Kupariparta

Kupariparta on Kuumeen jatko-osa, jonka olen pyynnöistä kirjoittanut viimein. Kirjan päähenkilö on 30-vuotias Saana. Aikoinaan jätin Kuumeen lopun tarkoituksella avoimeksi sijoitellen sinne vihjeitä mahdollisista tapahtumista ja tarinalle oli tarkoitus tehdä jatko, jota silloinen kustantaja kovasti painostikin kirjoittamaan. Sattuneista syistä se jäi tekemättä kunnes nyt oli sopiva hetki palata näihin henkilöihin.

Kirjan nimellä on kaksoismerkitys. Kovia kokenut Jussi on romaanissa se Kupariparta, joka siinä kirjoittaa väkevää Kupariparta -nimistä teosta kertoen samalla oman Kopparskäggin sukunsa saagaa. Kuumeessa kävi ilmi hänen kirjalliset lahjansa ja Saana jo silloin mietti, että Jussista pitäisi tulla kirjailija.

Molempia romaaneja - sekä Kuumetta että Kuparipartaa - kirjoittaessani olen pohtinut paljon sukupolvien välistä kuilua, äidinrakkautta ja sen eri ilmenemismuotoja. Kirjojen Inkeri-äiti vähättelee Saanan  tekemisiä, moittii, haukkuu ja vertaa häntä vanhempiin siskoihinsa ja syyllistää minkä ehtii. Sen seurauksena Saana itsekin uskoo omaan mitättömyyteensä ja alistuu. Menettää itsetuntonsa. Tekeekö äiti näin huomaamattaan vai tahallaan? Onko suhtautuminen yhteen lapseensa tietoista tarkoituksena pelkästään murtaa toinen?

Kupariparta käsittelee ensisijaisesti uusperheen arkea (kun sinne asti päästään), parisuhteen eri ulottuvuuksia - mitä siltä odottaa, mikä riittää parisuhteeseen ryhtymiseen, mihin siinä tyytyy, miten pitää kipinää yllä tai pääseekö syyllisyyden taakasta koskaan. Entä pitääkö olla aina biologinen vanhempi tarjotakseen lapselle turvallisen ja virikkeisen kasvuympäristön? Suvun salaisuudet ja niiden merkitys tulevat myös esille kirjassa samoin kuin se voiko ahdasmielinen yli 60-vuotias vielä muuttua tai onko yli kuusikymppisellä ylipäätään enää elämää muuta kuin sairauksista puhumista. Keikahtavatko äidin ja tyttären roolit loppua kohti? Kupariparrassakin vilahtaa vielä seksuaalisesti vinksahtaneita, jotka jahtaavat uhrejaan pelkästään näiden ulkonäön takia ja siitä muodostamiensa mielikuvien pohjalta välittämättä lainkaan mitä ihmisessä on sisällä. Mikä heitä ajaa?

Molemmat kirjat pohjautuvat suureksi osaksi todellisiin tapahtumiin. Ne ovat eräänlaisia sikermiä tositapahtumista, Kuume vielä enemmän nähtyä, koettua, kuultua sekoitettuna fiktioon. Kupariparta on lempeämpi kirja kuin Kuume ja aivan erityylinen, mutta samalla se on myös vaikein ja mahdottomin kirjani, vaikka haastavia projekteja on riittänyt. Ehdottomasti vaikein toteuttaa kuin mikään ennen sitä.

Kirjaan liittyviä asiasanoja: avioero, deittailu, huumori, hulluttelu, rakkaus, uusperhe, vanhemmuus, äiti-tytärsuhde, luottamus, luovuus, kirjailijuus, musiikki, saksofoninsoitto, laulaminen, tanssi, näytteleminen, murtorikokset, Helsinki, 1990-luku, Pohjanmaa.

                    
Ote Jussin kirjoittamasta historiallisesta romaanista Kopparskägg:

...Yrjö nousi ylös, viskasi lehden kädestään ja käveli tuvassa edestakaisin. Vanha isäntä istui kiikkutuolissa mietteliäänä ja rahilla oven vieressä nyhjötti pari renkiä, jotka katsoivat alas ja ottivat lakit päästään.

Jaakko kuunteli miten lattialankku narisi isän askelten alla. Äiti seisoi takkapiisin luona ja vilkaisi olkansa yli äänettömästi isään päin. Äiti tiesi miten tuohtunut isä oli, vaikka tämä ei ollut sanonut vielä muuta kuin "Se on vale!"

– Kyllä siskoas käy sääliksi. Jäähä  nyt viijen lapsen kans yksin. Aatella niijen poikaa Oskaria, joka on meijän Jaakon kans samanikänen. Isänsä tapettiin, vaikkei se ny häävi mies ollukkaan, äiti sanoi tippa silmässä.

Yrjö meni porstuaan ja siitä ulos portaille, jossa nosti piipun suupieleensä ja antoi komeiden varisten vahtia tuulisen tilansa maita. Ne raakkuivat talvista viimaa, joka toisi pian lunta ja roskaa rappujen juureen. Jaakko ymmärsi, että isä oli vihainen sen takia, miten lehteen oli kirjoitettu Valtterin kuolemasta.

–  Tuosta lehtijutusta saa sen käsityksen kuin koko kaksintaistelu ja Valtterin ampuminen olisi ollut oikeutettu teko ja Kantolan Matti viaton. Kaikkihan ne täällä viinaa keittelöö ja yks sun toinen käräjöimäs vähän väliä. Älä sinä Jaakko usko, että se mikä präntätty lehteen oisi totta, vaikka mummosi niin sanookin. Tämä menee minun oikeustajuni ylitte. Täällä pitää niellä mitä ajatteloo ja oppia olemaan hilijaa...

                                

  Järvenpään kaupunginkirjastossa kirjailijahaastattelu 9.4.2024 aiheena Kupariparta.

Takakannen teksti:

Kupariparta jatkuu lähes siitä, mihin Kuume loppui. Saana on saanut tempaistua itsensä irti alkoholistimiehestään Esasta ja aloittaa nyt uutta, itsenäistä elämää poikansa Paavon kanssa Helsingissä. Pohjalaista murretta puhuva äiti Inkeri on eronnut samaan aikaan. Vahvalle ja dominoivalle Inkerille jätetyksi tuleminen on kasvun ja muutoksen paikka. Inkeri laukkaa treffeillä ja ajautuu toinen toistaan hullumpiin tilanteisiin.

