Oma kuva
https://gw.geneanet.org/annelikat_w?lang=fi

25.8.2022

Päivi Sihvola KUUME - äänikirja tarinan kirjoittajan kokemana

Saga Egmont on tehnyt rankasta esikoisromaanistani äänikirjan uusilla kansilla ja erittäin viihteellisellä esittelytekstillä. Raadoin käsikirjoituksen kanssa kaikkiaan 15 vuotta, joista 10 vuotta tiiviimmin ja kolmessa eri kirjoittajakoulutuksessa.

Kuume, romaani, Saga Egmont 2022. Edico Oy 2011.

Henkilöt:

Saana, 23 v. kasvatustieteen opiskelija, kesätyö metroasemalla. 

Esa, 27 v. insinööri, alkoholisti. Alussa Kanadassa stipendiaattina. 

Jussi, 30 v. lääkäri, saksofonisti, Saanan sukulaissielu. 

Inkeri, Saanan äiti, vahva pohjalaiseukko.

Useita sivuhenkilöitä.

Paikka: Helsinki ja Pohjanmaa 1986 ja 1993.

Teemat: parisuhde, rakastuminen, kolmiodraama, seksikohtaukset, erotiikka, alistaminen, alkoholismi, alkoholistiliitto, väkivalta, syyllisyys, henkinen kasvu.


Tarina on saanut alkunsa tähtitaivasunesta, jonka itse näin vuosia sitten ja joka herätti keskellä yötä eikä jättänyt rauhaan. Romaani rakentui unen ympärille ja tuo unikuvaus on heti teoksen alussa eräänlaisena prologina ja tiivistelmänä kirjan sisällöstä ja tunnemyllerryksestä, jota päähenkilö käy läpi. Kupariparrassakin uni tulee esille vielä muutamia kertoja ja sitä analysoidaan. Teos on todellisiin tapahtumiin perustuva nuoren naisen kehitystarina, joka alkaa näennäisen kevyesti ja pinnalta ja erinäisten vaiheiden seurauksena tulee lopulta syvään päätyyn. Tarina on fiktiivinen, vaikka sisältääkin milloin kellekin tapahtuneita todellisia tilanteita. Tositapahtumat ovat pohja, jonka päälle fiktio rakennettu.

Kuume marssittaa esille koko joukon ihmistyyppejä, toinen toistensa vastakohtia. Teos näyttää miten seksin kyllästämässä ja usein vinksahtaneessa maailmassa elämme. Se myös näyttää millainen ihminen yleensä jää elämään vuosiksi alkoholistin kanssa ja syyllistää itseään toisen juomisesta. Jatkuvan moittimisen, vähättelyn ja mitätöimisen seuraukset nuoren ihmisen itsetuntoon tulevat myös esille. 

Epäsuora kerronta

Selittämisen sijasta päähenkilön vahvoja tunnetiloja kuvataan enimmäkseen maiseman ja ympäristön kautta, epäsuorasti. Se on yksi kerronnan lajeista, joka jättää tilaa lukijan oivalluksille. Kun Saana on onnellinen, hän näkee syysleimujen väriloiston, purjeveneitä lipumassa kevyesti pitkin veden pintaa kimaltavassa horisontissa, kuulee salavan ääntelevän, sen lehtien hankautuvan toisiinsa ja valon sotkeutuvan niihin, lintujen sirkutuksen jne. Onnettomana, mieleltään murtuneena hän kokee kesän riippuvan puolitangossa, seinien liikkuvan, kasvavan ja kaatuvan päälleen, taivas on umpinainen, yöt mustaa mustempia, lehdet jäätyvät kiinni katuun, sataa vaakasuoraan, ympärillä pyörii kokonainen leegio tärähtäneitä, ilmassa leijuu uhka, tursaksen silmä ja lonkerot ja lintu paskantaa hänen olkapäälleen. Esim. surua voi kuvata muullakin tavalla kuin selittämällä lukijalle, että henkilö on surullinen.

Teema

Tarina on myös kuvaus siitä miten kiltin tytön syndroomasta kärsivä Saana kokee oman fyysisen heräämisensä, totaalisen räjähdyksen, miltä se hänestä tuntuu, miten hän sen aistii ja mitkä asiat vaikuttavat hänen kokemaansa. Kirjan oleellinen teema on jätetty äänikirjan esittelytekstissä kokonaan mainitsematta. 

Seksuaaliset kokemukset ovat osa Saanan kehityskulkua. Voimakasta kokemista ei voi kuvata pienesti kuten ilmeisesti jotkut tekstistä järkyttyneet olisivat halunneet. Kirjan ensimmäinen kustantaja aikanaan pakotti lisäämään kaikenlaisia kohtia, joita en olisi itse laittanut ja seksikohtauksia sinne tänne, koska seksi myy. Minulle olisi riittänyt vähempi. Koska niitä oli pakko kirjoittaa saadakseni sen kustannetuksi, kirjoitin ne eri tavalla kuin kukaan koskaan aikaisemmin. Henry Millerit olen kyllä nuoruudessani lukenut peripohjin ja imenyt niistä huumorin ja mielikuvituksen, mutta Kuumeen kohtaukset olen vienyt vielä paljon niitä pidemmälle.

Niin tylsän tapahtuman kuvaaminen tuoreesti, uudesta kulmasta on vaikeinta mitä kirjoittajalle voi olla. Sopii itse kunkin kokeilla onnistuuko. Halusin välttää härskit, tosikkomaiset, ontot ja kylmät, pelkän suorituksen kuvaukset tai kliseiset, puhki kuluneet, sileät ja hengettömät viihderomaanien tyylit, joissa ei mitään elävää. Halusin saada niihin realismia, huumoria, mielikuvitusta ja välttää silti sokerisuutta. Lähes mahdoton tehtävä. Niitä on sekä ylistetty että paheksittu. Niistä pahastujien kannattaisi miettiä miksi ne ovat tarinassa, mikä niiden merkitys päähenkilölle ja mistä kirja oikeasti kertoo. 

Kuume tarjoaa paljon, paljon muutakin pohdittavaa, jos malttaa lukea kunnolla ja tehdä havaintoja. Kirjoittajana tehtäväni ei ole arvottaa eikä moralisoida, vaan näyttää, tuoda esille tilanteita ja tapahtumia sekä luoda jännitteitä henkilöiden välille.

Teokseen liittyviä asiasanoja ovat: parisuhde, kolmiodraama, rakastuminen, seksi, seksuaalisuus, psykofyysisyys, alistaminen, alkoholismi, huumori, vastakohdat, vinksahtaneet, harrastajateatteri, tyypit, metroasema, musiikki, mielikuvitus, erityisherkkyys, tunnemyrsky, unimaailma, avioliitto ja väkivalta.

KUUME-ROMAANIN HENKILÖISTÄ:

Saana, herkkä ja taiteellisesti lahjakas monella alueella. Aistii voimallisesti. Haluaisi miellyttää äitiään edes joskus, mutta saa tältä vain moitteita. Kukaan ei hänen lahjojaan ja erityisyyttään arvosta ennen kuin Jussi tulee kuvioihin.

Anne, Saanan täydellinen vastakohta, pinnallinen, hieman yksinkertainen ja alituisesti miesjutuistaan jauhava. Halusin näyttää, että tällaisia tyyppejä on oikeasti olemassa. On tärkeää näyttää se. Mutta hänen vuokseen koko tarina on usein ymmärretty väärin heti alusta. Kyseessä ei ole mikään naisten viihderomaani, kaukana siitä. Tarinan edetessä hänen hahmonsa syvenee, hän elää kadotettua nuoruuttaan ja kestääkseen omia tekojaan tulee lopulta uskoon. Hän on aika traaginenkin hahmo, joka vielä vilahtelee muutaman kerran Kupariparrassa. Halusin siis näyttää hänet, en moralisoida. Hänen kaltaisiaan vaan on ja esikuvanakin hänellä on useampia henkilöitä.

Inkeri on kirjojen väkevin ja pidetyin hahmo, joka Kuumeessa laukoo taustalta omia totuuksiaan. Kupariparrassa päätin antaa hänelle enemmän tilaa. Alussa loin hänet pohjalaiseukon karikatyyriksi, mutta matkan varrella Inkeri alkoi elää aivan omaa elämäänsä. Inkeri on yhdistelmä ainakin kolmesta tuntemastani henkilöstä. 

Ronski Eeva suurien silmälasiensa kanssa metroaseman Ärrältä on täysi kopio esikuvastaan, jonka nimi oli Mirja. Kaikki Ärrä-kohtaukset ovat oikeasti tapahtuneita, vain henkilöiden nimet vaihdettuja.

Laura on vastaavasti lämmin ja empaattinen työkaveri kioskilla. Hieman hassu, mutta hyväsydäminen. Hänelläkin monta esikuvaa.

Suvi, Saanan serkku punaisine hiuksineen on Saanalle läheisempi kuin omat siskonsa, mutta Suvi on vain käymässä Helsingissä. Kupariparrassa hänellä on suurempi rooli. Täysin fiktiivinen hahmo, jolla ei esikuvia.

Esa on epävakaa. Pehmeä ja heikko tyyppi, vailla luonteen lujuutta kuten alkoholistit usein. Äitinsä piloille lellimä ja hyysäämä narsisti. Hän ei ole kuitenkaan täysin mustavalkoinen hahmo. Esim. purjelennon kuvaus näyttää hänen toista puoltaan. Vuosia jatkunut juominen ja sen ohessa yhtäaikainen masennus- ja unilääkkeiden sekakäyttö muuttavat miehen luonnetta agressiiviseksi tarinan edetessä. Esalla ja Saanalla ei vaan ole juuri mitään yhteistä millään tasolla, ei ole koskaan ollut. Esa on Inkerin valinta Saanalle, ei hänen oma valintansa, vaikka hän niin luuleekin. Kyse on alistamisesta. Saana on silti tottunut Esaan niin kuin johonkin huonekaluun eikä tiedä juuri muusta ja kuvittelee olevansa sitoutunut häneen lujasti.

