Saga Egmont on tehnyt rankasta esikoisromaanistani äänikirjan uusilla kansilla ja erittäin viihteellisellä esittelytekstillä. Raadoin käsikirjoituksen kanssa kaikkiaan 15 vuotta, joista 10 vuotta tiiviimmin ja kolmessa eri kirjoittajakoulutuksessa.
Kuume, romaani, Saga Egmont 2022. Edico Oy 2011.
Henkilöt:
Saana, 23 v. kasvatustieteen opiskelija, kesätyö metroasemalla.
Esa, 27 v. insinööri, alkoholisti. Alussa Kanadassa stipendiaattina.
Jussi, 30 v. lääkäri, saksofonisti, Saanan sukulaissielu.
Inkeri, Saanan äiti, vahva pohjalaiseukko.
Useita sivuhenkilöitä.
Paikka: Helsinki ja Pohjanmaa 1986 ja 1993.
Teemat: parisuhde, rakastuminen, kolmiodraama, seksikohtaukset, erotiikka, alistaminen, alkoholismi, alkoholistiliitto, väkivalta, syyllisyys, henkinen kasvu.
Tarina on saanut alkunsa tähtitaivasunesta, jonka itse näin vuosia sitten ja joka herätti keskellä yötä eikä jättänyt rauhaan. Romaani rakentui unen ympärille ja tuo unikuvaus on heti teoksen alussa eräänlaisena prologina ja tiivistelmänä kirjan sisällöstä ja tunnemyllerryksestä, jota päähenkilö käy läpi. Kupariparrassakin uni tulee esille vielä muutamia kertoja ja sitä analysoidaan. Teos on todellisiin tapahtumiin perustuva nuoren naisen kehitystarina, joka alkaa näennäisen kevyesti ja pinnalta ja erinäisten vaiheiden seurauksena tulee lopulta syvään päätyyn. Tarina on fiktiivinen, vaikka sisältääkin milloin kellekin tapahtuneita todellisia tilanteita. Tositapahtumat ovat pohja, jonka päälle fiktio rakennettu.
Kuume marssittaa esille koko joukon ihmistyyppejä, toinen toistensa vastakohtia. Teos näyttää miten seksin kyllästämässä ja usein vinksahtaneessa maailmassa elämme. Se myös näyttää millainen ihminen yleensä jää elämään vuosiksi alkoholistin kanssa ja syyllistää itseään toisen juomisesta. Jatkuvan moittimisen, vähättelyn ja mitätöimisen seuraukset nuoren ihmisen itsetuntoon tulevat myös esille.
Selittämisen sijasta päähenkilön vahvoja tunnetiloja kuvataan enimmäkseen maiseman ja ympäristön kautta, epäsuorasti. Se on yksi kerronnan lajeista, joka jättää tilaa lukijan oivalluksille. Kun Saana on onnellinen, hän näkee syysleimujen väriloiston, purjeveneitä lipumassa kevyesti pitkin veden pintaa kimaltavassa horisontissa, kuulee salavan ääntelevän, sen lehtien hankautuvan toisiinsa ja valon sotkeutuvan niihin, lintujen sirkutuksen jne. Onnettomana, mieleltään murtuneena hän kokee kesän riippuvan puolitangossa, seinien liikkuvan, kasvavan ja kaatuvan päälleen, taivas on umpinainen, yöt mustaa mustempia, lehdet jäätyvät kiinni katuun, sataa vaakasuoraan, ympärillä pyörii kokonainen leegio tärähtäneitä, ilmassa leijuu uhka, tursaksen silmä ja lonkerot ja lintu paskantaa hänen olkapäälleen. Esim. surua voi kuvata muullakin tavalla kuin selittämällä lukijalle, että henkilö on surullinen.
Teema
Tarina on myös kuvaus siitä miten kiltin tytön syndroomasta kärsivä Saana kokee oman fyysisen heräämisensä, totaalisen räjähdyksen, miltä se hänestä tuntuu, miten hän sen aistii ja mitkä asiat vaikuttavat hänen kokemaansa. Kirjan oleellinen teema on jätetty äänikirjan esittelytekstissä kokonaan mainitsematta.