Romaanissa käydään läpi Saanan ja Inkerin elämää noin viiden vuoden ajalta eteenpäin. Alussa eletään syksyä 1993. Teoksessa selviää mitä Kuumeessa kadonneelle Jussille tapahtui. Palaset loksahtelevat paikoilleen. Rankkojen kokemusten jälkeen elämä hymyilee Saanalle viimein.

HENKILÖISTÄ

Päähenkilö Saana on opettaja, joka kirjan alussa hankkinut asumuseron alkoholistimiehestään Esasta ja hommannut vuokra-asunnon, jonne asettuu poikansa Paavon kanssa. Inkeri-äiti ei hyväksy Saanan eroa ja motkottaa Saanalle jatkuvasti syytellen tätä milloin mistäkin. Mutta Saana ei anna enää äitinsä vaikuttaa. Onnellinen kesä mystisesti kadonneen Jussin kanssa on enää hämärä muisto seitsemän vuoden takaa ja sen jälkeen Saanan elämä onkin ollut yhtä helvettiä. Hän haluaa elää vain Paavoa varten, koska kokee, että Paavon on parempi olla kahden hänen kansaan kuin katsella viinahöyryissä useimmiten toikkaroivaa isäänsä ja nähdä isän lyövän äitiä, katsovan jatkuvaa taistelua kotona. Lisäksi Esan viimeisimmät väkivallan teot Kuumeen lopussa saivat Saanan heräämään pitkästä unesta ja toimimaan. 

Esan alkoholismi on pahentunut ja hänestä tullut vainoharhainen sekopää, joka toki hetkittäin yrittää ryhdistäytyä, mutta lopputulos on aina sama retkahtaminen. Esan äiti hyysää häntä entiseen malliin. Esa ei käy enää töissäkään. Saanan erilleen muuttoa pidetään vain tilapäisenä ratkaisuna, että Saana ei tule pärjäämään itsekseen Paavon kanssa. Inkeri linnoittautuu Esan kanssa häntä vastaan. Esa vakoilee Saanaa ja tunkeutuu hänen uuteen kotiinsa milloin selvin päin ja milloin juovuksissa ja pyytää häntä palaamaan takaisin vannoen lopettaneensa juomisen. Sanaa tekee kahta työtä ja maksaa kuluja kahdesta asunnosta, koska Esa ei enää aikoihin osallistunut yhteisen kodin kustannuksiin.

 

Yllättäen Saana törmää laihtuneeseen Jussiin ja seitsemän vuoden takaiset tapahtumat alkavat valjeta pala palalta. Jussi vaikuttaa vihaavan Saanaa eikä anna Saanalle anteeksi ettei tämä odottanut häntä ja lähtenyt setvimään minne Jussi joutui, että Saana ei välittänyt. Jussilla ei ole aavistustakaan mitä Saana joutui kokemaan hänen lähtönsä jälkeen. Monien vaiheiden jälkeen Jussista tulee Saana toinen aviomies.

Inkerillä on nielemistä siinä, että Lasse, Saanan isä jätti hänet toisen naisen takia kuin knallin kalliolle 40 vuoden liiton jälkeen. Mutta topakka Inkeri ei jää sitä pitkään hautomaan, vaan alkaa käydä treffeillä. Ero on kuitenkin hänelle kasvun ja monenlaisen muutoksen paikka. Inkeri oppii ajattelemaan, että elämällä on ehkä vielä jotakin hänen varalleen.

Lasse, jota Saana aina kutsunut papaksi elää uudessa liitossaan Liisan kanssa onnellisena Keravalla ja on jatkossa läheisissä tekemisissä Saanan kanssa.

Myös Saanan serkku Suvi, joka oli jo Kuumeessakin ilmaantuu taas Saanan elämään  kuin myös Suvin mies Antti.

Sairaalassa makaa Inkerin sisko Ilse ja tekee kuolemaa. Saana ja Inkeri vierailevat hänen luonaan. Saana on asunut Helsingissä Ilsen omistamassa asunnossa Vuorimiehenkadulla ja se oli Kuumeen keskeinen tapahtumapaikka. Viisas Ilse antaa Saanalle hyviä neuvoja ja jättää kauniit jäähyväiset.

Veela on Saanan ja Jussin tytär.

Usva on heidän toinen tyttärensä, vuoden Veelaa nuorempi. 

Paavo, joka Saanan ja Esan poika kasvaa pikkusiskoistaan huolehtivaksi veljeksi. Jussi kutsuu häntä kerran nimellä Pavel ja se nimi jää kaikkien käyttöön. 

Paavosta tulee Pavel. Jopa mummu ja pappakin kutsuvat häntä Paveliksi. Ja Pavel puolestaan muuttuu aivan toiseksi pojaksi heti Jussin tultua kuvioihin. Pavel alkaa sanoa Jussia isiksi hyvin nopeasti ja heillä riittää yhteisiä hommia, joita Esa ei koskaan harrastanut pojan kanssa. Pavel on Jussille kuin oma poika. 

  

Palaute

K.U.

Luin Kupariparran ja pidin kirjasta 😊👍 Kirjoitat sujuvaa kieltä, kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat eläviä, murre toimii hyvin. Kuume ja Kupariparta ovat hyvin erilaisia kirjoja. On hienoa, että Kupariparta päättyy seesteisesti ja Saana löytää onnen ja tasapainon. Jos on lukenut Kuumeen, niin lukija ehkä odottaakin kaikkien tapahtumien jälkeen – tai toivoo – Kupariparralle onnellista loppua.

Kirjan palapelimäisyys aiempien tapahtumien selviämisen lisäksi ehkä näkyy myös siinä, että kirjassa on monenlaisia aineksia. Tarkat sitaatit eri biisien sanoituksista, biisien ja artistien nimet yms. tuovat tiettyä konkretiaa ja kertovat tapahtumista ja ihmistentunteista – varsinkin, kun biisit ovat pääsääntöisesti tuttuja lukijalle ennestään. On helppoa kuvitella Hopeisen kuun saksofonisoolo ja sen tuottamat tunnelmat! Ja Kolmen iloisen rosvon Rosvolaulu on niin tuttu, että se alkaa soimaan omassa mielessä. Tällainen elävöittää lukukokemusta.

