani. Monet Kuumeen lukeneet halusivat kuulla miten Saanalle oikein kävi ja mitä Jussille tapahtui.  

Päähenkilöt:

Saana, opettaja 

Jussi, lääkäri, kirjailija, nykyinen aviomies

Inkeri, eteläpohjalaista murretta puhuva Saanan äiti

Muita henkilöitä:

Esa, ex-mies, alkoholisti

Lasse, Saanan isä

Paavo eli Paveli, Saanan ja Esan poika

Veela, Saanan ja Jussin tytär

Usva, Saanan ja Jussin tytär

Suvi, Saanan serkku

Antti, Suvin mies

Tapahtumapaikka: Helsinki 1993-1998

 

Vaikka Kupariparta kertoo ensisijaisesti Saanasta ja Jussista, on tässäkin tarinassa sukupolvien välinen kuilu nähtävissä äiti-tytär -suhteessa, tosin lievempänä kuin Kuumeessa, mutta läsnä silti. 

Kuumeessahan Inkeri-äiti vähätteli Saanan tekemisiä, moitti, mitätöi ja vertasi häntä vanhempiin siskoihinsa ja syyllisti minkä ehti. Sen seurauksena Saana itsekin uskoi omaan mitättömyyteensä ja alistui varsinkin, kun Esa kohteli häntä samoin. Kaksi ihmistä nujersi häntä kilpaa. Saana menetti itsetuntonsa ja oletti ettei hän ole ihmisenä minkään arvoinen.

Kirja tarjoaa lukijalle pohdittavaa äidinrakkaudesta ja sen eri ilmenemismuodoista. Tekeekö äiti näin huomaamattaan vai tahallaan? Onko suhtautuminen yhteen lapseensa tietoista tarkoituksena pelkästään murtaa toinen? Vihaako Inkeri omaa lastaan? Kirja myös näyttää, että kaikenlaiselle Saanan vähättelylle ja haukkumiselle ei ole ollut mitään syytä eikä pohjaa. Siis miksi sellainen ilkeyden määrä?

Kupariparta käsittelee varsinaisesti uusperheen arkea (kun sinne asti päästään), parisuhteen eri ulottuvuuksia - mitä siltä odottaa, mikä riittää parisuhteeseen ryhtymiseen, mihin siinä tyytyy, miten pitää kipinää yllä, miten rakentaa luottamusta tai pääseekö syyllisyyden taakasta koskaan. 

Entä pitääkö olla aina biologinen vanhempi tarjotakseen lapselle turvallisen ja virikkeisen kasvuympäristön? 

Suvun salaisuudet ja niiden merkitys tulevat myös esille kirjassa samoin kuin se voiko ahdasmielinen yli 60-vuotias vielä muuttua tai onko yli kuusikymppisellä ylipäätään enää elämää muuta kuin sairauksista puhumista. 

Keikahtavatko äidin ja tyttären roolit loppua kohti? Entä joidenkin muiden henkilöiden?

Kupariparrassakin vilahtaa vielä seksuaalisesti vinksahtaneita, jotka jahtaavat uhrejaan pelkästään näiden ulkonäön takia ja siitä muodostamiensa mielikuvien pohjalta välittämättä lainkaan mitä ihmisessä on sisällä. Mikä heitä ajaa?

Saanassa myös näkyy väkivallan arvet vielä senkin jälkeen, kun Esa on kuollut ja Saana on saanut menetetyn rakkautensa takaisin ja elää viimeinkin täysipainoista elämää Jussin kanssa. Tyypillisiä traumaperäisen stressin merkkejä ovat ne painajaisunet, joita Saana näkee Esasta vielä pitkään ja säikkyy pelkkiä kasvojen ilmeitäkin. Toipuminen vie kauan, mutta hänellä on paras tuki ja turva Jussissa. 