Äänikirjan esittelytekstissä Esan kerrotaan edustavan Saanan elämässä vakautta ja turvallisuutta "Valitako turvallinen elämä", jolla viitataan Esaan. Esan alkoholismi jätetty kokonaan mainitsematta esittelyssä. Kyseessä kuitenkin mies, joka aina vähättelee Saanaa, delirium-kohtauksen aikana tappaa Saanan kissan, hakkaa häntä ja sortuu vaikka mihin kirjan lopussa. 

Esa edustaa epätervettä suhdetta, rajoittuneisuutta, tylsyyttä, alistamista, väkivallan pelkoa, tottumusta ja tapaa, josta Saana on jo tietämättään irtautumassa kirjan alkupuolella esim. siirtämällä Esan tietokoneen ja tavaroita tämän Kanadan reissun aikana vaatehuoneeseen pois silmistä ja pistämällä koko asunnon uuteen järjestykseen miehen lähdettyä. Se symbolisoi uutta kohti menemistä ja vapautumistakin. Esalla on kyllä esikuvansa ja sen taustalla perinpohjin koettu alkoholistiliitto, vaikkakin Esan esikuva edusti täysin eri ammattia kuin kirjan henkilö.  

Jussi on lääkäri, joka harrastaa saksofonin soittoa. Esittelyssä ammattia ei mainita, vaan hänestä tehty siinä taiteilija?? Jussi aiheuttaa myllerryksen Saanan elämässä ja Saanaa pelottaa aluksi omien tunteidensa voiman kohtaaminen ennen kuin hän vapautuu ja päästää kannen irtoamaan kattilasta. Jussi on Esan täydellinen vastakohta. Hän tietää mitä haluaa ja on hyvin itsevarma ja määrätietoinen mies, joka inhoaa tekopyhyyttä ja teennäisyyttä sekä porvarillisia arvoja. Hän on nähnyt paljon ja kohdannut myös surua elämässään. 

Jussi ei edusta pelkästään intohimoa tarinassa, vaan on Saanan sukulaissielu ja kaksoisliekki monella tapaa. Heillä yhdistää lukemattomat asiat. Jussilla on vaikea isäsuhde, joka myös rajoittanut häntä toteuttamasta itseään ja pakottanut suvussa kulkevaan ammattiin. Mies näkee Saanan lävitse, saa hänet puhkeamaan kukkaan ja kasvattaa hänen itsetuntoaan siinä missä Esa ja Inkeri sitä jatkuvasti lyttäävät. Myös Saana herättää yksinäisen Jussin eloon. He suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta kunnes traaginen sattuma erottaa heidät. Jussi vertautuu henkilöön, jolla oikeasti sama ammatti kuin romaanissa ja samat syntymäpäivät ja monenlaisia yhtäläisyyksiä todelliseen ihmiseen, tosin esikuva vaihtui Kupariparrassa jo toiseen. Jussi on kuitenkin fiktiivinen hahmo.  

Lopultahan Saana ei edes tee mitään valintaa, hän uskoo Jussin hylänneen hänet ja luisuu mieleltään murtuneena, lamaantuneena ja muiden pompoteltavana Jussin katoamisen jälkeen takaisin samaan vanhaan. Siitä seuraa Saanan seitsemän vuoden painajainen. Selväähän on miten hän olisi muutoin valinnut. 

  

Saga Egmont, e- ja äänikirja, 2022. Esittely:

Eletään 1980-lukua Helsingissä. Saana on nuori boheemi nainen, joka ei osaa päättää, mitä haluaisi tehdä isona. Mahdollisuuksia on niin monia. Äidille Saanan alanvaihdot ovat ongelma - kunnon ihmisen kuuluu asettua aloilleen! Ja miksei Saana ole vieläkään mennyt kihloihin insinööriksi valmistuneen poikaystävänsä Esan kanssa? Kun Saanan elämään saapuu Jussi, suurten tunteiden taiteilijamies, Saana on merkittävän valinnan edessä. Valitako turvallinen elämä vai rakkaus, joka vie jalat alta? Kuume on Päivi Sihvolan voimakas romaani täynnä nuoruuden vimmaa.


PALAUTE:

Anja

Kuuntelen parhaillaan kirjaasi Kuume! Olet sinä taitava Toivon sille jatkoa.

Kaija

Mahtava teos, tuli tunteita laidasta laitaan lukiessani ja välillä luulin olevani itse siinä ☺️ Tämä tarina ansaitsee vertaisensa jatkon 

Raimo

Olen Raimo 76 v ja kuuntelen kirjaasi Kuume. Olen nyt 1/2 välissä mutta pakko antaa tekstistäsi palautetta: LOISTAVAA

***

Olipa loistava kokonaisuus. Tapasi kirjoittaa on niin vangitseva, että jopa eroottiset kohtaukset löysivät sitä kautta taide-elämyksen. Lady Chatterleyn rakastajan päivitys tähän päivään. ONNEA

***

Olen jakanut ja pohjustanut tiedolla, että kirja sisältää oivalluksia ja vanhojen totuuksien toisin ilmaisemista!

***

Kyllä oli taitavasti kirjoitettu tämän päivän Lady Chatterley. Mahtavia kielikuvia ja jotenkin niin..... kertakaikkisen hyvä. Jatkoa jatkoa jatkoa?

Mari

Yö jäi lyhyeksi, kun en malttanut keskeyttää, pistää tauolle. Kyllä oot ihan aito kirjailija! Kirja tempas välillä mukaansa, sai nauramaan ja vähän itkemäänkin. Hyvä...

Katja

Itse en ole juurikaan kuunnellut äänikirjoja, mutta Kuume oli kokonaisuutena erittäin koukuttava, nautittava ja monella tapaa yllättävä kokemus. Täysin erilainen kuin mikään muu ja rohkea! Kirjaa on aikanaan työstetty yli 10 vuotta useissa eri koulutuksissa. Sen kyllä huomaa, kaikki sanat, kielikuvat ja tarinan käänteet on mietitty ja hiottu loppuun asti.

Romaani on todenmakuinen, syvä, rankka ja traaginenkin nuoren naisen kehitystarina, jossa on monia tasoja. Kuumeesta on helppo löytää tarttumapintaa, koska tarinassa käydään läpi asioita, joita voi meistä useimmille tapahtua. Lisäksi huumori ja tilannekomiikka sekä voimakas seksuaalisuus tekevät tästä nautinnollisen matkan.

Kävin läpi kaikki mahdolliset tunteet tarinaa kuunnellessani ja huomasin useissa kohtauksissa nauravani ääneen hervottomana varsinkin, kun tiedän hyvin miten vaikea laji huumori on. Kirjan henkilöihin kiintyy ja he jäävät kalvamaan mieltä pitkäksi aikaa.

Tarinan päähenkilö Saana on voimakkaasti kokeva nuori nainen, jonka vaiheet taitavat selvitä tekeillä olevassa jatko-osassa...onneksi sellainen on tulossa!!

 Saara

Alku, eli kunnes Jussi läksi on niin huikeeta lentoa. Löysin jotain hyvin tuttua ja eläydyin voimakkaasti kielen pyörittelyssä ja fonin soitossa. Onko tuolla Jussilla joku esikuva?

Loppu ei jotenkin koskettanu yhtään.  

Lejon

Hyvää suomenkielistä tekstiä. Äiti puhuu hyvin murretta. Sitä on ollut lukemissani kirjoissa harvoin. Kiva odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kari

Hyvää, soljuvaa ja selkeää suomen kieltä, miellyttävää lukea.

Kirjan loppupuolen kuvaus avioliittohelvetistä ja aviomiehen alkoholismista olivat hätkähdyttäviä ja vaikuttavia. Niin eläviä, että minun on pakko kysyä: kuinka paljon kirjassa on omakohtaisia kokemuksiasi?

Lopussa on hauska yllätyskäänne – Saanan isällä onkin toinen nainen ja äiti on hädissään. Toisaalta lukija odottaa ihan kirjan loppuun saakka, että Jussi ilmestyisi jostakin ja pelastaisi Saanan. Näin ei kuitenkaan käy.

Kuumeessa on paljon sellaista, minkä tunnistan – sekä omakohtaisina kokemuksina sekä tapaamieni ihmisten ja lukemani perusteella. Olen tavannut paljon ihmisiä elämäni aikana ja kuullut monenlaisia elämäntarinoita.

Mielestäni Kuume on psykologinen parisuhderomaani.  Kaiken kaikkiaan onnittelut onnistuneesta kirjasta!

Pekka

Tosi hyvin kirjoitat. Tykkäsin myös siitä, että Kuumeessa ei ollut imelää, onnellista loppua. 


Edico, 2011. Alkuperäinen kirjan Esittely:


Pohjanmaalta kotoisin oleva Saana viettää opiskelijaelämää 1980-luvulla eteläisessä Helsingissä ja käy kesätyössä metroaseman R-kioskilla. Saana kokee elämänsä huuman, joka muuttuu rajuksi kuumeeksi. Esa vai Jussi? Mitä nuoren naisen sisällä tapahtuu, kun suuri tunne vie mennessään ja teetättää outoja asioita? Värikkäät ystävät ja työkaverit sävyttävät ronskilla huumorilla Saanan arkea. Kukin heistä elää oman kuumeensa keskellä, jokainen eri tavalla.

"Siitä lähtien, kun tutustuin Jussiin, nukkumisesta ei tullut mitään. Entä jos en näkisi häntä enää? Ajatus sai likomärät vaatteet kuristamaan ja tuntumaan painavilta kuin olisin kantanut selässäni vasta levitettyä asfalttia".

Päivi Sihvolan esikoisromaani on vahvasti kirjoitettu, iholla tuntuva balladi kadotetusta rakkaudesta, joka jättää pysyvät jälkensä. Se on kuvaus pitkästä alkoholistiliitosta, hurjasta seksuaalisuudesta, menetyksestä, syyllisyydestä, uhrautumisesta ja toivon löytämisestä. 