Seksuaaliset kokemukset ovat osa Saanan kehityskulkua. Voimakasta kokemista ei voi kuvata pienesti kuten ilmeisesti jotkut tekstistä järkyttyneet olisivat halunneet. Kirjan ensimmäinen kustantaja aikanaan pakotti lisäämään kaikenlaisia kohtia, joita en olisi itse laittanut ja seksikohtauksia sinne tänne, koska seksi myy. Minulle olisi riittänyt vähempi. Koska niitä oli pakko kirjoittaa saadakseni sen kustannetuksi, kirjoitin ne eri tavalla kuin kukaan koskaan aikaisemmin. Henry Millerit olen kyllä nuoruudessani lukenut peripohjin ja imenyt niistä huumorin ja mielikuvituksen, mutta Kuumeen kohtaukset olen vienyt vielä paljon niitä pidemmälle.
Niin tylsän tapahtuman kuvaaminen tuoreesti, uudesta kulmasta on vaikeinta mitä kirjoittajalle voi olla. Sopii itse kunkin kokeilla onnistuuko. Halusin välttää härskit, tosikkomaiset, ontot ja kylmät, pelkän suorituksen kuvaukset tai kliseiset, puhki kuluneet, sileät ja hengettömät viihderomaanien tyylit, joissa ei mitään elävää. Halusin saada niihin realismia, huumoria, mielikuvitusta ja välttää silti sokerisuutta. Lähes mahdoton tehtävä. Niitä on sekä ylistetty että paheksittu. Niistä pahastujien kannattaisi miettiä miksi ne ovat tarinassa, mikä niiden merkitys päähenkilölle ja mistä kirja oikeasti kertoo.
Kuume tarjoaa paljon, paljon muutakin pohdittavaa, jos malttaa lukea kunnolla ja tehdä havaintoja. Kirjoittajana tehtäväni ei ole arvottaa eikä moralisoida, vaan näyttää, tuoda esille tilanteita ja tapahtumia sekä luoda jännitteitä henkilöiden välille.
Teokseen liittyviä asiasanoja ovat: parisuhde, kolmiodraama, rakastuminen, seksi, seksuaalisuus, psykofyysisyys, alistaminen, alkoholismi, huumori, vastakohdat, vinksahtaneet, harrastajateatteri, tyypit, metroasema, musiikki, mielikuvitus, erityisherkkyys, tunnemyrsky, unimaailma, avioliitto ja väkivalta.
KUUME-ROMAANIN HENKILÖISTÄ:
Saana, herkkä ja taiteellisesti lahjakas monella alueella. Aistii voimallisesti. Haluaisi miellyttää äitiään edes joskus, mutta saa tältä vain moitteita. Kukaan ei hänen lahjojaan ja erityisyyttään arvosta ennen kuin Jussi tulee kuvioihin.
Anne, Saanan täydellinen vastakohta, pinnallinen, hieman yksinkertainen ja alituisesti miesjutuistaan jauhava. Halusin näyttää, että tällaisia tyyppejä on oikeasti olemassa. On tärkeää näyttää se. Mutta hänen vuokseen koko tarina on usein ymmärretty väärin heti alusta. Kyseessä ei ole mikään naisten viihderomaani, kaukana siitä. Tarinan edetessä hänen hahmonsa syvenee, hän elää kadotettua nuoruuttaan ja kestääkseen omia tekojaan tulee lopulta uskoon. Hän on aika traaginenkin hahmo, joka vielä vilahtelee muutaman kerran Kupariparrassa. Halusin siis näyttää hänet, en moralisoida. Hänen kaltaisiaan vaan on ja esikuvanakin hänellä on useampia henkilöitä.
Inkeri on kirjojen väkevin ja pidetyin hahmo, joka Kuumeessa laukoo taustalta omia totuuksiaan. Kupariparrassa päätin antaa hänelle enemmän tilaa. Alussa loin hänet pohjalaiseukon karikatyyriksi, mutta matkan varrella Inkeri alkoi elää aivan omaa elämäänsä. Inkeri on yhdistelmä ainakin kolmesta tuntemastani henkilöstä.