Paavo pääsee vähemmällä, koska oli vain 3-vuotias, kun Saana päätti erota Esasta. Paavo eli Paveli on Jussille tärkeä ja hän osaa touhuta pojan kanssa. Esan kuoltua Jussi myöhemmin adoptoikin Paavon nimiinsä ja antaa hänelle samat oikeudet kuin tyttärilleen. Nopeasti Paavo unohtaa Esan ja pitää Jussia isänään. Paavo muuttuu Jussin ansiosta levottomasta ja oireilevasta lapsesta järkeväksi ja tasapainoiseksi pojaksi jo ennen koulun aloittamista. Paavo huolehtii pikkusiskoistaan vaistomaisesti..  

Molemmat kirjat pohjautuvat suureksi osaksi todellisiin tapahtumiin. Ne ovat eräänlaisia sikermiä tositapahtumista, Kuume vielä enemmän nähtyä, koettua ja kuultua eli muille tapahtunutta sekoitettuna fiktioon. Myös Kupariparrassa on paljon huumoria kuten Kuumeessakin. Kupariparta on silti lempeämpi kirja kuin Kuume ja aivan erityylinen, mutta samalla se on myös vaikein ja mahdottomin kirjani, vaikka haastavia projekteja on riittänyt. Ehdottomasti vaikein toteuttaa kuin mikään ennen sitä.

Kirjaan liittyviä asiasanoja: avioero, deittailu, huumori, hulluttelu, rakkaus, uusperhe, vanhemmuus, äiti-tytärsuhde, luottamus, luovuus, kirjailijuus, musiikki, saksofoninsoitto, laulaminen, tanssi, näytteleminen, murtorikokset, Helsinki, 1990-luku, Pohjanmaa.

Hyvinkääläisen Päivi Sihvolan Kuume-​romaani sai jatko-osan – Sihvolan käyttämä kieli on aistivoimaista ja värikästä - Aamuposti, 12.10.2023, Mia Lagström.

https://www.aamuposti.fi/paikalliset/6273314

                    
Ote Jussin kirjoittamasta historiallisesta romaanista Kopparskägg:

Yrjö meni porstuaan ja siitä ulos portaille, jossa nosti piipun suupieleensä ja antoi komeiden varisten vahtia tuulisen tilansa maita. Ne raakkuivat talvista viimaa, joka toisi pian lunta ja roskaa rappujen juureen. 

Jaakko ymmärsi, että isä oli vihainen sen takia miten lehteen oli kirjoitettu Valtterin kuolemasta.

–  Tuosta lehtijutusta saa sen käsityksen ku koko kaksintaistelu ja Valtterin ampumine ois ollu oikeutettu teko ja Kantolan Matti viaton. Kaikkiha ne täällä viinaa keittelöö ja het yks sun toinen käräjöimäs vähä välijä. Elä sinä Jaakko usko, että se mikä räntätty lehteen ois totta, vaikka niin luullaanki. Tämä menöö minun oikeustajuni ylitte. Täällä pitää niellä mitä aatteloo ja oppia olemaa hilijaa...

                             Järvenpään kaupunginkirjastossa kirjailijahaastattelu 9.4.2024 aiheena Kupariparta.

Takakannen teksti:

Kupariparta jatkuu lähes siitä, mihin Kuume loppui. Saana on saanut tempaistua itsensä irti alkoholistimiehestään Esasta ja aloittaa nyt uutta, itsenäistä elämää poikansa Paavon kanssa Helsingissä. Pohjalaista murretta puhuva äiti Inkeri on eronnut samaan aikaan. Vahvalle ja dominoivalle Inkerille jätetyksi tuleminen on kasvun ja muutoksen paikka. Inkeri laukkaa treffeillä ja ajautuu toinen toistaan hullumpiin tilanteisiin.

Romaanissa käydään läpi Saanan ja Inkerin elämää noin viiden vuoden ajalta eteenpäin. Alussa eletään syksyä 1993. Teoksessa selviää mitä Kuumeessa kadonneelle Jussille tapahtui. Palaset loksahtelevat paikoilleen. Rankkojen kokemusten jälkeen elämä hymyilee Saanalle viimein.