ARVIOT


Vahva kehitystarina naiseuteen ja itsenäisyyteen

Päivi Sihvola on kirjoittanut vahvan esikoisromaanin Kuume. Se on  nuoren naisen kehitystarina liitosta alkoholisoituvan miehen kanssa ja uudesta myyttisestä rakkaudesta.

Saana parisuhde Esan kanssa on menossa kovaa vauhtia telakalle. Esan juomiskaudet ovat syvinä varjoina parin yllä.

Yhtäkkiä Saanan edessä on Jussi, kansainvälisissä kehitystehtävissä ollut lääkäri. Seuraa tulinen rakastuminen. Sitten yhtenä päivänä Jussi onkin poissa. Alkaa pitkä, henkinen etsintä, joka samalla on pakomatka ja paluu lapsuuteen.

Sihvolan kuvaus on värikästä, väliin hyvän huumorin ryydittämää. Hän on varsin ilmeikäs ja syvällinen tarinankertoja, joka luontaisesti osaa taustoittaa niin henkilöitä kuin tapahtumia. Sihvolan romaani on kypsä esikoiseksi ja harvinaisen tuore sekä omintakeinen. Hänellä on kuulas ote kerrontaan ja luja persoonallinen sävy kauttaaltaan. Myös teoksen rakenne kantaa alusta loppuun saakka. Lyhyet takaumat luovat jännitteen koko ajan. Sihvola on luonut onnistuneen kokonaisuuden tässä erinomaisessa esikoisessaan.

 Risto Kormilainen, Kaltio 5/2011 sekä Kotimaa ja Kalliolehti



 Nuoren naisen kaksi rakkautta

Kuume on väkevä tarina nuoresta, epävarmasta ja nujerretusta Saanasta, joka kaipaa kipeästi hyväksyntää. Yksi itsetunnon murentajista on äiti Inkeri, joka laukoo tylyjä totuuksiaan päin Saanan naamaa. Lisäksi hän vertaa tätä jatkuvasti toisiin tyttäriinsä, jotka ovat "tasaasempia" ja joilla on kunnon ammatit, avioliitto mallillansa, "taloot" ja huvilat.

Romaani sijoittuu enimmäkseen 1980-luvun Helsinkiin. Saana puurtaa Kampin metroaseman R-kioskilla enemmän tai vähemmän omituisten asiakkaiden parissa. Työkaverit, kuten ronski Eeva ovat onnistuneita karikatyyreja.

Kotona ei ole juuri sen hohdokkaampaa. Saana riutuu avoliitossa Esan kanssa. Mies lähtee pitkäksi aikaa Kanadaan stipendiaatiksi. Samoihin aikoihin Saana tutustuu näytelmäharjoituksissa Jussiin, lääkäriin ja saa kerrankin kipeästi kaipaamaansa ihailua ja tunnustusta. Saana löytää villin seksuaalisuutensa, mutta äidin kasvot ilmestyvät kattoon tuomitsemaan. Saanan ja Jussin suhteessa on leikkisyyttä ja tunteiden paloa. Äkkiä Jussin on lähdettävä Tukholmaan, koska isä on sairaalassa. Totuus taitaa olla muuta. Salamyhkäisestä Jussista ei enää kuulla. Saana sairastuu, päivät ja yöt ovat outoa unta.

Esa palaa Kanadasta. Sanojensa mukaan hän on lopettanut juomisen. Saana haluaa uskoa häntä. Esa ja Saana menevät naimisiin. "Uusi" Esa on rauhallinen ja kiltti. Saana potee syyllisyyttä salaromanssistaan, alkaa siivota ja tehdä kotitöitä, jotta Esa olisi onnellinen. Mies retkahtaa taas juomaan, syyttää, että Saana on ulkoisestikin muuttunut. Pian paljastuu, että Esallakin on ollut omat juoksunsa. Samaan aikaan Saana tietää olevansa raskaana. Liitto saa yhä irvokkaampia piirteitä, väkivalta on sekä fyysistä että henkistä.

Viimeisillä sivuilla paljastuu vielä yllätys, joka lähentää Inkerin ja Saanan välejä. Ehkäpä Saana on sitten Inkerille se läheisin ja rakkain lapsi.

Sihvolan esikoisromaani pitää otteessaan alusta loppuun sakka. Hänellä on psykologista silmää. Romaani on traaginen ja rankka, väliin yliseksuaalinenkin. Onneksi mukana on myös huumoria ja huvittavia huomioita kirjavista ihmisistä. Sihvola kirjoittaa varsin sujuvasti ja Inkerin rehevä pohjalaismurre maustaa muuten puhekielistä romaania.

Sihvola ei ole kyyninen, mutta ei lällykään. Hänen yksinäisiä, rakkauden kaipuisia henkilöitään kohtaan tuntee syvää myötätuntoa. Ja sehän on hyvän kirjan merkki!

Heikki Niska, Pietarsaaren Sanomat 2011


  

Elämä tuo ja vie

Koin romaanin aluksi aika pitkälle itse asiassa, naisten viihderomaaniksi, sellaisenaan hyvin kirjoitetuksi. Mutta tarinan edetessä lukukokemukseni syventyi ja monipuolistui.

Keskeiset henkilöt on kuvattu hyvin, erityisesti Saanan, kertojaminän Inkeri-äiti nousee taustalta esiin vahvana persoonana. Saanan puoliso, Esa kehittyy tarinan edetessä eikä kehitys tarkoita välttämättä myönteistä hänen eikä Saanan kannalta, mutta romaani kyllä saa syvyyttä tästäkin kehityskaaresta. Myös Saana kehittyy nykäyksittäin, kokee elämän korkeita hetkiä ja mustaa muretta.

Romaanissa eletään 1980-luvun Helsinkiä, jossa Pietarsaaresta kotoisin oleva Saana opiskelee elämää ja yliopistoa sekä työskentelee Asematunnelin R-kioskilla ja näyttelee harrastajateatterissa. Osuvasti Sihvola kuvaa Asematunnelin värikkäitä kulkijoita ja oleskelijoita, työtovereitaan ja Saanaa. Ylipäätään Sihvola hallitsee henkilönsä, kuljettaa heidät sujuvasti tarinan mutkissa. Ja vaikka romaani alkaa aika tavanomaisen oloisesti, siinä on käänteitä ja loppuratkaisu, jonka hän toteuttaa omaperäisesti.

Mitä tulee romaanin yksityiskohtaisesti ja tarkasti kuvattuun sukupuolisuuteen, rakasteluun ja sen ikävään, olisi se käynyt meikäläisen teini-iässä hyvästä oppikirjasta naisen kanssa olemisesta, mutta tällaisia eläviä kuvauksia ei siihen aikaan ollut. Sitä mietinkin matkan varrella, että onko tarpeellista aivan näin vahvasti kuvata Saanan seksielämää sitten, kun se lopulta puhkeaa kukkaan. Kokonaisuus huomioon ottaen, vastaukseni kysymykseeni on, että kyllä se hyvinkin sopii ja on tarpeellista. Sen vastakohtana on arkipäiväisyys niin työssä, opiskelussa kuin sänkykamarissakin - aika latteaahan Saanan elämä enimmäkseen on. Lukijan kannalta väriä tuo vivahteikas ympäristökuvaus ja elävä kieli. Tätä arkipäiväisyyttä sänkykamarissa, keittiön pöydällä ja monessa muussa paikassa harrastettu tulinen meno korostaa. Se myös maalaa hyvin sen vuoristoradan, mitä elämä on, silloin kun siinä välillä on elämää. Elämä tuo ja elämä vie, kuume nousee ja laskee. Ihmiset ovat kaiken menon keskellä usein vain lastuja laineilla.

Olin aistivinani romaanin pitkän kirjoitusprosessin näkyvän siinä, että kirjan alkuosa ei ole tarinallisesti eikä ilmaisultaan aivan yhtä loppuosan kanssa. Ehkä ne on kirjoitettu niin eri aikana, eri kulmasta, että viritys vaihtuu alun viihderomaanista matkan varrella romaaniksi ilman etuliitteitä.

Jorma Hyvönen, Elias 2/2011


2.10.2021

Päivi Sihvola: Kirjeitä Karjalasta - mietteitä

                                 Nikolai, Eino ja Nestor. Kuva: © Saaren perheen sukualbumi

Saaren veljekset Cliffordin SS -osaston pyhäkoulussa 1910. Eino edessä, hänen olkansa takana Nestor oikealla ja Nikolai ylimmässä rivissä vasemmalla. 

Kirjeitä Karjalasta on dokumentaarinen kertomus yhdestä Alajärveltä, Etelä-Pohjanmaalta Amerikkaan lähteneestä perheestä ja siirtolaisuuteen vaikuttaneista taustoista. 

Teokseen sisältyy poikien säilyneet kirjeet Karjalasta, mutta ne ovat vain yksi osio tästä tarinasta, vaikka niistä kirjan nimi tuleekin. Aivan yhtä kiinnostavaa on ollut suomalaisten siirtolaisten kohtelu Yhdysvalloissa ja se, millaista kyseisen perheen alkutaival on ollut siirtolaisina.

Kirjan lopusta löytyy mittava lähdeaineisto.

Kirjasta on esitetty minulle esimerkiksi seuraavia kysymyksiä. Liitän kysymyksistä heränneitä ajatuksia oheen:

Tämän kirjan tekeminen oli sinulle peräti seitsemän vuoden urakka. Miten se sai alkunsa? Mistä sait idean?

Ilman sukututkimusta tätä kirjaa ei olisi syntynyt. Kirjan alussa kerron miten löysin Kortesjärven Iso-Pellisen mummolasta vanhoja valokuvia, joita olin lapsena usein mummon kanssa katsellut. Mukana oli paljon myös alajärveläisen vaarini Amerikan sukulaisten kuvia. Tiesin niistä kyllä Lempie Kolehman, jonka kirjeet ja kortit äidilleni muistin lapsuudestani lähtien. Mutta kaikki mummot, miehet ja lapset kuvissa olivat minulle epäselviä - kuka kukin on.... Sekin selvisi sitten, kun sain sattuman kautta yhteyden Lempien lapsenlapseen Coloradossa ja muihin sukulaisiin. Sain tietää Lempien veljien Karjalan matkasta ja muutakin lisävalaistusta sekä materiaalia vähän kerrallaan.