Ronski Eeva suurien silmälasiensa kanssa metroaseman Ärrältä on täysi kopio esikuvastaan, jonka nimi oli Mirja. Kaikki Ärrä-kohtaukset ovat oikeasti tapahtuneita, vain henkilöiden nimet vaihdettuja.
Laura on vastaavasti lämmin ja empaattinen työkaveri kioskilla. Hieman hassu, mutta hyväsydäminen. Hänelläkin monta esikuvaa.
Suvi, Saanan serkku punaisine hiuksineen on Saanalle läheisempi kuin omat siskonsa, mutta Suvi on vain käymässä Helsingissä. Kupariparrassa hänellä on suurempi rooli. Täysin fiktiivinen hahmo, jolla ei esikuvia.
Esa on epävakaa. Pehmeä ja heikko tyyppi, vailla luonteen lujuutta kuten alkoholistit usein. Äitinsä piloille lellimä ja hyysäämä narsisti. Hän ei ole kuitenkaan täysin mustavalkoinen hahmo. Esim. purjelennon kuvaus näyttää hänen toista puoltaan. Vuosia jatkunut juominen ja sen ohessa yhtäaikainen masennus- ja unilääkkeiden sekakäyttö muuttavat miehen luonnetta agressiiviseksi tarinan edetessä. Esalla ja Saanalla ei vaan ole juuri mitään yhteistä millään tasolla, ei ole koskaan ollut. Esa on Inkerin valinta Saanalle, ei hänen oma valintansa, vaikka hän niin luuleekin. Kyse on alistamisesta. Saana on silti tottunut Esaan niin kuin johonkin huonekaluun eikä tiedä juuri muusta ja kuvittelee olevansa sitoutunut häneen lujasti.
Äänikirjan esittelytekstissä Esan kerrotaan edustavan Saanan elämässä vakautta ja turvallisuutta "Valitako turvallinen elämä", jolla viitataan Esaan. Esan alkoholismi jätetty kokonaan mainitsematta esittelyssä. Kyseessä kuitenkin mies, joka aina vähättelee Saanaa, delirium-kohtauksen aikana tappaa Saanan kissan, hakkaa häntä ja sortuu vaikka mihin kirjan lopussa.
Esa edustaa epätervettä suhdetta, rajoittuneisuutta, tylsyyttä, alistamista, väkivallan pelkoa, tottumusta ja tapaa, josta Saana on jo tietämättään irtautumassa kirjan alkupuolella esim. siirtämällä Esan tietokoneen ja tavaroita tämän Kanadan reissun aikana vaatehuoneeseen pois silmistä ja pistämällä koko asunnon uuteen järjestykseen miehen lähdettyä. Se symbolisoi uutta kohti menemistä ja vapautumistakin. Esalla on kyllä esikuvansa ja sen taustalla perinpohjin koettu alkoholistiliitto, vaikkakin Esan esikuva edusti täysin eri ammattia kuin kirjan henkilö.
Jussi on lääkäri, joka harrastaa saksofonin soittoa. Esittelyssä ammattia ei mainita, vaan hänestä tehty siinä taiteilija?? Jussi aiheuttaa myllerryksen Saanan elämässä ja Saanaa pelottaa aluksi omien tunteidensa voiman kohtaaminen ennen kuin hän vapautuu ja päästää kannen irtoamaan kattilasta. Jussi on Esan täydellinen vastakohta. Hän tietää mitä haluaa ja on hyvin itsevarma ja määrätietoinen mies, joka inhoaa tekopyhyyttä ja teennäisyyttä sekä porvarillisia arvoja. Hän on nähnyt paljon ja kohdannut myös surua elämässään.
