Holopaisen hymy

Pietarsaaren Sanomat 2017

Holopaisen hymy on novellikokoelma. Se sai Päätaloinstituutin Möllärimestari-kilpailussa 2019 kunniamaininnan. Erityisesti kirjan ensimmäistä tarinaa Televisio on kehuttu paljon, sen herkkyyttä. Lukijoilta saamani palautteen mukaan kirjasta on pidetty, vaikka sen taitossa erilaisista ohjelmista johtuen sattuikin sählinki, joka teki isoja koloja muutamien sanojen väliin tai liitti toisia sanoja yhteen. Olin siitä hyvin harmissani ja masentunut, mutta eihän sille mitään voi. Sen jälkeen päätin, että jatkossa otettava aina vedoskappale ennen julkaisemista ja huomasin, että valmiitakin taittopohjia olemassa ja niitä voi käyttää. Oppi ja ikä kaikki.

Taiton epäonnistuminen ei silti muuta tarinoita ja niiden sisältöä. Eräskin kirjan hankkinut ja sukututkimusta harrastanut, paljon lukeva henkilö vertasi kirjan kieltä jopa Aleksis Kiveen, josta olin tietysti otettu. Erityisesti novelli Neitsytpolku 6, jossa taksikuski Markku seikkailee on herättänyt paljon keskustelua. Eräällä kirjoittajakurssilla yksi epäili, että voiko taksikuskit tietää asiakkaidensa painonkin, ettei se olisi uskottavaa, mutta ope totesi siihen, että ainakin pienimmillä paikkakunnilla taksikuskit tietävät ihan kaiken. Ovat voineet ajon lomassa suhauttaa auton punnituksen läpi asiakkaan kanssa ja seuraavalla kerralla ilman asiakasta. Joltakin asiakkaalta oli taksissa kysytty, että miten ne peräpukamat, ovatko jo parantuneet. Ei hän ollut niistä kuskille koskaan mitään sanonut. Tuo Markusta kertova novelli on saanut lukijat hyvälle tuulelle.

Toinen tarina, joka on todella paljon naurattanut porukkaa on Kuningatar Sylvin pyöräretki, jossa ikuinen laihduttaja Sylvi pyöräilee pitkin kaupunkia villamyssy päässä. Luin kerran lähes koko tekstin suurelle joukolle eläkeläisiä ja koska loppua ei voi tietenkään millään arvata, sen jälkeen salillinen väkeä räjähti nauramaan. En ikinä unohda sitä naurun määrää. Molemmat sekä - taksikuski Markun että Sylvin kertomukset - perustuvat tositapahtumiin kuten myös suurin osa kirjan muistakin jutuista tavalla tai toisella.

Olen pitänyt kirjaa itselleni eräänlaisena harjoitelmana romaanin kirjoittamisesta.

Raadin arvio:
Kokoelma sisältää kymmenen novellia, jotka sijoittuvat samaan kaupunkiin ja joissa esiintyy samoja henkilöitä. Aika ja näkökulmat vaihtelevat, mutta kokonaisuus pysyy eheänä. Parhaimmillaan ollaan aloitusnovellissa Televisio, jossa näkökulma on lapsen. Kirjoittaja hallitsee kaunokirjallisen ilmaisun ja sen keinot. Kerronnassa on varma ote ja vahva tunnelma, sen rytmi on kohdallaan. Joissakin novelleissa unet, alitajunta ja intuitiot nousevat esiin, todellisuus rakoilee ja muuttuu läpikuultavaksi.