HENKILÖISTÄ

Päähenkilö Saana on kirjan alussa hankkinut asumuseron Esasta ja hommannut vuokra-asunnon, jonne asettuu poikansa Paavon kanssa. Inkeri-äiti ei hyväksy Saanan eroa ja motkottaa Saanalle jatkuvasti syytellen tätä milloin mistäkin. Mutta Saana ei anna tästä eteenpäin äitinsä vaikuttaa. Onnellinen kesä mystisesti kadonneen Jussin kanssa on enää hämärä muisto seitsemän vuoden takaa ja sen jälkeen Saanan elämä onkin ollut yhtä helvettiä. Jatkossa hän haluaa elää vain Paavoa varten. Paavon on parempi olla kahden hänen kanssaan kuin katsella viinahöyryissä useimmiten toikkaroivaa isäänsä ja seurata jatkuvaa taistelua kotona. Lisäksi Esan viimeisimmät väkivallan teot Kuumeen lopussa saivat Saanan heräämään pitkästä unesta ja toimimaan. 

Esan alkoholismi on pahentunut ja hänestä tullut vainoharhainen sekopää, joka toki hetkittäin yrittää ryhdistäytyä, mutta lopputulos on aina sama retkahtaminen. Esan äiti hyysää häntä entiseen malliin. Esa ei käy enää töissäkään. Saanan erilleen muuttoa pidetään vain tilapäisenä ratkaisuna, että Saana ei tule pärjäämään itsekseen Paavon kanssa, että Saana on riippuvainen Esasta. Inkeri liittoutuu Esan kanssa Saanaa vastaan. Esa vakoilee Saanaa ja tunkeutuu hänen uuteen kotiinsa milloin selvin päin ja milloin juovuksissa ja pyytää häntä palaamaan takaisin vannoen lopettaneensa juomisen. Sanaa tekee kahta työtä ja maksaa kuluja kahdesta asunnosta, koska Esa ei enää aikoihin osallistunut yhteisen kodin kustannuksiin.

 

Yllättäen Saana törmää lähes tunnistamattomaksi laihtuneeseen Jussiin (kirjan toinen päähenkilö) ja seitsemän vuoden takaiset tapahtumat Tukholman käynniltä alkavat valjeta pala palalta, Jussin katoamisen syy selviää. Jussi on myös menettänyt lähes samanaikaisesti molemmat vanhempansa, sekä kaksoissiskonsa Elinan ja vielä tärkeimmän läheisensä Helvi-tädinkin. Jussi on katkera Saanalle, ettei tämä odottanut häntä ja lähtenyt setvimään minne Jussi joutui, vaan palasi yksiin Esan kanssa, että Saana piti häntä pilkkanaan. Jussilla ei ole aavistustakaan mitä Saana joutui kokemaan hänen lähdettyään. Monien vaiheiden ja väärinkäsitysten jälkeen Jussista tulee Saanan toinen aviomies ja Saanan elämän kantava voima, jota sen olisi pitänyt olla jo vuosia sitten ellei traaginen sattuma olisi puuttunut peliin.

Inkerillä on kestämistä siinä, että Lasse, Saanan isä jätti hänet toisen naisen takia kuin knallin kalliolle 40 vuoden liiton jälkeen. Mutta topakka Inkeri ei jää sitä pitkään hautomaan, vaan alkaa käydä treffeillä. Ero on kuitenkin hänelle kasvun ja monenlaisen muutoksen paikka. Inkeri oppii ajattelemaan, että elämällä on ehkä vielä jotakin hänen varalleen, mutta hänen on mentävä itseensä ja mietittävä omaa käytöstään myös Saanaa kohtaan.

Palaute:

K.U.

Luin Kupariparran ja pidin kirjasta 😊👍 Kirjoitat sujuvaa kieltä, kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat eläviä, murre toimii hyvin. Kuume ja Kupariparta ovat hyvin erilaisia kirjoja. On hienoa, että Kupariparta päättyy seesteisesti ja Saana löytää onnen ja tasapainon. Jos on lukenut Kuumeen, niin lukija ehkä odottaakin kaikkien tapahtumien jälkeen – tai toivoo – Kupariparralle onnellista loppua.