Luin ensin Nikolai Saaren kirjeet Karjalasta ja olin pyörryksissä niistä. Ne imaisivat mukaansa, puhuttelivat minua eikä niiden lukemista olisi malttanut lopettaa lainkaan. Näin tapahtumat kuin filmiltä, varsinkin jauholastin kuljetuksen jäisessä koskessa ja metsätyöleirit Karjalan soilla. Hakkuut ja tukkikuorman raahaamiset hevosella jäätä pitkin vilistivät silmissäni ja jopa alun laivamatkan lähdön kuvauskin New Yorkista, jolloin samalla laivalla matkasi jumalainen filmitähti Greta Garbo kotimaahansa Ruotsiin ja jota kaikki matkustajat yrittivät nähdä edes vilaukselta tuloksetta. 

Tajusin heti, että käsissäni oli jotakin ainutlaatuista. Kirjoittava ihminenhän etsii aina tarinoita. Hyvistä tarinoista on pula. Tässä oli aineksia vaikka mihin. Oikea kuningastarina. Asia vavisutti mieltäni.

Aloin silloin heti kääntää kirjeitä suomeksi. Oli selvää, että kirjan tästä tekisin. Oli pakottava tarve. En vain vielä tiennyt millaisen. Niin kirjeistä kuin poikien ja koko Saaren perheenkin elämästä ja vaiheista alkoi vähitellen päässäni muodostua yhtenäinen tarina ja tiedostamattanikin keräsin vuosien ajan kaikenlaista mahdollista materiaalia Saaren perheeseen liittyen ja kirjallisuutta Karjalakuumeesta.

Kirjeiden kääntäminen jäi pitkäksi aikaa kesken, kun omassa perhepiirissäni tapahtui niin paljon, että voimat eivät riittäneet kaikkeen. Vasta Hyvinkäälle muutettuani oli ensimmäisen kerran mahdollisuus keskittyä pelkästään kirjoittamiseen. Olin hankkinut asunnon vuodeksi Seittemänmiehenkadulta Viertolan kaupunginosasta. Pelkkä kadunnimikin velvoitti minua kirjoittamaan :) 

Päätin, että jos aion poikien kirjeet julkaista ja kertoa tämän perheen tarinan, tekemisen aika on nyt. Sitä ei voi enää siirtää. Vasta silloin käänsin loput Karjalan kirjeet suomeksi. Siitä se lähti.  Luovuttuani ajatuksesta, että kirjoittaisin romaanin tästä kaikesta, suunnittelin kuvakirjan tekoa, jossa  kertoisin vain lyhyesti perheen taustoista. Mutta eipä tämä niin mennytkään. Seurasi vuoden hautautuminen täydelliseen yksinäisyyteen ja tarinan kirjoittaminen sukututkimuksellisin metodein ja melkoinen taustatutkimus, jota se myös vaati.

Kaikki Karjalaan lähteneet amerikan- ja kanadansuomalaiset eivät olleet kommunisteja eivätkä edes työttömiä. Mikä oli Saaren veljesten tärkein motiivi lähteä Neuvostoliittoon? Ideologia, seikkailu vai työ?

Tietääkseni he lähtivät sekä ideologian että työn perässä Karjalaan niin kuin useimmat muutkin. Työtähän ja toimeentulo Karjalassa oli luvassa, jota taas ei suuren laman aikana Yhdysvalloissa ollut.

Mielestäni heillä oli kuitenkin aika realistinen käsitys oloista Neuvostoliitossa jo sinne lähtiessä. Ei Karjala mikään hirvittävä ja shokeeraava järkytys heille ollut. He tiesivät ennestään, että elämä Karjalassa tulisi olemaan rankkaa ja kovaa. Monet lähtivät sinne paljon suuremmin toivein ja pettyivät. Nikolai kirjoitti, ettei hän ollut pettynyt muuta kuin siihen, että tavarat eivät olleet tulleet. Nehän tulivat siitä vasta noin kolmen kuukauden päästä.

Tietenkään kukaan ei voi tietää kaikkea etukäteen, vasta paikan päällä asiat sitten valkenivat kaikessa koruttomuudessaan. He toivat kirjeissään esille miten sosialistisen maan rakentaminen ei käy käden käänteessä ja sen eteen on todella tehtävä töitä. Onhan se itsestään selvääkin, että kaikenlaisia vaikeuksia ja esteitä tulisi olemaan, kun ottaa huomioon maan historian ja taustan tälle muutokselle. Tästä vielä tulee jonain päivänä hyvä maa. 

Eino kirjoitti, että sosialismin aate ei koske yksilöä, vaan koko maata. Eino koki velvollisuudekseen valistaa jo hyvin raihnaisia vanhempiaan etteivät he tulisi Karjalaan kuten oli tarkoitus. Palkkakin kun maksettiin työn tuottavuuden mukaan. Huolestuminen vanhempien tulosta ja heidän varoittamisensa oli luonnollista siinä tilanteessa. Missään vaiheessa Saaren veljekset eivät ole mustamaalanneet tätä työläisten maata. 

Nikolaihan dokumentoi varsin tarkasti esimerkiksi millaisia työurakat olivat, montako työmiestä ryhmissä ja mistä päin he tulivat, millainen palkka, millaista ruokaa, mitä mikin tavara ja hyödyke maksoi jne. Poikien (erityisesti Nikolain) kirjeet ovat neutraaleja dokumentteja siitä miten haastavaa ja rankkaa oli käytännössä rakentaa työläisten maata tyhjästä. Kirja ei sisällä mitään sensaatiota eikä sillä ole minkäänlaisia propagandistisia pyrkimyksiä ja on surullista, jos sitä sellaiseksi yritetään vääntää tai sen materiaalia tuollaisiin tarkoituksiin käyttää.

Sait sukulaisiltasi luvan kirjoittaa sukunne tarinaa auki 120 vuoden ajanjaksolta. Eino kuoli punatautiin 1943. Kuinka paljon Einon kohtalo askarrutti sukulaisia Yhdysvalloissa?

Einon kuolemalle on kaksi eri päivämäärää. Kuolintodistuksessa merkitty kuolleeksi päivän aiemmin kuin Tseljabinskin kortiston tiedoissa. Siitä ei ole varmuutta kuoliko Eino punatautiin. Se on hänen Lempie-siskonsa pojan Neerie Kolehman käsitys ollut. Elvira taas on epäillyt ainakin yhdessä vaiheessa, että hänen isänsä ammuttiin. Hyvin on mahdollista tuo punatauti, mutta ei löydy sille toistaiseksi mitään faktatietoa. (lisäksi kortiston tiedoissa Eino on merkitty Suomen kansalaiseksi ja tämä ei pidä paikkaansa. Hän oli Yhdysvalloissa syntynyt ja Yhdysvaltojen kansalainen)

Einon kohtalo on todella vaivannut hänen sukulaisiaan sekä myös ystäviään Yhdysvalloissa. Häntä  etsittiin 50 vuotta lukuisien kansainvälisten järjestöjen kautta. Myöhemmin on minulle paljastunut, että jopa vaarini Suomessa etsi serkkuaan Einoa Radio Moskovan kautta vuonna 1948. Kun perestroikan aikaan viimein  selvisi, että Eino päätyi Tseljabinskin työleirille, on spekuloitu sillä kuoliko hän nälkään, sairauksiin tai paleltuiko hän hengiltä vai tapettiinko hänet.

Kirjasi tuo hyvin esille, että Amerikkaan muuttaneita suomalaisia saatettiin pitää alimman kastin maahanmuuttajina, vaikka Amerikan piti olla unelmien ihmemaa. Muuttuiko oma mielikuvasi Amerikasta kirjaprojektin aikana?

Muuttuihan se suuresti kirjaprojektin aikana. Olin sitä ennen elänyt harhaluulossa, että suomalaisia työmiehiä olisi arvostettu. Hehän ovat vaitonaisia, ahkeria, rehellisiä, sisukkaita ja kovia paiskimaan töitä noin yleensä eivätkä kovin helposti edes valita ja kitise kaikesta mahdollisesta. Karisipa tuokin mielikuva hyvin äkisti, kun aihetta alkoi tarkemmin tutkia. 

Omalta osaltaan kaikki hienot vanhat Amerikan valokuvat, joita on tullut myös muilta sukulaisiltani eri oksista vahvistivat harhakuvitelmiani. En tiennyt, että niitä hienoja pukuja ja hattuja saattoi lainata valokuvaamosta kuvan ottoa varten. 

Suomalaisia siirtolaisiahan väheksyttiin muun muassa sen tähden, että puhuivat huonosti englantia, oppivat sitä hitaasti tai eivät oppineet lainkaan. Kaivoksilla suomalaismiehet olivat raskaissa ja  vaarallisissa töissä, huonosti palkattuina eivätkä aina osanneet lukea varoituksia tai ohjeitakaan. Useita satoja ellei tuhansia suomalaisia menetti henkensä kaivosonnettomuuksissa. Suomalaiset napisivat huonoja työolosuhteita vastaan ja heistä tuli työnantajien inhoamia ammattiyhdistyliikkeen aktiivisia kannattajia. Lisäksi suomalaiset veljeilivät ja tekivät vaihtokauppaa intiaanien kanssa ja sitä ei katsottu suopealla silmällä kuin ei myöskään runsasta alkoholinkäyttöä ja juovuksissa riehumista.

Käsitystäni Amerikasta noin yleensä kirjaprojekti ei muuttanut millään tavoin.

Minkälainen kokemus oli kohdata Neuvostoliiton todellisuus omien sukulaistesi kohtaloiden kautta?

Vierastan ilmaisua "Neuvostoliiton todellisuus". Todellisuus nyt on aika suhteellinen käsite ja asioilla on aina monta puolta. Mikä nyt sitten on kenenkin totuus. Suomenkin todellisuus on eri riippuen näkökulmasta ja kuka katsoo. Parhaiten tästä aiheesta tietävät he, jotka ovat Neuvostoliittoon muuttaneet tai siellä syntyneet, kasvaneet ja elämänsä eläneet.