Minua huvitti erityisesti muutamat minulle ennestään tuntemattomat murresanat ja -ilmaisut – kuten esim. "pöffentaaleri", tai ”Holtti pois kuin Käpylääsen oravalta”. Inkerin treffikoke-mukset ovat hauskoja ja se viimeisin, tutustuminen Ilmariin, on oikein mainio. Otteet Jussin kirjasta ovat melkein kuin tarina tarinassa – itse asiassa haluaisin lukea Jussin kirjoittaman kirjan! Ne otteet ovat niin hyviä ja kaksintaistelu lehtiuutisineen suorastaan huokuu todenperäisyyttä. Luuta-Iikka resonoi oman toimittajahistoriani kanssa – olen joskus kirjoittanut jutun kylähulluista. Lasten varjeleminen Luuta-Iikka -jutuilta on ymmärrettävää.

Ja ylipäätään kirjassa tulee esille myös muistamisen merkitys: mitä aikaisemmilta sukupolvilta suodattuu seuraaville sukupolville; mitä kerrotaan ja mitä ei. Puhuttu kieli ja murre ovat yksi osa tätä, mutta myös suvun vaietut asiat. Suvun vaietut asiat voivat aiheuttaa– ja aiheuttavat – henkisiä haavoja omassa ja seuraavissa sukupolvissa. Saana ja Jussi olisivat selvinneet vähemmillä haavoilla, jos he olisivat saaneet aikaisemmin tietää, mitä toiselle tapahtui. Mutta Saanan ja Jussin tarinassa kertomattomuus on osa tapahtumien kaarta.

Kirjan erotiikka toimii ja erityisesti kuvaus Saanan ja Jussin ”viikosta olla laukeamatta” on mainio ja elävä. Ajatus Saanasta istumassa Jussin naamalle on kyllä sykähdyttävä - ainakin mieslukijalle😊 Tahi keikistelemässä rintsikoissa ja pikkareissa😊

Arvelinkin, että Saanan tasapainoinen suhde Jussin kanssa ja miehen tapa olla isä on sitä miten sinä vanhemmuuden ja parisuhteen parhaimmillaan näet. Tässä tulee linkki myös sinun ja minun välille: oma kirjoitusprojektini isän merkityksestä pojalle on samaa sarjaa – hahmottelen sitä, millaisen isän olisin halunnut itselleni.

Onnittelut miellyttävästä kirjasta! 👍

A. B.

Eilen luin loppuun Kupariparta-kirjasi ja pidin paljon, jopa niin, että monta kertaa herkistyin ja liikutuin valtavasti. Myös mieheni ja ystävättäreni lukivat kirjan ja kehuivat erityisesti sen pitkään naurattavaa huumoria, vahvoja henkilöitä ja parisuhdetta. Kirja pisti miettimään monenlaista 🥰 Minua oikein hirvitti tiirikkamiehestä kertova kohta. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti.

Tytti

Olen lukenut noin puolet Kupariparrasta ja oikein säästellyt sitä loppua jouluksi. Se on niin kutkuttava, että haluan pitkittää lukunautintoa. Tykkään kovasti. Sinulla on sellainen tapa kirjoittaa, josta minä ainakin tykkään.👍😊

K.K.

Oli kerrassaan hauska lukukokemus. Musta on tullut Inkeri-fani. Inkerin treffailut miesten kanssa sai ulvomaan naurusta. Noihin treffeihin liittyvä Rikun tarina on jo niin mieletön, ettei kukaan voi sellaista edes keksiä. Oletan, että se on totta. Sen täytyy olla. Yhdellä kaverillani on vähän samantyylisiä kokemuksia. Sen takia tämä nauratti varmaan vielä enemmän.

Siitä on kauan, kun olen Kuumeen lukenut, mutta muistan silti, että se oli kielellisesti yhtä tykitystä. Pitäisi lukea uudelleen. Kupariparrankin kieli on rikasta, vaikka se on hillitympää kuin Kuumeessa ja metaforiakin on vähemmän. Silti monet kielikuvat myös tässä ovat upeita kuten ”kuin maan sisällä paisuva peruna” tai ”meren kirkkomaa, jonne vuosisatojen kuolleet ovat laskeneet verkkojaan”. Lisänä on vielä Jussin kirjoittaman romaanin kieli, josta kirjassa muutamia otteita. Se on kuin tarina toisen sisällä. Kiehtovaa. Inkerin pohjalainen murrekin hyrisee. Eniten mua taas huvitti sanat ”lautakikki” ja ”silloli niin likaanen kaati”. 

Kirjan yksi teemoista on varmaankin parisuhteen seksuaalisuus, sen jännitteen ylläpitäminen. Ihmiset kun kuitenkin ovat fyysisiä olentoja. Niitäkin kohtauksia tässä on, mutta huomattavasti vähemmän kuin Kuumeessa ja hillitympinä, joka on ymmärrettävää. Henkilöt ovat jo vanhempiakin kuin Kuumeessa. Ne kohtaukset mitä tässä on, ovat nautittavia ja kekseliäitä, jälleen normikuvauksista poikkeavia ja älyttömän hauskoja kuten se viikon kokeilu. Huumoria todella tarvitaan myös parisuhteessa. Tämä sai asiaa miettimään. Mutta on kirjassa myös traagisempaa puolta. Molemmat päähenkilöt Saana ja Jussi ovat sitä lajia ehtineet kokea yllin kyllin. Heille jo mielessään toivoo kaikkein parasta ja pelkää, että jotain karmeaa on tulossa.

Lisäksi vielä kirjan lopetus oli taas sellainen, että sitä ei voinut ennalta arvata kuten ei Kuumeessakaan. Liian usein nykyisin romaania lukiessa tietää jo etukäteen miten lopussa käy. Se yleensä latistaa tunnelmaa. Kupariparran osalta on sanottava, että tässäpä ei ikinä arvaa miten tarina päättyy.

Iso kiitos sekä kymmenen pojoa Saanalle ja Jussille😍

Purmojärven Isopelliset I ja II

 

                                        Alina nuorena © Päivi Sihvola

                                  *

"Meijän sisaruksissa on ollu kaks Hilmaa ja kaks Sanna Maijaa. Enne oli niin hassu tapa, että ku laps kuoli, niin sama nimi annettiin toiselle lapsellen vielä, ku synty uusia..."

                                  *

"Vaatteen ylypeä oon kans ollu nuorena aina. Minä vaan aattelin, että pitäis olla komea puku nuorella ihimisellä, että ilikiöö ja pääsöö lähtemään sillon, ku tarvihtoo noin vaan puvun puolesta. Minä etupäässä ruukasin noin nuorena olla, että mitä uutta tuli, niin sitä piti saaha.

Mulla oli niin mahottomasti pukuja. Kankaasta tietettiin. Kankaita sai sitten ostaa ja tehä ite ja ite tehtii palijo villasta ja langosta talvisia pukuja ja taas sitte kyllä kuottiin vähä. Ei mun aikana ruukattu enää ite kutoa pukuihi. Jo sai kangasta ostaa ja sitte räätälillä tietettii."