Kirjan palapelimäisyys aiempien tapahtumien selviämisen lisäksi ehkä näkyy myös siinä, että kirjassa on monenlaisia aineksia. Tarkat sitaatit eri biisien sanoituksista, biisien ja artistien nimet yms. tuovat tiettyä konkretiaa ja kertovat tapahtumista ja ihmistentunteista – varsinkin, kun biisit ovat pääsääntöisesti tuttuja lukijalle ennestään. On helppoa kuvitella Hopeisen kuun saksofonisoolo ja sen tuottamat tunnelmat! Ja Kolmen iloisen rosvon Rosvolaulu on niin tuttu, että se alkaa soimaan omassa mielessä. Tällainen elävöittää lukukokemusta.

Minua huvitti erityisesti muutamat minulle ennestään tuntemattomat murresanat ja -ilmaisut – kuten esim. "pöffentaaleri", tai ”Holtti pois kuin Käpylääsen oravalta”. Inkerin treffikoke-mukset ovat hauskoja ja se viimeisin, tutustuminen Ilmariin, on oikein mainio. Otteet Jussin kirjasta ovat melkein kuin tarina tarinassa – itse asiassa haluaisin lukea Jussin kirjoittaman kirjan! Ne otteet ovat niin hyviä ja kaksintaistelu lehtiuutisineen suorastaan huokuu todenperäisyyttä. Luuta-Iikka resonoi oman toimittajahistoriani kanssa – olen joskus kirjoittanut jutun kylähulluista. Lasten varjeleminen Luuta-Iikka -jutuilta on ymmärrettävää.

Ja ylipäätään kirjassa tulee esille myös muistamisen merkitys: mitä aikaisemmilta sukupolvilta suodattuu seuraaville sukupolville; mitä kerrotaan ja mitä ei. Puhuttu kieli ja murre ovat yksi osa tätä, mutta myös suvun vaietut asiat. Suvun vaietut asiat voivat aiheuttaa– ja aiheuttavat – henkisiä haavoja omassa ja seuraavissa sukupolvissa. Saana ja Jussi olisivat selvinneet vähemmillä haavoilla, jos he olisivat saaneet aikaisemmin tietää, mitä toiselle tapahtui. Mutta Saanan ja Jussin tarinassa kertomattomuus on osa tapahtumien kaarta.

Kirjan erotiikka toimii ja erityisesti kuvaus Saanan ja Jussin ”viikosta olla laukeamatta” on mainio ja elävä. Ajatus Saanasta istumassa Jussin naamalle on kyllä sykähdyttävä - ainakin mieslukijalle😊 Tahi keikistelemässä rintsikoissa ja pikkareissa😊

Arvelinkin, että Saanan tasapainoinen suhde Jussin kanssa ja miehen tapa olla isä on sitä miten sinä vanhemmuuden ja parisuhteen parhaimmillaan näet. Tässä tulee linkki myös sinun ja minun välille: oma kirjoitusprojektini isän merkityksestä pojalle on samaa sarjaa – hahmottelen sitä, millaisen isän olisin halunnut itselleni.

Onnittelut miellyttävästä kirjasta! 👍

A. B.

Eilen luin loppuun Kupariparta-kirjasi ja pidin paljon, jopa niin, että monta kertaa herkistyin ja liikutuin valtavasti. Myös mieheni ja ystävättäreni lukivat kirjan ja kehuivat erityisesti sen pitkään naurattavaa huumoria, vahvoja henkilöitä ja parisuhdetta. Kirja pisti miettimään monenlaista 🥰 Minua oikein hirvitti tiirikkamiehestä kertova kohta. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti.

Tytti

Olen lukenut noin puolet Kupariparrasta ja oikein säästellyt sitä loppua jouluksi. Se on niin kutkuttava, että haluan pitkittää lukunautintoa. Tykkään kovasti. Sinulla on sellainen tapa kirjoittaa, josta minä ainakin tykkään.👍😊

K.K.