Toki olin kuullut näistä Stalinin ajan vainoista jonkin verran aiemmin, mutta projektin myötä nuo tapahtumat levisivät silmieni eteen kaikessa mittavuudessaan. En ollut käsittänyt miten laaja suomalaisten ja suomensukuisten joukkotuho Neuvostoliitossa oli ja mitä kaikkea sisälsi. Materiaalin lukeminen ja läpikäyminen tästä aiheesta oli kyllä mieltä ravisuttava kokemus. Oli hetkiä jolloin tuntui, että tästä en selviä. 

Einon kohtalosta on niin vähän tietoa, että se ei ollut tässä rankin osuus, vaan suomalaisten rajan yli tulleiden loikkareiden kohtalot. Piti kahlata mahdollisimman paljon materiaalia, jotta pysyisi kärryillä juuri suomalaisten vainoihin liittyvistä tapahtumista.

Toisaalta mikään ei ole täysin mustavalkoista. Ovat suomalaisetkin jatkosodan aikana ylläpitäneet keskitysleirejä / siirtoleirejä Itä-Karjalassa Mannerheimin käskystä. Noille leireille kerättiin Suur- Suomen näkökannalta epäkansallinen väestö eli pääasiassa venäläisiä lapsia, naisia ja vanhuksia.  Piikkilanka-aidan välistä leipäpalaa pyytäviä nälkiintyneitä lapsia ammuttiin säälimättä. Ei kestä päivänvaloa suomalaistenkaan touhut tuolloin. Satuin juuri katsomaan suomalaisten tekemän dokumentin tästä aiheesta, jossa haastateltiin noilta leireiltä hengissä selvinneitä. https://areena.yle.fi/1-1111746

Kaikkialla maailmassa on tehty mitä hirveämpiä asioita eikä omankaan maamme historia ole puhtoinen. Mielestäni Einon tytär määritteli asian osuvasti: "Esimerkiksi sodan aikana tapahtui joka paikassa vaikka mitä, mistä emme voi tietää."

Minulle tässä tarinassa on ollut kiinnostavinta mitä voi tapahtua yhdelle ihmiselle oikeassa elämässä sen lyhyen elämän aikana ja minne kaikkialle elämä voi pikkukylän ihmisen heittää silloin, kun on sattunut syntymään kuohuvan vuosisadan tapahtumien keskiöön. 

Sukulaisuus sinänsä ei ole mikään pointti tässä kirjassa. Karjalan kirjeet luettuani olisin kirjoittanut heistä joka tapauksessa, olivat sitten sukua tai eivät. Omakohtaiset muistikuvani Lempie Kolehmasta ja vanhoista valokuvista  sekä luonnollisesti tutustuminen Elviraan sitovat minut tähän tarinaan.

Kansallisarkisto aloitti syyskuussa 2020 viisivuotisen tutkimushankkeen, jossa selvitetään suomalaisten kohtaloa perin pohjin vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen. Kuinka tärkeänä sitä pidät?

Pidän tuota hanketta erittäin tärkeänä ja tarpeellisena. Se liittyy lähihistoriaamme, josta on vaiettu riittävän kauan. Mielestäni tapahtunutta pitää voida käsitellä ja siitä keskustella asiallisesti. Se saattaa olla monille vielä hyvinkin arka aihe. Uskon hankkeen tuovan paljon lisävalaistusta tapahtumiin ja niiden syihin ja hankkeen myötä löytyvän myös useiden kadoksissa olleita sukulaisia ja tietoja heistä.

Uskotko, että Saaren veljesten ja varsinkin Einon osalta voisi vielä löytyä jotain, joka omissa tutkimuksissasi ei vielä olisi selvinnyt?

Nikolain ja Nestorin elämästä en usko enää paljon uutta löytyvän. Einon osalta saattaa olla FSB:n Tseljabinskin arkistoissa jotakin tarkempaa tietoa kuten eräs kirjani lukija kertoi. Se edellyttäisi niin monimutkaista ja stressaavaakin lupahakemusta ja matkustamista, ettei siihen nyt ole mitään mahdollisuutta. Luonnollisesti jää moniakin asioita vaivaamaan kuten hänen poikansa kohtalo ja missä kaikkialla hän asui, itse pidätystapahtuma ja siis kaikenlaisia tarkempia tietoja hänen vaiheistaan. Mutta näihin kirjaan kerättyihin tietoihin on nyt tyytyminen toistaiseksi.

Kuinka paljon arvioisit Hilda ja Alex Saaren jälkipolvia elävän nykyään USA:ssa? (karkeakin arvio olisi hyvä)

Heitä on tällä hetkellä karkeasti arvioiden noin 40-50. Saaren perheen sisaruksista lapsia on Yhdysvalloissa ollut vain Lempiellä yksi poika, jolla neljä lasta, (heillä kaikilla sitten lapsia tai lastenlapsia....) Jenniellä poika ja tytär, joilla molemmilla lapsia sekä lapsenlapsia. Nikolailla yksi tytär, jolla kolme lasta. Kaikkia nuoria polvia en tarkasti tiedä.

Einon Elvira -tytär on muuttanut Suomeen. Elääkö Venäjällä tänä päivänä yhtään hänen jälkeläisiään?

Elviralla on vain yksi poika Aleksander, joka asuu Suomessa. Venäjällä ei elä Elviran jälkeläisiä. Jos tarkoitat Einon jälkeläisiä, niin siitä yhdestä pojasta on maininta kirjasta, mutta tietoa hänestä ei ole eikä hänen kohtalostaan. Nyt viimeksi kuulemani mukaan tämä Einon poika olisi syntynyt 1937 ja kuollut muutaman vuoden ikäisenä ilmeisesti ennen Einon pidätystä (koska Tseljabinskin kortiston tiedoissa  Eino perheen koko on kaksi henkilöä, hän itse ja vaimo, Elvira ei ollut vielä syntynyt silloin, vaan muutama kuukausi sen jälkeen, kun Eino viety) eli mitään mahdollisia sukulaisia isänsä puolelta Elviralla ei Venäjällä ole.

Minkälainen kokemus kaikkiaan tämän kirjan tekeminen sinulle oli?

Se oli ainutkertainen kokemus, joka vaati täydellisen rauhan, keskittymisen ja pakonomaisen innostuksen toteutuakseen. Voisin kutsua sitä henkilökohtaiseksi taistelukseni, jossa mikään ei ollut vaivatonta. Hautautua nyt vuodeksi yksinäisyyteen keskustelemaan aikoja sitten kuolleiden ihmisten kanssa ei välttämättä ole jokaisen unelma eikä terveellistä. Koronakaranteenin vuoksi ei voinut ketään edes tavata. 

Kirjastot olivat kiinni ja jotain aineistoa, jonka olisin muuten voinut kaukolainata, oli pakko tilata ulkomailta, kun ei päässyt kirjastoihin. Esimerkiksi pelkästään vain sen takia mitä Brantwoodissa viljeltiin jouduin tilaamaan USA:sta vanhan, kostuneen ja hapertuneen kirjan, jota varten oli haastateltu paikallisia viljelijöitä. Jos joku läheinen tai ystävä soitti, en osannut keskustellakaan muusta kuin Saaren perheestä ja kirjaan liittyvistä tapahtumista. Päähäni ei mahtunut mitään muuta

Saaren perheenjäseniä koskevaa materiaalia olen saanut vuosien varrella normaaleina kirjeinä, pakettina ja sähköpostin välityksellä. Yhdysvaltoihin ja Venäjälle ei ole tarvinnut matkustaa fyysisesti paikan päälle. Onneksi tietoa on kaivettavissa nykyisin internetin kautta. 

Suurin työsarka onkin ollut sukututkimukseen liittyvien lähdetietokantojen lisäksi muu tiedonhaku. Aiheeseen liittyvän mittavan kirjallisuuden lisäksi olen kahlannut muun muassa lukuisia internetistä vapaasti löytyviä tutkimuksia, kuunnellut Karjalasta selvinneiden haastatteluja, joita löytyy arkistoista, katsonut Karjalakuumeeseen liittyviä videoita ja taltiointeja, tv-ohjelmia, dokumentteja, etsinyt Brantwoodiin liittyviä tietokantoja ja sivustoja sekä tonkinut erilaisia lehtiartikkeleita. 

Lähes jokaisessa lauseessa tuli jokin asia esille, josta piti etsiä kaikki mahdollinen tieto. Asuin tietokantojen viidakossa, kunnes päätin keskittyä vain Saaren perheeseen suoranaisesti liittyvään materiaaliin, sillä koko maailman tapahtumia ei sentään voinut tähän sisällyttää. Jonnekin oli vedettävä raja.

Minulle Saaren perheen jäsenet olivat elossa, tulivat iholle ja jopa uniinikin siitä huolimatta, että yritin heihin tiettyä etäisyyttä pitää. Joinakin hetkinä pelkäsin tässä käyvän samoin kuin Marko Tapiolle, joka sekosi kirjoittaessaan Arktista hysteriaa hautautuneena muusta maailmasta talonsa kellarin pommisuojaan.

Epäilys koko hankkeen mielekkyydestä iski monta kertaa, mutta silloin auttoi pieni tauko ja ulkona kävely. Rankimmillaan tein 17 tunnin päiviä juuri ennen koko käsikirjoituksen lähettämistä kustantajalle, kun kävin sitä läpi yhä uudelleen. Aina löytyi korjattavaa.

Monenlaista ajatuksia on herännyt tätä kirjaa työstäessä. Ei voi kuin ihmetellä noita rohkeita ihmisiä jotka uskalsivat lähteä täysin ummikkoina ja kieltä osaamattomina kohti tuntematonta. Hurjia ovat olleet kaikki siirtolaisiksi tuolloin lähteneet. Ei nykyihmisistä olisi sellaiseen eikä kaikkeen siihen, mitä esimerkiksi nämä Suomesta lähteneet raivaajat ovat joutuneet kokemaan vieraassa maassa..