Jussi ei edusta pelkästään intohimoa tarinassa, vaan on Saanan sukulaissielu ja kaksoisliekki monella tapaa. Heillä yhdistää lukemattomat asiat. Jussilla on vaikea isäsuhde, joka myös rajoittanut häntä toteuttamasta itseään ja pakottanut suvussa kulkevaan ammattiin. Mies näkee Saanan lävitse, saa hänet puhkeamaan kukkaan ja kasvattaa hänen itsetuntoaan siinä missä Esa ja Inkeri sitä jatkuvasti lyttäävät. Myös Saana herättää yksinäisen Jussin eloon. He suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta kunnes traaginen sattuma erottaa heidät. Jussi vertautuu henkilöön, jolla oikeasti sama ammatti kuin romaanissa ja samat syntymäpäivät ja monenlaisia yhtäläisyyksiä todelliseen ihmiseen, tosin esikuva vaihtui Kupariparrassa jo toiseen. Jussi on kuitenkin fiktiivinen hahmo.
Lopultahan Saana ei edes tee mitään valintaa, hän uskoo Jussin hylänneen hänet ja luisuu mieleltään murtuneena, lamaantuneena ja muiden pompoteltavana Jussin katoamisen jälkeen takaisin samaan vanhaan. Siitä seuraa Saanan seitsemän vuoden painajainen. Selväähän on miten hän olisi muutoin valinnut.
Saga Egmont, e- ja äänikirja, 2022. Esittely:
Eletään 1980-lukua Helsingissä. Saana on nuori boheemi nainen, joka ei osaa päättää, mitä haluaisi tehdä isona. Mahdollisuuksia on niin monia. Äidille Saanan alanvaihdot ovat ongelma - kunnon ihmisen kuuluu asettua aloilleen! Ja miksei Saana ole vieläkään mennyt kihloihin insinööriksi valmistuneen poikaystävänsä Esan kanssa? Kun Saanan elämään saapuu Jussi, suurten tunteiden taiteilijamies, Saana on merkittävän valinnan edessä. Valitako turvallinen elämä vai rakkaus, joka vie jalat alta? Kuume on Päivi Sihvolan voimakas romaani täynnä nuoruuden vimmaa.
PALAUTE:
Anja
Kuuntelen
parhaillaan kirjaasi Kuume! Olet sinä taitava
Toivon sille jatkoa.
Kaija
Mahtava
teos, tuli tunteita laidasta laitaan lukiessani ja välillä luulin
olevani itse siinä 
Tämä
tarina ansaitsee vertaisensa jatkon 
Raimo
Olen Raimo 76 v ja kuuntelen kirjaasi Kuume. Olen nyt 1/2 välissä mutta pakko antaa tekstistäsi palautetta: LOISTAVAA
***
Olipa loistava kokonaisuus. Tapasi kirjoittaa on niin vangitseva, että jopa eroottiset kohtaukset löysivät sitä kautta taide-elämyksen. Lady Chatterleyn rakastajan päivitys tähän päivään. ONNEA
***
Olen jakanut ja pohjustanut tiedolla, että kirja sisältää oivalluksia ja vanhojen totuuksien toisin ilmaisemista!
***
Kyllä oli taitavasti kirjoitettu tämän päivän Lady Chatterley. Mahtavia kielikuvia ja jotenkin niin..... kertakaikkisen hyvä. Jatkoa jatkoa jatkoa?
Mari
Yö jäi lyhyeksi, kun en malttanut keskeyttää, pistää tauolle. Kyllä oot ihan aito kirjailija! Kirja tempas välillä mukaansa, sai nauramaan ja vähän itkemäänkin. Hyvä...
Katja
Itse en ole juurikaan kuunnellut äänikirjoja, mutta Kuume oli kokonaisuutena erittäin koukuttava, nautittava ja monella tapaa yllättävä kokemus. Täysin erilainen kuin mikään muu ja rohkea! Kirjaa on aikanaan työstetty yli 10 vuotta useissa eri koulutuksissa. Sen kyllä huomaa, kaikki sanat, kielikuvat ja tarinan käänteet on mietitty ja hiottu loppuun asti.