                                  *

" - No, minä otin sitte miehen ja sain. En minä ollu vielä täyteenkään kolomeakymmentä, ku aloimma seurustella. En huolinu huonosta. Hyviä ei saanu, mieleisiäni.

- Eikö Pellisessä ollu hyviä ollenkaan?

- No kyllä siellä ny oliki jotain. Tottapa ne ei ollu mun omiani. Katoppa, se on kohtalo, joka määrää.

- Puhuko se Kalle niin paljon yli vai?

- No en minä tiijä, se oli niin. Se tuli vaan, kun se tykkäs. Aattelin, että ku sitä ei sitä enää saa kumminkaa sellasta, josta minä tykkään. Minä vaan otin sen, ku tiesin, että se tykkäs.

- Niinkö siinä kävi?

- Niin siinä vaan kävi.... Se oli työhommissa siellä. Alajärveltä oli kotosin, Paalijärven kylästä. Se oli sellanen hyvä pelimanni..."

                                    Alina ja Kalle   © Päivi Sihvola

                                

                                    © Päivi Sihvola

          Iso-Pellisen kartta vuodelta 1945. Piirros: © Jarmo Sihvola

   Kallen suositun pikkuveljen, paljon Isopellisessä olleen Matti Koiviston kohtalo.  

                                          © Päivi Sihvola

                Iltatuvassa asunut Matti Järvenpää ja Riika Kivikangas -perhe. 

                   © Päivi Sihvola

                        Sanelma Palokangas lapsineen.   © Päivi Sihvola

                                 Kiertokouluaihetta käsitellään kirjassa.

                 Purmojärven Isopelliset II Sukutaulut

Bert Pellinen Minnesotassa, Yhdysvalloissa tutkimassa isoisänsä Alex Pellisen suvun historiaa.💓

                                Aleksander Pellinen.

Kallen suvusta: siskon kuvat

 © Päivi Sihvola

Kuume

Saga Egmont on tehnyt 2011 ilmestyneestä rankasta romaanistani äänikirjan uusilla kansilla ja uudella, erittäin viihteellisellä esittelytekstillä. Raadoin käsikirjoituksen kanssa kaikkiaan 15 vuotta, joista 10 tiiviimmin ja kolmessa eri kirjoittajakoulutuksessa. 

Tarina on saanut alkunsa tähtitaivasunesta, jonka itse näin vuosia sitten ja joka herätti keskellä yötä eikä jättänyt rauhaan. Romaani rakentui sen unen ympärille ja tuo unikuvaus on heti teoksen alussa eräänlaisena prologina ja tiivistelmänä kirjan sisällöstä ja tunnemyllerryksestä, jota päähenkilö käy läpi.

Kyseessä on todellisiin tapahtumiin perustuva nuoren naisen kehitystarina, joka alkaa näennäisen kevyesti ja pinnalta ja erinäisten vaiheiden seurauksena tulee lopulta syvään päätyyn. 

Kuume marssittaa esille koko joukon ihmistyyppejä, toinen toistensa vastakohtia. Teos näyttää miten seksin kyllästämässä ja usein vinksahtaneessa maailmassa elämme. Se myös näyttää millainen ihminen yleensä jää elämään vuosiksi alkoholistin kanssa ja syyllistää itseään toisen juomisesta. Jatkuvan moittimisen, vähättelyn ja mitätöimisen seuraukset nuoren ihmisen itsetuntoon tulevat myös esille. 

Epäsuora kerronta

Selittämisen sijasta päähenkilön vahvoja tunnetiloja kuvataan enimmäkseen maiseman ja ympäristön kautta, epäsuorasti. Ja epäsuora kerrontahan on yksi kerronnan lajeista, joka jättää tilaa lukijan oivalluksille. Kun Saana on onnellinen, hän näkee syysleimujen väriloiston, purjeveneitä lipumassa kevyesti pitkin veden pintaa kimaltavassa horisontissa, kuulee salavan ääntelevän, sen lehtien hankautuvan toisiinsa ja valon sotkeutuvan niihin, lintujen sirkutuksen jne. Onnettomana hän kokee kesän riippuvan puolitangossa, seinien liikkuvan, kasvavan ja kaatuvan päälleen, taivas on umpinainen, yöt ovat mustaa mustempia ja kuristavia, lehdet jäätyvät kiinni katuun, sataa vaakasuoraan, ympärillä pyörii kokonainen leegio tärähtäneitä, ilmassa leijuu uhka ja tursaksen silmä ja lonkerot ja lokki paskantaa hänen olkapäälleen. Esim. surua voi kuvata muullakin tavalla kuin selittämällä lukijalle, että henkilö on surullinen.

Teema

Tarina kertoo Suuresta alati kasvavasta ja lähes hallitsemattomasta tunteesta, joka sekä fyysinen että henkinen. Se on myös kuvaus miten kiltin tytön syndroomasta kärsivä Saana kokee oman fyysisen heräämisensä, totaalisen räjähdyksen, miltä se hänestä tuntuu, miten hän sen aistii ja mitkä asiat vaikuttavat hänen kokemaansa. Kirjan oleellinen teema on jätetty äänikirjan esittelytekstissä kokonaan mainitsematta samoin kuin tarinassa vahvasti esiintyvä alkoholismi. Tämä romaani vaatii lukijalta - sokean lukemisen sijasta, keskittymistä, havainnointikykyä, kielen nyanssien, sävyjen ja värien, yksityiskohtien ja vihjeiden huomaamista, joita tarinassa kyllä tarjotaan. 

Fyysiset kokemukset ovat osa Saanan kehityskulkua. Voimakasta kokemista ei voi kuvata pienesti ja viitteellisesti, kuten ilmeisesti jotkut tekstistä järkyttyneet olisivat halunneet. Kirjan ensimmäinen kustantaja aikanaan pakotti lisäämään kohtia, joita en olisi itse laittanut ja seksikohtauksia sinne tänne, koska seksi myy. Minulle olisi riittänyt vähempi. Koska niitä oli pakko kirjoittaa saadakseni sen kustannetuksi, kirjoitin ne eri tavalla kuin kukaan koskaan aikaisemmin tai myöhemmin. 