Olen myös miettinyt mitä Neuvostoliitossa oikein tapahtui, mikä oli maailman tilanne silloin, minkälaisessa puristuksessa maa oli, kun vainot alkoivat ja miksi maatalouden ja metsäteollisuuden tuotantotavoitteet ja kiintiöt olivat täysin epärealistisia ja kohtuuttomia. Olisiko vihollismaiden kansalaiset (tässä tapauksessa maahan pyydetyt ja kutsutut henkilöt) pitänyt vaan esim. karkottaa maasta? Valta on yksi aihe, jota olen myös paljon ajatellut ja vainoharhaisia vallanpitäjiä kautta historian. Sitä myös onko mikään lopulta paljonkaan muuttunut, jos seurasi esim. USA:n viimeisiä presidentinvaaleja tai Venäjän oppositiojohtajan kohtelua. Mietittävää riittää pilvin pimein. Ne ovat sitten jo toisen kirjan aiheita.

Ilahduttavaa on ollut lukijoilta saatu palaute ja se tapa miten monet lukijat ovat eläneet mukana tämän kirjan perheen vaiheissa. Naiset ovat katsoneet miesten valitettavan usein yksipuolista ja yksisilmäistä  näkemystä huomattavasti laajemmin. On ollut mielenkiintoista analysoida Saaren perheen henkilöitä ja heidän välisiään suhteita kuten sitäkin miten ankara ja kova isä vaikuttaa lastensa elämään.

Jos olisin kirjoittanut romaanin tämän kaiken pohjalta, olisin voinut revitellä kielellä ja tehdä nämä perheen lapset paljon elävämmiksi ja inhimillisemmiksi kaikkine toilauksineen. Mutta dokumenttiin ei ole niitä juttuja voinut laittaa.

Jo siitä valokuvasta joka kirjan kannessa, jossa pojat ovat pieniä, näkee, että heidät on hyvin puettu. Pyhävaatteet jokaisella. Kaikilla lapsilla on kengät ja siistit vaatteet, isommilla pojilla solmiotkin. Nikolai on jo se iso, fiksu, turvallinen, ahkera ja pienemmistä sisaruksistaan huolehtiva poika, Nestor on ihan muissa maailmoissa, pilven päällä, uneksija ja sitten pyöreäposkinen pikku-Eino on perheen lelli. Sen voi päätellä jo pelkästään Einon kirjeistä, joissa hän pyytää ennestään äärimmäisen tiukoissa oloissa eläviä vanhempiaan lähettämään kaikenlaista tavaraa itselleen tupakkaa, kirjoja, vaatetta, rahaa. Ainut mitä Nikolai pyytää, jos joku tuttu sattuu tulemaan niin kunnon sahan. :)

Veljesten elämät ovat olleet yhtä lailla koskettavia, jokaisen omalla tavallaan. Ei heitä voi pistää järjestykseen siitä kenen kohtalo oli julmin ja järkyttävin ja noukkia vain yhtä veljestä käsittelyn kohteeksi ikään kuin kahden muun veljen elämä olisi ollut vähemmän dramaattinen.  

Eino kuoli 37-vuotiaana, Nikolai 48-vuotiaana ja Nestor 86-vuotiaana. Jokainen kyllä sai elämästä oman osuutensa. Henkilökohtaisesti koin projektin loppuvaiheessa, että Nestor alkoi nousta traagisuudessa ylitse muiden. Hänen valokuvansa vanhana porautui luihin ja ytimiin. Hän sentään eli 86-vuotiaaksi ja haahuili korvessa, autiolla farmilla yksikseen menneisyyden kummitusten seurassa ja ryhtyi myöhempien aikojen junapummiksi - vaeltamaan pitkin maita ja mantuja. Millaista hänen pitkä loppuelämänsä mahtoi olla? Se vilistää silmissä kuin elokuva ja mieltä kalvava näky, joka ei anna rauhaa.

Minulle on ollut vaikeinta karistaa Saaren poikia päästäni kirjan valmistuttua. On ollut yllättävää kuinka lujaan he ovat sinne iskostuneet. He ovat olleet minulle läsnä ja mukana niin kauan. 

Joistakin kirjojeni hahmoista ollut vaikea luopua aiemminkin. Yhdessä novellissani oli taksikuski-Markku, jolla oli pari ikäneitoa vakioasiakkaina ja toisessa novellissa laihduttava Sylvi, joka pyöräili pitkin kaupunkia villamyssy päässään. Heille oli haikeaa jättää jäähyväiset, koska olin raahannut näitä henkilöitä mukanani liki kaksikymmentä vuotta paikasta toiseen ja elämänvaiheesta toiseen aina välillä palaten teksteihin ja viilaten niitä. Nekin perustuivat tositapahtumiin, vaikka olinkin niitä paljon värittänyt. Silti noista hahmoista niin pitkän ajan jälkeen oli tuskallisen haikea luopua. 

Saaren pojista luopuminen vaan on ollut vielä tuhannesti vaikeampaa. Mutta kirjassa he pääsevät jälleen maailmalle ja toivottavasti elävät omaa, uutta elämäänsä siellä.

Nikolai (vas.) ja Nestor Saari metsätöissä Yhdysvalloissa 1920-luvulla ennen Nikolain onnettomuutta. Kuvassa Nikolailla on vielä etusormet tallella. Kuva: © Saaren perheen sukualbumi/ Sally Huml.
Eino Saari toinen oikealta lastaamassa Karjalaan lähtevää kuormaa 1932. Kuva: © Saaren perheen sukualbumi/ Elvira Sergéeva ja Sally Huml
Karjalan kuorman lastausta 1932. Eino kyykyssä. Takana seisova nuorimies on Eugene Selin(e) (1914-2007), jonka perhe asunut Brantwoodissa.  Kuvat: © Saaren perheen sukualbumi/ Sally Huml

Eino Saari. Kuva: © Saaren perheen sukualbumi / Kendra Straw

Nikolai Saari © Saaren perheen sukualbumi / Kendra Straw

Nestor Saari © Saaren perheen sukualbumi

Nestor Saari vanhana 
© Saaren perheen sukualbumi / Kendra Straw


Saaren perheen valokuvien kopioiminen ilman lupaa kielletty.


Päivi Sihvolan kirjailijahaastattelu to 28.10.2021 keräsi Alajärven pääkirjaston lukusalin täyteen kuulijoita. Sihvola esitteli kirjaansa Kirjeitä Karjalasta. (Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto)



Alajärven kaupungin kirjastotoimenjohtajan Päivi Pippolan  ja kirjallisuuspiirin vetäjän Riita-Liisa Lahden seurassa.



Video tilaisuudesta:




Ilkka-Pohjalainen -lehti

                        Ilkka-Pohjalainen 3.1.2021

Järviseutu-lehti 20.1.2021

                   Pietarsaaren Sanomat 30.12.2020

https://www.pietarsaarensanomat.fi/artikkeli/amerikka-ei-ollut-kultamaa-eika-neuvosto-venaja-paratiisi-paivi-sihvola-loysi-sukulaismiestensa-jar

Iltalehti 28.9.2021



                                                                            Kuva: Henry Streng
Järvenpään kirjastossa 9.4.2024 kertomassa kirjoistani. Mukana oli myös "Kirjeitä Karjalasta" -teokseni, jonka vaiheista puhuin ja luin siitä yhden Nikolai Saaren pitkän kirjeen.


Lahdessa 21.11.2024 kertomassa kirjasta sukututkijoille. Esillä juuri Elina Saukon ja Matti Kaartusen perhekuva.

                    Kirjeitä Karjalasta on vapaasti luettavissa täältä: 

                    https://www.doria.fi/handle/10024/180502


Kirjeitä Karjalasta ilmestyi 18.12.2020





18.12.2020

Kirjailija Päivi Sihvola - Lehtijuttuja


-Nuorena kuollut Hemming Saarimaa / Anne Puumala/ Ilkka-Pohjalainen 4.7.2026 koko aukeaman juttu 

https://www.ilkkapohjalainen.fi/paivi-sihvola-tormasi-yllatykseen-jaljittaessaan-a/13527952

- Päivi Sihvola kertoo amerikkalaissiirtolaisten karun todellisuuden / Hyvinkääläiskirjailija Päivi Sihvolan tuore kirja Vapaa Amerikka tekee vaikutuksen. Teos kertoo amerikansuomalaisten siirtolaisten arjesta ja työväenliikkeestä yhden nuoren miehen, Hemming Saarimaan elämän kautta / Mia Lagström/Aamuposti 4.6.2026, myös Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti

- Hemming Saarimaan pitkä tie Paalijärveltä Amerikkaan / Saila Collander/Järviseutu-lehti 13.5.2026

- Hemming Saarimaan ääni kuuluu uudessa kirjassa / Leevi Norrena/Järviseudun Sanomat 6.5.2026  https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2026/05/02/hemming-saarimaan-aani-kuuluu-uudessa-kirjassa/

 - Hyvinkääläisen Päivi Sihvolan Kuume-romaani sai jatko-osan Kupariparta / Sihvolan käyttämä kieli on aistivoimaista ja värikästä / Mia Lagström/Aamuposti  11.10.2023 https://www.aamuposti.fi/paikalliset/6273314

 - Päivi Sihvolan uutuuskirjassa sukelletaan Kortesjärven Isopellisen kylään Henri Ruuska/ Järviseudun Sanomat 21.9.2022 https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2022/09/17/paivi-sihvolan-uutuuskirjassa-sukelletaan-kortesjarven-isopellisen-kylaan/                                                      