Romaani on todenmakuinen, syvä, rankka ja traaginenkin nuoren naisen kehitystarina, jossa on monia tasoja. Kuumeesta on helppo löytää tarttumapintaa, koska tarinassa käydään läpi asioita, joita voi meistä useimmille tapahtua. Lisäksi huumori ja tilannekomiikka sekä voimakas seksuaalisuus tekevät tästä nautinnollisen matkan.
Kävin läpi kaikki mahdolliset tunteet tarinaa kuunnellessani ja huomasin useissa kohtauksissa nauravani ääneen hervottomana varsinkin, kun tiedän hyvin miten vaikea laji huumori on. Kirjan henkilöihin kiintyy ja he jäävät kalvamaan mieltä pitkäksi aikaa.
Tarinan päähenkilö Saana on voimakkaasti kokeva nuori nainen, jonka vaiheet taitavat selvitä tekeillä olevassa jatko-osassa...onneksi sellainen on tulossa!!
Saara
Alku, eli kunnes Jussi läksi on niin huikeeta lentoa. Löysin jotain hyvin tuttua ja eläydyin voimakkaasti kielen pyörittelyssä ja fonin soitossa. Onko tuolla Jussilla joku esikuva?
Loppu ei jotenkin koskettanu yhtään.
Lejon
Hyvää suomenkielistä tekstiä. Äiti puhuu hyvin murretta. Sitä on ollut lukemissani kirjoissa harvoin. Kiva odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu.
Kari
Hyvää, soljuvaa ja selkeää suomen kieltä, miellyttävää lukea.
Kirjan loppupuolen kuvaus avioliittohelvetistä ja aviomiehen alkoholismista olivat hätkähdyttäviä ja vaikuttavia. Niin eläviä, että minun on pakko kysyä: kuinka paljon kirjassa on omakohtaisia kokemuksiasi?
Lopussa on hauska yllätyskäänne – Saanan isällä onkin toinen nainen ja äiti on hädissään. Toisaalta lukija odottaa ihan kirjan loppuun saakka, että Jussi ilmestyisi jostakin ja pelastaisi Saanan. Näin ei kuitenkaan käy.
Kuumeessa on paljon sellaista, minkä tunnistan – sekä omakohtaisina kokemuksina sekä tapaamieni ihmisten ja lukemani perusteella. Olen tavannut paljon ihmisiä elämäni aikana ja kuullut monenlaisia elämäntarinoita.
Mielestäni Kuume on psykologinen parisuhderomaani. Kaiken kaikkiaan onnittelut onnistuneesta kirjasta!
Pekka
Tosi hyvin kirjoitat. Tykkäsin myös siitä, että Kuumeessa ei ollut imelää, onnellista loppua.
Edico, 2011. Alkuperäinen kirjan Esittely:
Pohjanmaalta kotoisin oleva Saana viettää opiskelijaelämää 1980-luvulla eteläisessä Helsingissä ja käy kesätyössä metroaseman R-kioskilla. Saana kokee elämänsä huuman, joka muuttuu rajuksi kuumeeksi. Esa vai Jussi? Mitä nuoren naisen sisällä tapahtuu, kun suuri tunne vie mennessään ja teetättää outoja asioita? Värikkäät ystävät ja työkaverit sävyttävät ronskilla huumorilla Saanan arkea. Kukin heistä elää oman kuumeensa keskellä, jokainen eri tavalla.
"Siitä lähtien, kun tutustuin Jussiin, nukkumisesta ei tullut mitään. Entä jos en näkisi häntä enää? Ajatus sai likomärät vaatteet kuristamaan ja tuntumaan painavilta kuin olisin kantanut selässäni vasta levitettyä asfalttia".
Päivi Sihvolan esikoisromaani on vahvasti kirjoitettu, iholla tuntuva balladi kadotetusta rakkaudesta, joka jättää pysyvät jälkensä. Se on kuvaus pitkästä alkoholistiliitosta, hurjasta seksuaalisuudesta, menetyksestä, syyllisyydestä, uhrautumisesta ja toivon löytämisestä.