Niin tylsän tapahtuman kuvaaminen tuoreesti, uudesta kulmasta on vaikeinta mitä kirjoittajalle voi olla. Halusin välttää härskit, tosikkomaiset, ontot ja kylmät, pelkän suorituksen kuvaukset tai kliseiset, puhki kuluneet, sileät ja hengettömät viihderomaanien tyylit, joissa ei mitään elävää. Halusin saada niihin realismia, huumoria, mielikuvitusta ja välttää silti sokerisuutta. Lähes mahdoton tehtävä. Niitä on sekä ylistetty että paheksittu. Niistä pahastujien kannattaisi miettiä miksi ne ovat tarinassa, mikä niiden merkitys päähenkilölle ja mistä kirja oikein kertoo. Turha vaatia tältä tarinalta tiettyä tusinakaavaa, jonka mukaisesti kerronnan pitäisi kulkea. Luetun hahmottaminen ja ymmärtäminen on tärkeä taito.

Jos kirjassa ei olisi eroottisia kohtauksia, se olisi täysin eri tarina ja sillä olisi eri nimikin. Se olisi jotakin haaleaa, laimeaa ja ohutta. Kuume on runsaudensarvi, joka tarjoaa paljon, paljon muutakin pohdittavaa, jos malttaa lukea kunnolla ja tehdä havaintoja. Kirjoittajana tehtäväni ei ole arvottaa eikä moralisoida, vaan näyttää, tuoda esille tilanteita ja tapahtumia sekä luoda jännitteitä henkilöiden välille.

Teokseen liittyviä asiasanoja ovat: parisuhde, kolmiodraama, rakastuminen, seksi, seksuaalisuus, psykofyysisyys, alistaminen, alkoholismi, huumori, vastakohdat, vastakkainasettelut, vinksahtaneet, harrastajateatteri, tyypit, metroasema, musiikki, mielikuvitus, erityisherkkyys, tunnemyrsky, unimaailma, avioliitto, väkivalta, vanhempilapsisuhde. 

KUUME-ROMAANIN HENKILÖISTÄ:

Anne on Saanan täydellinen vastakohta, pinnallinen, hieman yksinkertainen ja alituisesti miesjutuistaan jauhava. Halusin näyttää, että tällaisia tyyppejä on oikeasti olemassa. On tärkeää näyttää se. Mutta hänen vuokseen koko tarina on usein ymmärretty väärin heti alusta. Kyseessä ei ole mikään naisten viihderomaani, kaukana siitä. Tarinan edetessä hänen hahmonsa syvenee, hän elää kadotettua nuoruuttaan ja kestääkseen omia tekojaan tulee lopulta uskoon. Hän on aika traaginenkin hahmo, joka vielä vilahtelee muutaman kerran Kupariparrassa. Halusin siis näyttää hänet, en moralisoida. Hänen kaltaisiaan vaan on ja esikuvanakin hänellä on useampia henkilöitä.

Inkeri on kirjojen väkevin ja pidetyin hahmo, joka Kuumeessa laukoi taustalta omia totuuksiaan. Kupariparrassa päätin antaa hänelle enemmän tilaa. Alussa loin hänet pohjalaiseukon karikatyyriksi, mutta matkan varrella Inkeri alkoi elää aivan omaa elämäänsä. Inkeri on yhdistelmä ainakin kolmesta tuntemastani henkilöstä.

Ronski Eeva suurien silmälasiensa kanssa metroaseman Ärrältä on täysi kopio esikuvastaan, jonka nimi oli Mirja. Kaikki Ärrä-kohtaukset ovat oikeasti tapahtuneita, vain henkilöiden nimet vaihdettuja.

Laura on vastaavasti lämmin ja empaattinen työkaveri kioskilla. Hieman hassu, mutta hyväsydäminen. Hänelläkin monta esikuvaa, kioskikohtauksissa jopa miesmyyjän puheet.

Suvi, Saanan serkku punaisine hiuksineen on Saanalle läheisempi kuin omat siskonsa, mutta Suvi on vain käymässä Helsingissä. Kupariparrassa hänellä on suurempi rooli.

Esa on pehmeä, vailla mitään luonteen lujuutta ja päättäväisyyttä kuten alkoholistit usein. Äitinsä piloille lellimä ja hyysäämä narsisti. Epävakaa. Hän ei ole kuitenkaan täysin mustavalkoinen hahmo. Hänessäkin on puolensa. Esim. purjelennon kuvaus näyttää hänen toista puoltaan. Tuskin Saana olisi hänen kanssaan yhteen mennytkään, jos mies olisi pelkästään paha ja itsekäs. Vuosia jatkunut juominen ja sen ohessa yhtäaikainen masennus- ja unilääkkeiden sekakäyttö muuttavat miehen luonnetta agressiiviseksi. Esalla ja Saanalla ei vaan ole juuri mitään yhteistä millään tasolla. 

Äänikirjan esittelytekstissä Esan on mainittu täysin käsittämättömästi ja sokeasti edustavan Saanan elämässä vakautta ja turvallisuutta "Valitako turvallinen elämä" jolla viitataan Esaan. Tämä ei pidä paikkaansa!                                 

ESA EI EDUSTA SAANALLE TURVALLISTA  ELÄMÄÄ! 

Alkoholisti Esa (jonka alkoholismi jätetty kokonaan mainitsematta äänikirjan tiedoissa) edustaa ainoastaan rajoittuneisuutta, tylsyyttä, alistamista, väkivallan pelkoa, tottumusta ja tapaa, josta Saana on jo tietämättään irtautumassa esim. siirtämällä Esan tietokoneen ja tavaroita tämän Kanadan reissun aikana vaatehuoneeseen pois silmistä ja pistämällä koko asunnon uuteen järjestykseen miehen lähdettyä. Se symbolisoi uutta kohti menemistä, irtautumista ja jonkinlaista vapauttakin.                                                                        

ESA ON ÄITI-INKERIN VALINTA SAANALLE, ei hänen oma valintansa, vaikka hän niin luuleekin. 

Joka käänteessä Inkeri muistuttaakin Esan erinomaisuudesta ja mitätöi Saanaa ja syyttää Saanaa miehen mahdollisista ongelmista. Inkeri aivopesee Saanan uskomaan näkemyksiinsä.. Suhdetta varjostaa jo hyvin pitkälle Esan orastava alkoholismi siinä vaiheessa, kun Saana tutustuu Jussiin. Saana häpeää kertoa Inkerille Esan juomisista ja muista teoista, syyttää niistä itseään ja kokee epäonnistumista tässäkin. Mutta Saana on silti tottunut Esaan niin kuin johonkin huonekaluun eikä tiedä juuri muusta ja kuvittelee olevansa sitoutunut häneen lujasti. 