- Päivi Sihvolan kirjailijahaastattelu to 28.10.2021 keräsi Alajärven pääkirjaston lukusalin täyteen kuulijoita. Sihvola esitteli kirjaansa Kirjeitä Karjalasta. (Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto) 

            https://youtu.be/tWHSAvKx97g

            https://www.youtube.com/watch?v=tWHSAvKx97g&t=2s

 - Työläisten paratiisi / Neuvostoliitto näyttäytyi 1930-luvun alussa työläisten paratiisina myös amerikansuomalaisille Saaren perheen veljeksille: Einolle, Nestorille ja Nikolaille. Nikolai ja Nestor pakenivat nälkää, puutetta ja vainoja takaisin USA:han, mutta Eino maksoi reissusta lopulta hengellään / Timo Kiiski/Iltalehti 28.9.2021  https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4f900075-d81c-4e49-afdf-f48f509cc19c Työläisten paratiisi paljastui painajaiseksi (toimittajan ja lehden mielipide)

 - Parempaa elämää etsimässä / Sukututkija Päivi Sihvola valaisee uutuuskirjassaan sukunsa vaiherikasta historiaa. Aleksi ja Hilda Saari matkasivat Alajärveltä Yhdysvaltoihin 1900-luvun alkaessa /Johanna Kataja/Ilkka-Pohjalainen 3.1.2021 ja Järviseutu-lehti 20.1.2021

- Amerikka ei ollut kultamaa eikä Neuvosto-Venäjä paratiisi / Päivi Sihvola löysi sukulaismiestensä järisyttävän tarinan ja kertoo sen uudessa dokumentaarisessa kirjassaan / Pentti Höri/Pietarsaaren Sanomat 30.12.2020

https://www.pietarsaarensanomat.fi/artikkeli/amerikka-ei-ollut-kultamaa-eika-neuvosto-venaja-paratiisi-paivi-sihvola-loysi-sukulaismiestensa-jar

- Många ville dela med sig av sina dikter / En av de poeter som reciterade egna dikter under evanemanget på Stadsbiblioteket var Päivi Sihvola / Jessica Poikkijoki/Österbottens Tidning 24.7.2019 

https://www.osterbottenstidning.fi/kultur-noje/manga-ville-dela-med-sig-av-sina-dikter-det-gor-gott-for-sjalen-att-vara-kreator/

 - Romukultaa ja nettitreffejä / Päivi Sihvola julkaisi uuden runokokoelman / Heimo Riihimäki/ Pietarsaaren Sanomat 12.7.1919

- Det här behöver poesin / Päivi Sihvola använde sig också av kroppspråk när hon resiterade sina dikter / Jessica Pokkijoki/Österbottens Tidning 25.6.2018

https://www.osterbottenstidning.fi/kultur-noje/live-poesi-pa-biblioteket-det-har-ar-nagot-som-poesin-behover/                              

 - Holopaisen hymy / Hyytävästä kokemuksesta huumoria. Päivi Sihvola julkaisi uuden novellikokoelman, jonka viimeisteli Pietarsaaressa / Heimo Riihimäki/Pietarsaaren Sanomat lokakuu 2017

- Kattikirja / Kirja herätti ihastusta lasten parissa. Lapset itse valitsivat luettavat runot kuvien perusteella. Rymy-Eetu veti pisimmän korren. Saimme lasten kanssa hyvän keskustelun aikaiseksi. Tätä runokirjaa lukisin lapselle varmasti useamman kerran. Omasta mielestäni ihastuttavaa oli löytää kerronnalle rytmitys, melkeinpä jopa laulurytmi. Lukiessani näitä runoja muistui mieleeni lempirunoilijani Kirsi Kunnas. Kiitos Päivi Sihvolalle taitavasta, ilmeikkäästä ja rytmikkäästä sanailusta / Sanna Mård, päiväkoulun opettaja, Kokkola/Sanat-lehti 2018

- Kissan elämää /Kattikirja kertoo Mourusalon perheen karvatassuista ja niiden kaksijalkaisista palvelijoista / Anita Salmi/Pietarsaaren Sanomat 26.11.2016

 - Päivi Sihvola ja Charles Marin / Runo ja Joiku, 2016                                     https://www.youtube.com/watch?v=mEseC5HTLFM                                       https://www.youtube.com/watch?v=V111Y9yCwXo

 - Runot ja joiku samaa maata/ Päivi Sihvola toi kotikaupunkiinsa palatessaan mukanaan noitarummulla joikuja säestävän kansainvälisen miehen. He esiintyvät myös Sikurimuseolla sunnuntaina. Päivi Sihvola esitti pienen läpileikkauksen tuotannostaan, johon kuuluu myös lasten kuvakirjoja / Jaakon Päivien henkisin tapahtuma, Runokahvila Kolmosella yllätti. En ole koskaan kuullut joikumista elävänä esityksenä, Jos ne yleensäkin ovat yhtä vaikuttavia kuin Charles Marinin esittämänä, niitä haluaa kuulla lisää /Tutta Koskela/Pietarsaaren Sanomat 23.7.2016

- Riimittelyä oudosta kaupasta / Päivi Sihvola julkaisi uuden runokirjan / Kauttakulkukauppa on paikka, josta voi ostaa melkein mitä vaan ja kauppiaalla on aina vastaus kaikkeen. Kauppias on heikkojen puolella /Heimo Riihimäki/Pietarsaaren Sanomat

- Romaania kirjoittaessa kadonnut nautinto löytyi uudestaan runokirjan teossa / Järvenpääläinen kirjailia Päivi Sihvola julkaisi uuden runokirjan Himskatin kauttakulkukauppa. Hän kertoo, että halusi tehdä edellisen, neljä vuotta sitten julkaistun esikoisromaaninsa Kuumeen jälkeen jotain kevyempää. Se noin 14 vuotta, joka romaanin tekemiseen meni, oli niin rankka prosessi, että halusin tehdä jotakin muuta. Himskatin kauttakulkukauppa on on luotu kaikenikäisille, vaikka se luokitellaankin lastenkirjaksi / Madeleine Hahl/ Keski-Uusimaa 2015

- Kuume on tarina rakkaudesta ja alkoholismista / Lauri Kattilakoski /Järviseudun Sanomat 2011

- Päivi Sihvolan Kuume / Elämä tuo, elämä vie / Jorma Hyvönen/Elias 2011

- Kertomus suuresta rakkaudesta / Päivi Sihvolalle kävi niin kuin monelle käy: Nuorena alkanut kirjoittamisharrastus jäi arjen jalkoihin. Onneksi hyvä alku sai hyvän jatkon, ja esikoisteos ilmestyi tänä vuonna /Tarja Okkonen/ Elias 2011

- Nuoren naisen kaksi rakkautta / Päivi Sihvolan esikoisromaani Kuume kertoo nuoresta, epävarmasta ja nujerretusta Saanasta, joka kaipaa kipeästi hyväksyntää / Heikki Niska/Keskipohjanmaa 2011

- Haaveesta tuli totta / Tänä vuona vuonna julkaistiin esikoisromaanini Kuume /Liisa Leeve/Pro 2011

- Vahva kehitystarina naiseuteen ja itsenäisyyteen / Risto Kormilainen/Kaltio, Kotimaa ja Kalliolehti 2011

- Kirjailija Ärrällä / Päivi Sihvolan esikoisromaani vaati paljon aikaa ja työtä. Kesällä ilmestyneessä romaanissa paiskitaan hommia metroaseman ihmisvilinässä, R-kioskilla / Sihvola miettii, että huumori on haastava laji - osata kirjoittaa niin, että muitakin naurattaa, eikä vain itseä.”/Tiina Ritala/pam 2011

- Sihvolan esikoiskirja vihdoin julki /Anita Salmi/Keskipohjanmaa 2011

- Päivi Sihvola – Kuume / Päivi Sihvolan juuret ovat Etelä-Pohjanmaan järviseudulla, josta tie on kulkenut Pietarsaaren ja Helsingin kautta Järvenpäähän. Päivillä on kolme lasta ja ammatikseen hän työskentelee kirjastosihteerinä. Päivi on opiskellut luovaa kirjoittamista useissa koulutuksissa. Päivi Sihvolalle kirjallisuus, elokuvat, kuvataide, musiikki ja teatteri ovat lähellä sydäntä / Kotimaa 5.9.2011

- Päivi Sihvolan esikoisromaani herättää kiinnostusta / Jeppisläisen kirjailijan ensimmäinen kokonaan kustannettu teos Kuume on kymmenen vuoden työstämisen tulos / Tutta Koskela/Pietarsaaren Sanomat 28.8.2011

- Kirjoittamisen vimma oli lopulta pitelemätön / Järvenpääläinen esikoiskirjailija työsti romaaniaan tiiviimmin lähes kymmen vuotta/ Mikko Kuusela/Tuusulanjärven viikkouutiset 2011

- Soomannin Ville ja muita tuttuja / Päivi Sihvolan hieno teos sopii mainiosti tämän vuoden Suomi-100 teemaan ja vaikka kielen rikastuttajana opetuskäyttöön nuorille ja nuorille aikuisille. Runoteos on kunnianosoitus kultuuriperintöömme mm. murteiden säilyttäjänä sekä herättelijänä /Sanna Mård, Kokkola/Sanat-lehti 2018

- Päivi Sihvolalle tunnustus / Murrekirja toi palkinnon /Pietarsaaren Sanomat 23.7.2010

- Päivi Sihvolan Soomannin Ville ja muita tuttuja oli viimevuoden lainatuin suomenkielinen runoteos kirjastossa / Pietarsaaren Sanomat 23.1.2011

- Pietarsaaren arkea tytön silmin / Mutkattoman aidoissa runoissa eletään 1960-luvun molemmin puolin Schaumannin selluloosatehtaan kupeessa. Kertojana on pikku tyttö, ”kuranen rinsessa”, joka koheltaa kommelluksesta toiseen. Hän lentää pää edellä kivikkoon, meinaa hukkua ja jäädä kärryn pyörän alle. Sihvola kirjoittaa rehevästi Pietarsaaresta, ”järviseutulaisten Ameriikasta”. Hänen kielensä on rikasta, suomi ja ”ruohti” sekoittuvat välillä riemukkaasti. Heikki Niska/Pietarsaaren Sanomat 5.2.2010