ARVIOT
Vahva kehitystarina naiseuteen ja itsenäisyyteen
Päivi Sihvola on kirjoittanut vahvan esikoisromaanin Kuume. Se on nuoren naisen kehitystarina liitosta alkoholisoituvan miehen kanssa ja uudesta myyttisestä rakkaudesta.
Saana parisuhde Esan kanssa on menossa kovaa vauhtia telakalle. Esan juomiskaudet ovat syvinä varjoina parin yllä.
Yhtäkkiä Saanan edessä on Jussi, kansainvälisissä kehitystehtävissä ollut lääkäri. Seuraa tulinen rakastuminen. Sitten yhtenä päivänä Jussi onkin poissa. Alkaa pitkä, henkinen etsintä, joka samalla on pakomatka ja paluu lapsuuteen.
Sihvolan kuvaus on värikästä, väliin hyvän huumorin ryydittämää. Hän on varsin ilmeikäs ja syvällinen tarinankertoja, joka luontaisesti osaa taustoittaa niin henkilöitä kuin tapahtumia. Sihvolan romaani on kypsä esikoiseksi ja harvinaisen tuore sekä omintakeinen. Hänellä on kuulas ote kerrontaan ja luja persoonallinen sävy kauttaaltaan. Myös teoksen rakenne kantaa alusta loppuun saakka. Lyhyet takaumat luovat jännitteen koko ajan. Sihvola on luonut onnistuneen kokonaisuuden tässä erinomaisessa esikoisessaan.
Risto Kormilainen, Kaltio 5/2011 sekä Kotimaa ja Kalliolehti
Kuume on väkevä tarina nuoresta, epävarmasta ja nujerretusta Saanasta, joka kaipaa kipeästi hyväksyntää. Yksi itsetunnon murentajista on äiti Inkeri, joka laukoo tylyjä totuuksiaan päin Saanan naamaa. Lisäksi hän vertaa tätä jatkuvasti toisiin tyttäriinsä, jotka ovat "tasaasempia" ja joilla on kunnon ammatit, avioliitto mallillansa, "taloot" ja huvilat.
Romaani sijoittuu enimmäkseen 1980-luvun Helsinkiin. Saana puurtaa Kampin metroaseman R-kioskilla enemmän tai vähemmän omituisten asiakkaiden parissa. Työkaverit, kuten ronski Eeva ovat onnistuneita karikatyyreja.
Kotona ei ole juuri sen hohdokkaampaa. Saana riutuu avoliitossa Esan kanssa. Mies lähtee pitkäksi aikaa Kanadaan stipendiaatiksi. Samoihin aikoihin Saana tutustuu näytelmäharjoituksissa Jussiin, lääkäriin ja saa kerrankin kipeästi kaipaamaansa ihailua ja tunnustusta. Saana löytää villin seksuaalisuutensa, mutta äidin kasvot ilmestyvät kattoon tuomitsemaan. Saanan ja Jussin suhteessa on leikkisyyttä ja tunteiden paloa. Äkkiä Jussin on lähdettävä Tukholmaan, koska isä on sairaalassa. Totuus taitaa olla muuta. Salamyhkäisestä Jussista ei enää kuulla. Saana sairastuu, päivät ja yöt ovat outoa unta.
Esa palaa Kanadasta. Sanojensa mukaan hän on lopettanut juomisen. Saana haluaa uskoa häntä. Esa ja Saana menevät naimisiin. "Uusi" Esa on rauhallinen ja kiltti. Saana potee syyllisyyttä salaromanssistaan, alkaa siivota ja tehdä kotitöitä, jotta Esa olisi onnellinen. Mies retkahtaa taas juomaan, syyttää, että Saana on ulkoisestikin muuttunut. Pian paljastuu, että Esallakin on ollut omat juoksunsa. Samaan aikaan Saana tietää olevansa raskaana. Liitto saa yhä irvokkaampia piirteitä, väkivalta on sekä fyysistä että henkistä.
Viimeisillä sivuilla paljastuu vielä yllätys, joka lähentää Inkerin ja Saanan välejä. Ehkäpä Saana on sitten Inkerille se läheisin ja rakkain lapsi.