Jussin aiheuttama myllerrys pelottaa Saanaa aluksi sekä omien tunteidensa voima ja niiden kohtaaminen samoin kuin lyttyyn lyödyn ihmisen usko omaan riittävyyteensä Jussin kaltaiselle miehelle kalvaa häntä ennen kuin hän vapautuu ja päästää kannen irtoamaan kattilasta. 

Lopultahan Saana ei edes tee mitään valintaa, vaan ajautuu mieleltään murtuneena, lamaantuneena ja muiden pompoteltavana Jussin katoamisen jälkeen takaisin samaan vanhaan. Selväähän on miten hän olisi muutoin valinnut.         

Jos jompikumpi miehistä edustaa Saanalle turvaa, se on Jussi, ei Esa. Pelkkä Jussin katoaminenhan ja Annen horinat hänestä eivät vielä määrittele miehen luotettavuutta. Ne pelkästään kylvävät siemenen epävarmalle mielelle.

Saana myös pelkääkin Esaa ja tämän reaktioita eikä syyttä kuten romaanin lopussa käy ilmi. Esa on väkivaltainen sekä henkisesti että fyysisesti, kun taas lääkäri Jussi (jonka ammatti myös jätetty kertomatta äänikirjan esittelyssä ja hänestä siinä tehty taiteilija?) edustaa Saanalle myös paljon muutakin kuin pelkkää intohimoa. Jussi on monella tapaa hänelle sukulaissielu ja kaksoisliekki. Heitä yhdistäviä asioita on lukemattomia. Jussi näkee Saanan lävitse ja arvostaa häntä, jota taas Esa ei tee.

Esalla on kyllä esikuvansa ja sen taustalla perinpohjin koettu alkoholistiliitto, tosin Esan esikuva ei ollut insinööri ammatiltaan, vaan aivan eri. Kaikilla muillakin kirjan henkilöillä on omat esikuvansa. Jussikin vertautuu henkilöön, jolla oikeasti sama ammatti kuin romaanissa ja sama syntymäpäivä ja monenlaisia yhtäläisyyksiä todelliseen ihmiseen, tosin esikuva vaihtui Kupariparrassa jo toiseen.

Lääkäri Jussi on itsevarma ja määrätietoinen mies tässä vaiheessa elämäänsä, joillekin ehkä ärsyttävyyteen asti. Inhoaa porvarillisuutta, tekopyhyyttä ja teennäisyyttä. Hänen elämässään ollut paljon surua. Jos Saanalla on vaikea äitisuhde, niin vastaavasti Jussilla vaikea isäsuhde. Jussin perhe asuu Ruotsissa, jossa hän on viettänyt osan elämästään. Jussi olisi  halunnut opiskella musiikkia, mutta isä pakottaa hänet lääkäriksi suvun perinteiden mukaan. Jussi on uhmannut ja kapinoinut isäänsä vastaan ja lähtenyt varhain kotoa, asunut Suomessa äitinsä siskon Helvin luona, josta isä on häntä yrittänyt maanitella pois turhaan. 

Helvin ja Matin luona Jussi on saanut osakseen lämpöä, kiintymystä ja arvostamaansa normaalia arkea. He ovat antaneet Jussin käydä myös soittotunneilla ja maksaneetkin tunteja eivätkä rikkoneet hänen soittimiaan kuten Jussin isä. He ovat ehdoitta tukeneet häntä ja heidät hän kokee oikeiksi vanhemmikseen. Biologiset vanhempansa ovat hänelle kylmiä ja traumatisoivia. Kuvataiteilija-äidiltään hän on ilmeisesti perinyt musikaalisia ja kirjallisia kykyjä. Mutta äidillekin on ura ja taide merkinnyt enemmän kuin omat lapset. Äiti on hylännyt heidät ja jättänyt isänkin. Todellinen äiti Jussille on ollut Helvi, joka on hänen siskonsa lisäksi tärkein ihmisensä. Ja Helvin luoksehan Jussi vie Saanan näytille. Pitäisi senkin jo kertoa jotakin.

Etsittyään itseään jonkin aikaa ja kokeiltuaan monenlaisia ammatteja maailmalla, Jussi on palannut Suomeen ja Ruotsiin ja toteuttanut isänsä toiveen lähteä opiskelemaan lääkäriksi, mutta pitkin hampain ja eri syistä. Se ei ole heitä lähentänyt. Jussi vihaa isäänsä. 

Jussia voisi analysoida pitkään, mutta miettiköön kirjan lukija häntä tarkemmalla silmällä tästä eteenpäin...

Saanan ja Esan poika Paavo on Kuumeessa vielä pieni.

Saga Egmont, e- ja äänikirja, 2022. Esittely:

Eletään 1980-lukua Helsingissä. Saana on nuori boheemi nainen, joka ei osaa päättää, mitä haluaisi tehdä isona. Mahdollisuuksia on niin monia. Äidille Saanan alanvaihdot ovat ongelma - kunnon ihmisen kuuluu asettua aloilleen! Ja miksei Saana ole vieläkään mennyt kihloihin insinööriksi valmistuneen poikaystävänsä Esan kanssa? Kun Saanan elämään saapuu Jussi, suurten tunteiden taiteilijamies, Saana on merkittävän valinnan edessä. Valitako turvallinen elämä vai rakkaus, joka vie jalat alta? Kuume on Päivi Sihvolan voimakas romaani täynnä nuoruuden vimmaa.

Palaute:

Anja

Kuuntelen parhaillaan kirjaasi Kuume! Olet sinä taitava Toivon sille jatkoa.

Kaija

Mahtava teos, tuli tunteita laidasta laitaan lukiessani ja välillä luulin olevani itse siinä  Tämä tarina ansaitsee vertaisensa jatkon 

Raimo

Olen Raimo 76 v ja kuuntelen kirjaasi Kuume. Olen nyt 1/2 välissä mutta pakko antaa tekstistäsi palautetta: LOISTAVAA

Olipa loistava kokonaisuus. Tapasi kirjoittaa on niin vangitseva, että jopa eroottiset kohtaukset löysivät sitä kautta taide-elämyksen. Lady Chatterleyn rakastajan päivitys tähän päivään. ONNEA

Olen jakanut ja pohjustanut tiedolla, että kirja sisältää oivalluksia ja vanhojen totuuksien toisin ilmaisemista!

Kyllä oli taitavasti kirjoitettu tämän päivän Lady Chatterley. Mahtavia kielikuvia ja jotenkin niin..... kertakaikkisen hyvä. Jatkoa jatkoa jatkoa?