- Runebergin viikko avattiin / Päivi Sihvola lausui avajaisissa omia runojaan viime vuonna julkaistusta runokirjastaan Soomannin Ville ja muita tuttuja /Pietarsaaren Sanomat 2010

- Päivin runokirja tarinoi Järviseudun murteella / Mirkku Halonen/Järviseudun Sanomat 18.11.2009

- Soomannin Ville ja muita tuttuja / Päivi Sihvola tallensi Östanpoon tarinoita järviseudun murteella / Pirkko Högkulla Pietarsaaren Sanomat 25.10.2009

- Östanpoon järviseutulaiset runoteokseen /Päivi Sihvola tallensi lapsuusmiljöönsä tarinat ja murteen / Pentti Höri/Pietarsaaren Sanomat 14.10.2009

- Vielä jonakin päivänä se julkaistaan / vuosikausia kirjaansa työstänyt Päivi Sihvola uskoo omaan teokseensa / Virpi Tynkkynen/Keski-Uusimaa 11.8.2008

- Erno Matalamäen päiväkirjasta -novelli, kirjoittanut Päivi Sihvola /Potkuri 1/2006

- Nahka-Aatami ja sika -novelli, kirjoittanut Päivi Sihvola /Potkuri 2/2005

- Runotytöstä varttui kaunokirjailija / ”Jääsumupilarit” viitoitti Päivi Sihvolan tien Pietarsaaresta Järvenpäähän / Jaana Hannula/Tuusulanjärven Viikkouutiset 2005

- Kun kaksi ihmistä rakastuu / (Avioliitto ja muutto pois Pietarsaaresta) Päivi: En odottanut elämältä enää mitään ja sitten tämä kaksoisliekkini tupsahti elämääni täysin käsittämättömästi /Jarmo: Pietarsaaren Sanomia saan kiittää siitä, että löysin Päivin...Sekosin hänestä täysin. / Päivi: ”Elämänsä kokonaan muuttamisessa on oma viehätyksensä ja hurmionsa. Ja kun ei voi enää jäädä paikoilleen, on lähdettävä, Se on jokin sisäinen pakko. Rohkeutta on juuri unelmiensa toteuttaminen.” / Tuula Kojola/Pietarsaaren Sanomat 13.8.2004

- Voimakas tarve kirjoittaa / Oman kirjoittamisen lisäksi Päivi Kinnunen on toiminut Pietarsaaren työväenopiston kirjoittajakurssin opettajana vuodesta 2001 alkaen. / Matti Tikka 27.10.2003 (Koko sivun juttu, mutta lehden nimi ei ole jäänyt ylös)

- Päivi Kinnusen Jääsumupilarit. /Aistillista runoa / Päivi Kinnusen lyriikka löytää lukijassa välittömästi kosketuspintaa. Laila Lampinen-Hietikko/Keskipohjanmaa 2021

- Airot veneeseen ja sanat kansiin /Arjen selviytymiskeinoista jalostuu parempaa ja parempaa tekstiä, Pietarsaaren suomenkielisen työväenopiston antologian Tervetuloa ilo julkistaminen / Kirjoittajapiiri on aloittamassa kolmatta kauttaan. Vetäjän Päivi Kinnusen mukaan junaan voi edelleen nousta, kritiikki on ainakin aluksi siedettävän lempeää! / Pentti Höri/Pietarsaaren Sanomat 27.8.2003

- Arbisskribenter gav ut antologi / Peter Granroth/Jakobstads Tidning 2003

- Ero ja rakkaus runojen ytimessä / Vapaus tehdä nähdystä ja koetusta oma keitos /Onerva Leisti/ Keskipohjanmaa 18.12.2001

- Päivi ei jaksa uskoa inspiraatioon /”Runon kirjoittaminen om rankkaa työtä ja uurasta puurtamista” / Päivi Kinnusen uusimman Jääsumupilarit-kokoelman ”minä on fiktiivinen hahmo, runoilija vakuuttaa /Pentti Höri/Pietarsaaren Sanomat 14.12.2001

- Oman tekstin alistaminen arvostelulle kysyy rohkeutta / Suomenkielinen kirjoittajakurssi pitkästä aikaa käynnissä / Päivi Kinnunen kirjoittaa, opiskelee kirjoittamista ja opettaa kirjoittamista / Pentti Höri/Pietarsaaren Sanomat 21.10.2001

- Metsäkulman koulussa Uudessakaarlepyyssä maistellaan sanoja / Vapaamuotoisen illan päätteeksi estradin valtasivat Päivi ja Katja Kinnunen. Päivin runot ovat kielellistä nautintoa alusta loppuun, elämän makuisia, vahvoja ja samalla hauraan herkkiä. Ja tunteiden tulkkina itse kirjoittaja se paras mahdollinen /Sisko Thors/Pietarsaaren Sanomat 12.10.2001

- Miltä tuntuu olla Pietarsaaressa, maailmassa? / Runokilpailu nuorille /Kirjailija Päivi Sihvola, äidinkielen opettaja Katarina Rönnbacka ja kirjastonhoitaja Monica Borg-Sunabacka kuuluvat runokilpailun tuomaristoon / Onerva Leisti/Keskipohjanmaa

- Onko juhlan aihetta / Kaupunki järjestää runokilpailun nuorille / Kati Orjala ja Päivi Kinnunen kuuluvat runokilpailun suomalaiseen raatiin /Heimo Riihimäki/Pietarsaaren Sanomat

- Dikttävling för unga / Monica Borg-Sunabacka, Katarina Rönnbacka, Päivi Kinnunen och Kati Orjala i den jury som skall väljä ut segrare i dikttävling för unga i Jakobstad /Jakobstads Tidning

- Syntyykö Antologia? Päivi Kinnunen vetää kurssin nuorille kirjoittajille /Heimo Riihimäki/Pietarsaaren Sanomat 2001

- Apuraha rohkaisee / Päivi Kinnusen runoja kuullaan sunnuntaina Iltatähti-teatterissa Kokkolassa / Heimo Riihimäki/Pietarsaaren Sanomat 2001

- Kinnuselle ja Ilmoselle apurahat / Keski-Pohjanmaan rahastolta 69:lle hakijalle kaikkiaan runsaat 290000 euroa / Päivi Kinnunen saa kirjalliseen työskentelyyn 2000 euron apurahan / Osmo Ojala/Pietarsaaren Sanomat

- En dag för dikten / Diktgatan sjöd av romantik. Karleby, Gott mottagen för dikt på Eino Leino dagen /Päivi Kinnunen från Jakobstad läste kärleksfylla dikter I Karleby / Hanna Mehtonen/Jakobstads Tidning 2000

- Päivi Kinnusen Ota minut nimeesi -meri ja kuuaiheisia runoja, piirrokset Olavia Tiala / Metsän tytär, jäkälän poika, sammaleen sisko kuusenkäpyjen valtakunnasta, kiharaiselta hiekalta / Vuosien ja paljon kirjoittamisen myötä Päivi Kinnusen omaleimaisuus on vahvistunut. Rakkausrunotkaan eivät ole mitään haurasta haikalua, pettymyksen suossakin saappaat pitävät ”Sinuun ei jää jälkiä, sinä hymyilet/ minä uppoan polviani myöten/ Kiitokseksi liimatkaa otsaani kolikko”– Aira Försti/Pietarsaaren Sanomat 1999

- Päivi Kinnunen ”Jag måste få tid att skriva / Kirjoittamiselle oli raivattava aikaa” /Nancy Lökfors/Pyndaren/Pynttäri 1999

- Tyynen pinnan alla dramaattinen runo /Anita Salmi/Keskipohjanmaa 1999

- Kulttuurin tekijöitä riittää / Viime sunnuntaina saatiin oiva osoitus siitä, että kaupunkien välinen yhteistyö antaa loistavan lopputuloksen. Villa Svedenissä oli kuultavana pietarsaarelaisen Päivi Kinnusen ja kokkolalaisen Laila Lampinen-Hietikon teksteihin perustuva runo- ja musiikkiesitys ”Ota minut nimeesi”, Nuoret kokkolalaiset esiintyjät juhlistivat samalla mainiosti Kinnusen toisen runokirjan julkistamista. Osmo Ojala /Pietarsaaren Sanomat 1999

- Kinnusen runokirja julkistettiin, Mainio runo- musiikkiesitys Villa Svedenin illassa / Osmo Ojala/Pietarsaaren Sanomat 1999

- Kirjoitti meren runoiksi, Päivi Kinnuselle runous on kaikki / Vuokko Keto/Pohjalainen 31.8.1999

- Makea kulttuurisunnuntai Sikurimuseolla, Päivi Kinnunen lausui eläytyneesti syksyllä julkaistavan runokokoelmansa runoja / Kati Orjala/Pietarsaaren Sanomat heinäkuu 1999

Sikurimuseolla Lokkimainen lokkinainen https://www.youtube.com/watch?v=lZnpSJt_G2Y

- Amit, Neitseellisen miehen unet -esitys / Lausujissa oli kirjavuutta. Päivi Kinnusen runoista useimmat ovat sen verran hyviä, että niiden sanoma välittyy joka tapauksessa. Runoissa on elämän koko kirjo. Arjen rakkauslauluja, vieraita ja kotoisia maisemia, itkua ja naurua /Anita Salmi/Keskipohjanmaa 1998

- Amit -paljon karismaa lavalla / Päivi Kinnusen runoihin perustuva musiikillinen teatterituokio. Kinnusen runot ovat paljonpuhuvia ja kiertävät maita ja mantuja. Runot kertovat fyysiseen tapaan naisen elämästä. Huumoria mahtuu joukkoon, ja paljon on koettu. Mutta selviytymiskeinojakin löytyy / Tellervo Ahonen/Pietarsaaren Sanomat 1998

- Amit näkevät miehen unia / Teatteriryhmä kokosi miehen unelmista tarinan, jolla on monta kertojaa /Pirkko Högkull/Pietarsaaren Sanomat 1998

- Neitseellisen miehen unia, Päivi Kinnunen julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa / Heimo Riihimäki/ Pietarsaaren Sanomat syyskuu 1996






 



                           



    

                            

    '