Oli kerrassaan hauska lukukokemus. Musta on tullut Inkeri-fani. Inkerin treffailut miesten kanssa sai ulvomaan naurusta. Noihin treffeihin liittyvä Rikun tarina on jo niin mieletön, ettei kukaan voi sellaista edes keksiä. Oletan, että se on totta. Sen täytyy olla. Yhdellä kaverillani on vähän samantyylisiä kokemuksia. Sen takia tämä nauratti varmaan vielä enemmän.

Siitä on kauan, kun olen Kuumeen lukenut, mutta muistan silti, että se oli kielellisesti yhtä tykitystä. Pitäisi lukea uudelleen. Kupariparrankin kieli on rikasta, vaikka se on hillitympää kuin Kuumeessa ja metaforiakin on vähemmän. Silti monet kielikuvat myös tässä ovat upeita kuten ”kuin maan sisällä paisuva peruna” tai ”meren kirkkomaa, jonne vuosisatojen kuolleet ovat laskeneet verkkojaan”. Lisänä on vielä Jussin kirjoittaman romaanin kieli, josta kirjassa muutamia otteita. Se on kuin tarina toisen sisällä. Kiehtovaa. Inkerin pohjalainen murrekin hyrisee. Eniten mua taas huvitti sanat ”lautakikki” ja ”silloli niin likaanen kaati”. Muistan lapsuudestani tuon kaatin.

Kirjan yksi monista teemoista on varmaankin parisuhteen seksuaalisuus, sen jännitteen ylläpitäminen. Niitäkin kohtauksia tässä on, mutta huomattavasti vähemmän kuin Kuumeessa ja hillitympinä, joka on ymmärrettävää. Henkilöt ovat jo vanhempiakin kuin Kuumeessa ja syvästi kärsineitä, mutta fyysisiä olentoja silti edelleen. Ne kohtaukset mitä tässä on, ovat nautittavia ja kekseliäitä, jälleen normikuvauksista poikkeavia ja älyttömän hauskoja kuten se viikon kokeilu. Huumoria todella tarvitaan myös parisuhteessa. Tämä sai asiaa miettimään.

Sitten öljyämis- ja tantrakohtaus puolestaan nosti kyyneleet silmiini, varmaan kauneinta mitä olen milloinkaan rakkaudesta lukenut missään ja paljon olen siitä aiheesta käynyt läpi. Huikealla tavalla kerrottu! Suoranaista taidetta. Mutta on kirjassa myös traagisempaa puolta. Molemmat päähenkilöt Saana ja Jussi ovat sitä lajia ehtineet kokea yllin kyllin. Heille jo mielessään toivoo kaikkein parasta ja pelkää, että jotain karmeaa on tulossa.

Lisäksi vielä kirjan lopetus oli taas sellainen, että sitä ei voinut ennalta arvata kuten ei Kuumeessakaan. Liian usein nykyisin romaania lukiessa aavistaa jo etukäteen miten lopussa käy. Se yleensä latistaa tunnelmaa. Lukijana haluaisin kyllä yllättyä enkä tietää tarinan kulkua ennalta. Kupariparran osalta on sanottava, että tässä ei ikinä arvaa miten tarina päättyy.

Iso kiitos sekä kymmenen pojoa Saanalle ja Jussille😍

M.K.

Tässä kirjassa on monta kokonaista elämää kaikilla mausteilla. Kaunis, kaunis tarina.👍

T. O.

Kun kaikki nykymaailmassa on jo kirjoitettu ja sanottu, on nautittavaa lukea teos, jossa ikuisesta aiheesta puhutaan uudella tavalla - kekseliäästi, tuoreesti ja raikkaasti. Pitkään aikaan en ole myöskään nauranut niin paljon kuin Kuparipartaa lukiessani.❤️

Purmojärven Isopelliset I ja II

Järviseudun Sanomat 22.9.2022

https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2022/09/17/paivi-sihvolan-uutuuskirjassa-sukelletaan-kortesjarven-isopellisen-kylaan/

                                        Alina nuorena © Päivi Sihvola

                                  *

"Meijän sisaruksissa on ollu kaks Hilmaa ja kaks Sanna Maijaa. Enne oli niin hassu tapa, että ku laps kuoli, niin sama nimi annettiin toiselle lapsellen vielä, ku synty uusia..."