Mari

Yö jäi lyhyeksi, kun en malttanut keskeyttää, pistää tauolle. Kyllä oot ihan aito kirjailija! Kirja tempas välillä mukaansa, sai nauramaan ja vähän itkemäänkin. Hyvä...

Katja

Itse en ole juurikaan kuunnellut äänikirjoja, mutta Kuume oli kokonaisuutena erittäin koukuttava, nautittava ja monella tapaa yllättävä kokemus. Täysin erilainen kuin mikään muu ja rohkea! Kirjaa on aikanaan työstetty yli 10 vuotta useissa eri koulutuksissa. Sen kyllä huomaa, kaikki sanat, kielikuvat ja tarinan käänteet on mietitty ja hiottu loppuun asti.

Romaani on todenmakuinen, syvä, rankka ja traaginenkin nuoren naisen kehitystarina, jossa on monia tasoja. Kuumeesta on helppo löytää tarttumapintaa, koska tarinassa käydään läpi asioita, joita voi meistä useimmille tapahtua. Lisäksi huumori ja tilannekomiikka sekä voimakas seksuaalisuus tekevät tästä nautinnollisen matkan.

Kävin läpi kaikki mahdolliset tunteet tarinaa kuunnellessani ja huomasin useissa kohtauksissa nauravani ääneen hervottomana varsinkin, kun tiedän hyvin miten vaikea laji huumori on. Kirjan henkilöihin kiintyy ja he jäävät kalvamaan mieltä pitkäksi aikaa.

Tarinan päähenkilö Saana on voimakkaasti kokeva nuori nainen, jonka vaiheet taitavat selvitä tekeillä olevassa jatko-osassa...onneksi sellainen on tulossa!!

 

Saara

Alku, eli kunnes Jussi läksi on niin huikeeta lentoa. Löysin jotain hyvin tuttua ja eläydyin voimakkaasti kielen pyörittelyssä ja fonin soitossa. Onko tuolla Jussilla joku esikuva?

Loppu ei jotenkin koskettanu yhtään.  

Lejon

Hyvää suomenkielistä tekstiä. Äiti puhuu hyvin murretta. Sitä on ollut lukemissani kirjoissa harvoin. Kiva odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kari

Hyvää, soljuvaa ja selkeää suomen kieltä, miellyttävää lukea.

Kirjan loppupuolen kuvaus avioliittohelvetistä ja aviomiehen alkoholismista olivat hätkähdyttäviä ja vaikuttavia. Niin eläviä, että minun on pakko kysyä: kuinka paljon kirjassa on omakohtaisia kokemuksiasi?

Lopussa on hauska yllätyskäänne – Saanan isällä onkin toinen nainen ja äiti on hädissään. Toisaalta lukija odottaa ihan kirjan loppuun saakka, että Jussi ilmestyisi jostakin ja pelastaisi Saanan. Näin ei kuitenkaan käy.

Kuumeessa on paljon sellaista, minkä tunnistan – sekä omakohtaisina kokemuksina sekä tapaamieni ihmisten ja lukemani perusteella. Olen tavannut paljon ihmisiä elämäni aikana ja kuullut monenlaisia elämäntarinoita.

Mielestäni Kuume on psykologinen parisuhderomaani.  Kaiken kaikkiaan onnittelut onnistuneesta kirjasta!

Pekka

Tosi hyvin kirjoitat. Tykkäsin myös siitä, että Kuumeessa ei ollut imelää, onnellista loppua. 

Edico, 2011. Alkuperäinen kirjan Esittely:

Pohjanmaalta kotoisin oleva Saana viettää opiskelijaelämää 1980-luvulla eteläisessä Helsingissä ja käy kesätyössä metroaseman R-kioskilla. Saana kokee elämänsä huuman, joka muuttuu rajuksi kuumeeksi. Esa vai Jussi? Mitä nuoren naisen sisällä tapahtuu, kun suuri tunne vie mennessään ja teetättää outoja asioita? Värikkäät ystävät ja työkaverit sävyttävät ronskilla huumorilla Saanan arkea. Kukin heistä elää oman kuumeensa keskellä, jokainen eri tavalla.

"Siitä lähtien, kun tutustuin Jussiin, nukkumisesta ei tullut mitään. Entä jos en näkisi häntä enää? Ajatus sai likomärät vaatteet kuristamaan ja tuntumaan painavilta kuin olisin kantanut selässäni vasta levitettyä asfalttia".

Päivi Sihvolan esikoisromaani on vahvasti kirjoitettu, iholla tuntuva balladi kadotetusta rakkaudesta, joka jättää pysyvät jälkensä. Se on kuvaus pitkästä alkoholistiliitosta, hurjasta seksuaalisuudesta, menetyksestä, syyllisyydestä, uhrautumisesta ja toivon löytämisestä. 

Teksti kirjan liepeessä: 

ARVIOT

 Vahva kehitystarina naiseuteen ja itsenäisyyteen

Päivi Sihvola on kirjoittanut vahvan esikoisromaanin Kuume. Se on  nuoren naisen kehitystarina liitosta alkoholisoituvan miehen kanssa ja uudesta myyttisestä rakkaudesta.

Saana parisuhde Esan kanssa on menossa kovaa vauhtia telakalle. Esan juomiskaudet ovat syvinä varjoina parin yllä.

Yhtäkkiä Saanan edessä on Jussi, kansainvälisissä kehitystehtävissä ollut lääkäri. Seuraa tulinen rakastuminen. Sitten yhtenä päivänä Jussi onkin poissa. Alkaa pitkä, henkinen etsintä, joka samalla on pakomatka ja paluu lapsuuteen.

Sihvolan kuvaus on värikästä, väliin hyvän huumorin ryydittämää. Hän on varsin ilmeikäs ja syvällinen tarinankertoja, joka luontaisesti osaa taustoittaa niin henkilöitä kuin tapahtumia. Sihvolan romaani on kypsä esikoiseksi ja harvinaisen tuore sekä omintakeinen. Hänellä on kuulas ote kerrontaan ja luja persoonallinen sävy kauttaaltaan. Myös teoksen rakenne kantaa alusta loppuun saakka. Lyhyet takaumat luovat jännitteen koko ajan. Sihvola on luonut onnistuneen kokonaisuuden tässä erinomaisessa esikoisessaan."