Sihvolan esikoisromaani pitää otteessaan alusta loppuun sakka. Hänellä on psykologista silmää. Romaani on traaginen ja rankka, väliin yliseksuaalinenkin. Onneksi mukana on myös huumoria ja huvittavia huomioita kirjavista ihmisistä. Sihvola kirjoittaa varsin sujuvasti ja Inkerin rehevä pohjalaismurre maustaa muuten puhekielistä romaania.
Sihvola ei ole kyyninen, mutta ei lällykään. Hänen yksinäisiä, rakkauden kaipuisia henkilöitään kohtaan tuntee syvää myötätuntoa. Ja sehän on hyvän kirjan merkki!
Heikki Niska, Pietarsaaren Sanomat 2011
Elämä tuo ja vie
Koin romaanin aluksi aika pitkälle itse asiassa, naisten viihderomaaniksi, sellaisenaan hyvin kirjoitetuksi. Mutta tarinan edetessä lukukokemukseni syventyi ja monipuolistui.
Keskeiset henkilöt on kuvattu hyvin, erityisesti Saanan, kertojaminän Inkeri-äiti nousee taustalta esiin vahvana persoonana. Saanan puoliso, Esa kehittyy tarinan edetessä eikä kehitys tarkoita välttämättä myönteistä hänen eikä Saanan kannalta, mutta romaani kyllä saa syvyyttä tästäkin kehityskaaresta. Myös Saana kehittyy nykäyksittäin, kokee elämän korkeita hetkiä ja mustaa muretta.
Romaanissa eletään 1980-luvun Helsinkiä, jossa Pietarsaaresta kotoisin oleva Saana opiskelee elämää ja yliopistoa sekä työskentelee Asematunnelin R-kioskilla ja näyttelee harrastajateatterissa. Osuvasti Sihvola kuvaa Asematunnelin värikkäitä kulkijoita ja oleskelijoita, työtovereitaan ja Saanaa. Ylipäätään Sihvola hallitsee henkilönsä, kuljettaa heidät sujuvasti tarinan mutkissa. Ja vaikka romaani alkaa aika tavanomaisen oloisesti, siinä on käänteitä ja loppuratkaisu, jonka hän toteuttaa omaperäisesti.
Mitä tulee romaanin yksityiskohtaisesti ja tarkasti kuvattuun sukupuolisuuteen, rakasteluun ja sen ikävään, olisi se käynyt meikäläisen teini-iässä hyvästä oppikirjasta naisen kanssa olemisesta, mutta tällaisia eläviä kuvauksia ei siihen aikaan ollut. Sitä mietinkin matkan varrella, että onko tarpeellista aivan näin vahvasti kuvata Saanan seksielämää sitten, kun se lopulta puhkeaa kukkaan. Kokonaisuus huomioon ottaen, vastaukseni kysymykseeni on, että kyllä se hyvinkin sopii ja on tarpeellista. Sen vastakohtana on arkipäiväisyys niin työssä, opiskelussa kuin sänkykamarissakin - aika latteaahan Saanan elämä enimmäkseen on. Lukijan kannalta väriä tuo vivahteikas ympäristökuvaus ja elävä kieli. Tätä arkipäiväisyyttä sänkykamarissa, keittiön pöydällä ja monessa muussa paikassa harrastettu tulinen meno korostaa. Se myös maalaa hyvin sen vuoristoradan, mitä elämä on, silloin kun siinä välillä on elämää. Elämä tuo ja elämä vie, kuume nousee ja laskee. Ihmiset ovat kaiken menon keskellä usein vain lastuja laineilla.
Olin aistivinani romaanin pitkän kirjoitusprosessin näkyvän siinä, että kirjan alkuosa ei ole tarinallisesti eikä ilmaisultaan aivan yhtä loppuosan kanssa. Ehkä ne on kirjoitettu niin eri aikana, eri kulmasta, että viritys vaihtuu alun viihderomaanista matkan varrella romaaniksi ilman etuliitteitä.
Jorma Hyvönen, Elias 2/2011