                                  *

"Vaatteen ylypeä oon kans ollu nuorena aina. Minä vaan aattelin, että pitäis olla komea puku nuorella ihimisellä, että ilikiöö ja pääsöö lähtemään sillon, ku tarvihtoo noin vaan puvun puolesta. Minä etupäässä ruukasin noin nuorena olla, että mitä uutta tuli, niin sitä piti saaha.

Mulla oli niin mahottomasti pukuja. Kankaasta tietettiin. Kankaita sai sitten ostaa ja tehä ite ja ite tehtii palijo villasta ja langosta talvisia pukuja ja taas sitte kyllä kuottiin vähä. Ei mun aikana ruukattu enää ite kutoa pukuihi. Jo sai kangasta ostaa ja sitte räätälillä tietettii."

                                  *

" - No, minä otin sitte miehen ja sain. En minä ollu vielä täyteenkään kolomeakymmentä, ku aloimma seurustella. En huolinu huonosta. Hyviä ei saanu, mieleisiäni.

- Eikö Pellisessä ollu hyviä ollenkaan?

- No kyllä siellä ny oliki jotain. Tottapa ne ei ollu mun omiani. Katoppa, se on kohtalo, joka määrää.

- Puhuko se Kalle niin paljon yli vai?

- No en minä tiijä, se oli niin. Se tuli vaan, kun se tykkäs. Aattelin, että ku sitä ei sitä enää saa kumminkaa sellasta, josta minä tykkään. Minä vaan otin sen, ku tiesin, että se tykkäs.

- Niinkö siinä kävi?

- Niin siinä vaan kävi.... Se oli työhommissa siellä. Alajärveltä oli kotosin, Paalijärven kylästä. Se oli sellanen hyvä pelimanni..."

                                    Alina ja Kalle   © Päivi Sihvola

                                                                © Päivi Sihvola

Iso-Pellisen kartta vuoden 1945 ilmakuvan mukaan. Piirros: © Jarmo Sihvola, graafikko.

   Kallen suositun pikkuveljen, paljon Isopellisessä olleen Matti Koiviston kohtalo. © Päivi Sihvola

                Iltatuvassa asunut Matti Järvenpää ja Riika Kivikangas -perhe. 

                   © Päivi Sihvola

                        Sanelma Palokangas lapsineen.   © Päivi Sihvola

                                 Kiertokouluaihetta käsitellään kirjassa.

                 Purmojärven Isopelliset II Sukutaulut

Bert Pellinen Minnesotassa, Yhdysvalloissa tutkimassa isoisänsä Alex Pellisen suvun historiaa.💓

Kallen suvusta: Signe-siskon kuvat © Päivi Sihvola

Alinan tarina on erittäin suosittu ja rakastettu kirja. Olen saanut siitä paljon yhteydenottoja erityisesti sellaisilta, joiden suku liittyy paikkakunnalle. Mutta samaistumispintaa löytyy muidenkin esivanhempien kohdalta mistä päin maata hyvänsä, jotka vaan ovat noita aikoja eläneet. Kirjaa on luettu yötä myöten niin, ettei ole maltettu nukkuakaan. Sitä kehuttu syvästi vaikuttavaksi, lämminhenkiseksi, monitasoiseksi, hauskaksi ja samalla koskettavaksi, hienoksi kokonaisuudeksi, koska siinä ovat pääosassa aivan tavalliset kyläläiset, pikkutupien asukkaat eikä mitkään lautakuntien ja järjestöjen jäsenet eivätkä johtohahmot ym menestyneet herrat ja paikkakuntalaiset. Alinan tarina on pikkukylän tavallisten tallaajien kirja, jotka muutoin olisivat häipyneet unohduksen suohon. Lisäksi läpi kirjan kulkevaa Alinan huumorin täyttämää, sydämellistä kertojanääntä on kiitelty. Kirjan painokuluja varten sain Järviseutu-säätiön apurahankin.