 Risto Kormilainen, Kaltio 5/2011 sekä Kotimaa ja Kalliolehti

 Nuoren naisen kaksi rakkautta

Kuume on väkevä tarina nuoresta, epävarmasta ja nujerretusta Saanasta, joka kaipaa kipeästi hyväksyntää. Yksi itsetunnon murentajista on äiti Inkeri, joka laukoo tylyjä totuuksiaan päin Saanan naamaa. Lisäksi hän vertaa tätä jatkuvasti toisiin tyttäriinsä, jotka ovat "tasaasempia" ja joilla on kunnon ammatit, avioliitto mallillansa, "taloot" ja huvilat.

Romaani sijoittuu enimmäkseen 1980-luvun Helsinkiin. Saana puurtaa Kampin metroaseman R-kioskilla enemmän tai vähemmän omituisten asiakkaiden parissa. Työkaverit, kuten ronski Eeva ovat onnistuneita karikatyyreja.

Kotona ei ole juuri sen hohdokkaampaa. Saana riutuu avoliitossa Esan kanssa. Mies lähtee pitkäksi aikaa Kanadaan stipendiaatiksi. Samoihin aikoihin Saana tutustuu näytelmäharjoituksissa Jussiin, lääkäriin ja saa kerrankin kipeästi kaipaamaansa ihailua ja tunnustusta. Saana löytää villin seksuaalisuutensa, mutta äidin kasvot ilmestyvät kattoon tuomitsemaan. Saanan ja Jussin suhteessa on leikkisyyttä ja tunteiden paloa. Äkkiä Jussin on lähdettävä Tukholmaan, koska isä on sairaalassa. Totuus taitaa olla muuta. Salamyhkäisestä Jussista ei enää kuulla. Saana sairastuu, päivät ja yöt ovat outoa unta.

Esa palaa Kanadasta. Sanojensa mukaan hän on lopettanut juomisen. Saana haluaa uskoa häntä. Esa ja Saana menevät naimisiin. "Uusi" Esa on rauhallinen ja kiltti. Saana potee syyllisyyttä salaromanssistaan, alkaa siivota ja tehdä kotitöitä, jotta Esa olisi onnellinen. Mies retkahtaa taas juomaan, syyttää, että Saana on ulkoisestikin muuttunut. Pian paljastuu, että Esallakin on ollut omat juoksunsa. Samaan aikaan Saana tietää olevansa raskaana. Liitto saa yhä irvokkaampia piirteitä, väkivalta on sekä fyysistä että henkistä.

Viimeisillä sivuilla paljastuu vielä yllätys, joka lähentää Inkerin ja Saanan välejä. Ehkäpä Saana on sitten Inkerille se läheisin ja rakkain lapsi.

Sihvolan esikoisromaani pitää otteessaan alusta loppuun sakka. Hänellä on psykologista silmää. Romaani on traaginen ja rankka, väliin yliseksuaalinenkin. Onneksi mukana on myös huumoria ja huvittavia huomioita kirjavista ihmisistä. Sihvola kirjoittaa varsin sujuvasti ja Inkerin rehevä pohjalaismurre maustaa muuten puhekielistä romaania.

Sihvola ei ole kyyninen, mutta ei lällykään. Hänen yksinäisiä, rakkauden kaipuisia henkilöitään kohtaan tuntee syvää myötätuntoa. Ja sehän on hyvän kirjan merkki!

Heikki Niska, Pietarsaaren Sanomat 2011

  

Elämä tuo ja vie

Koin romaanin aluksi aika pitkälle itse asiassa, naisten viihderomaaniksi, sellaisenaan hyvin kirjoitetuksi. Mutta tarinan edetessä lukukokemukseni syventyi ja monipuolistui.

Keskeiset henkilöt on kuvattu hyvin, erityisesti Saanan, kertojaminän Inkeri-äiti nousee taustalta esiin vahvana persoonana. Saanan puoliso, Esa kehittyy tarinan edetessä eikä kehitys tarkoita välttämättä myönteistä hänen eikä Saanan kannalta, mutta romaani kyllä saa syvyyttä tästäkin kehityskaaresta. Myös Saana kehittyy nykäyksittäin, kokee elämän korkeita hetkiä ja mustaa muretta.

Romaanissa eletään 1980-luvun Helsinkiä, jossa Pietarsaaresta kotoisin oleva Saana opiskelee elämää ja yliopistoa sekä työskentelee Asematunnelin R-kioskilla ja näyttelee harrastajateatterissa. Osuvasti Sihvola kuvaa Asematunnelin värikkäitä kulkijoita ja oleskelijoita, työtovereitaan ja Saanaa. Ylipäätään Sihvola hallitsee henkilönsä, kuljettaa heidät sujuvasti tarinan mutkissa. Ja vaikka romaani alkaa aika tavanomaisen oloisesti, siinä on käänteitä ja loppuratkaisu, jonka hän toteuttaa omaperäisesti.

Mitä tulee romaanin yksityiskohtaisesti ja tarkasti kuvattuun sukupuolisuuteen, rakasteluun ja sen ikävään, olisi se käynyt meikäläisen teini-iässä hyvästä oppikirjasta naisen kanssa olemisesta, mutta tällaisia eläviä kuvauksia ei siihen aikaan ollut. Sitä mietinkin matkan varrella, että onko tarpeellista aivan näin vahvasti kuvata Saanan seksielämää sitten, kun se lopulta puhkeaa kukkaan. Kokonaisuus huomioon ottaen, vastaukseni kysymykseeni on, että kyllä se hyvinkin sopii ja on tarpeellista. Sen vastakohtana on arkipäiväisyys niin työssä, opiskelussa kuin sänkykamarissakin - aika latteaahan Saanan elämä enimmäkseen on. Lukijan kannalta väriä tuo vivahteikas ympäristökuvaus ja elävä kieli. Tätä arkipäiväisyyttä sänkykamarissa, keittiön pöydällä ja monessa muussa paikassa harrastettu tulinen meno korostaa. Se myös maalaa hyvin sen vuoristoradan, mitä elämä on, silloin kun siinä välillä on elämää. Elämä tuo ja elämä vie, kuume nousee ja laskee. Ihmiset ovat kaiken menon keskellä usein vain lastuja laineilla.

Olin aistivinani romaanin pitkän kirjoitusprosessin näkyvän siinä, että kirjan alkuosa ei ole tarinallisesti eikä ilmaisultaan aivan yhtä loppuosan kanssa. Ehkä ne on kirjoitettu niin eri aikana, eri kulmasta, että viritys vaihtuu alun viihderomaanista matkan varrella romaaniksi ilman etuliitteitä.

Jorma Hyvönen, Elias 2/2011